Jääkaapin ovessa näkyy elämän kirjo
Keittiöön sijoittuu nykyisin yhä useammin kodin muistitaulu, jääkaapin ovi, johon kiinnitetään muistilappujen lisäksi myös muistoja matkan varrelta. Jääkaapin ovi on osin syrjäyttänyt perinteisen muistitaulun, arvioi Pohjois-Savon Marttojen erikoisneuvoja Heta Nykänen.
- Näin on varmaan käynyt monissa perheissä. Perinteisen muistitaulun sijaan info löytyy nykyisin jääkaapin ovesta, työnsä puolesta paljon ihmisten kodeissa käyvä Nykänen kertoo.
Ilmiö on Nykäsen arvion mukaan kasvanut vuosien mittaan. Kun kymmeniä vuosia sitten jääkaappien ovissa oli vain sen merkki tai korkeintaan jokunen lasten liimaama tarra, niin nykyisin ovissa näkyy koko elämän kirjo.
- Hyvin monipuolisesti sitä nykyään käytetään. Esimerkiksi perheissä, joissa on kouluikäisiä lapsia, jääkaappien oviin on kiinnitetty lukujärjestykset, harrastusmenot, juhlat ja kutsut, Nykänen listaa.
Oviin kiinnitetään myös muun muassa magneetteja, mietelauseita, sarjakuvia, lasten piirustuksia, valokuvia, matkamuistoja ja ruokaohjeita. Jääkaapin ovista löytyy valtava määrä erilaisia asioita, menneitä ja tulevia.
Viestinvälityksen karkeampi versio
Mikä jääkaapin ovesta on sitten tehnyt kodin uuden muistitaulun? Nykäsen mielestä yksi syy on se, että siihen on helppo kiinnittää lippusia ja lappusia magneettien avulla. Toisilla sellaista seinäpintaa ei ole, toiset eivät halua käyttää seiniä tähän tarkoitukseen.
- Kaikki eivät tietenkään halua kiinnittää jääkaapin oveenkaan mitään.
Jääkaapin ovi on lisäksi ovi, jota kodeissa avataan tiuhaan. Keittiöissä vietetään paljon aikaa yhdessä ja erikseen, joten tiedon kulkemisenkin kannalta se on osoittautunut oivaksi paikaksi.
- Vaikka nykyisin on kännykät ja tietokoneet, niin kaiken viestitulvan lisäksi tämmöistä tarvitaan. On ihan hyvä, että viestinvälitykseen on tällainen karkeampikin versio olemassa, Nykänen miettii.
Jääkaapin ovea käyttävät niin perheet kuin sinkkutaloudet. Nykänen näkee, että esimerkiksi ikäihmisten jääkaappien ovissa on enemmän muistoja, lastenlasten piirustuksia, kuvia ja matkamuistoja. Niissä talouksissa ovi ei toimi niinkään muistitauluna.
- Perheissä, joissa on pieniä lapsia, niin aakkosmagneettien avulla voidaan leikkiä ja opetella kirjaimia.
Syytä siistiä toisinaan
Nykäsen mielestä se, miten paljon jääkaappien ovia nykyään hyödynnetään nykyisin, on mielenkiintoinen ilmiö. Ihmiset tuskin hirveästi miettivät, että mitä he oviin kiinnittävät.
- Sinne laitetaan asioita, jotka ovat sillä hetkellä itselle tai perheelle tärkeitä. Rakkaiden kuvat voivat olla läsnä ja muistuttamassa läheisistä. Samaa halutaan varmaan viestiä myös ulkopuolisille, Nykänen pohtii.
Erikoisneuvoja muistuttaa kuitenkin, että jääkaapin oveakin olisi syytä aika ajoin siistiä. Ottaa kaikki kiinnitetyt asiat irti ja järjestää uudelleen.
- Jääkaapin ovihan tavallaan pesee kasvonsa siinä samalla, Nykänen nauraa.
Tuoreimmat aiheesta: Savo
Talvivaaran nykypäästöt vasta esinäytöstä
Talvivaaran sufaattipäästöt ylittävät lähivuosina moninkertaisesti aiemmat, lähilammet ja -järvet suolanneet jätevesijuoksutukset. Jotta yhtiö voisi jatkaa toimintaansa, se joutuu poistamaan kaivosalueelta vuosien virheratkaisujen keräämien vesien mukana lähes 50 miljoonaa kiloa sulfaattia. Viranomaiset ratkaisevat pian, minne ja millä aikataululla suolavedet lasketaan.
Valokuvaajat ikuistivat autiotalojen uudet asukkaat – elämä jatkuu myös ilman ihmisiä
Luontokappaleet ottavat takaisin lainaan otetut autioituneet pihapiirit Kai Fagerströmin ja Heikki Willamon valokuvanäyttelyssä.
SS: Puijon maailmancup-kilpailu vaarassa
Kaupunginjohtaja Petteri Paronen ei esitä maanantain kokouksessa Puijon Hiihtoseuralle 100 000 euron tukea maailmancup-kisan tappioiden kattamiseksi, kertoo Savon Sanomat.
Kuopion kaupunginteatteri tyytyväinen viime kauden katsojamääriin
Teatteri on ollut evakossa varsinaisesta teatteritalosta jo vuodesta 2012. Nyt takana on ensimmäinen kokonainen vuosi väliaikaisella näyttämöllä ja kaupunkilaiset tuntuvat löytäneen tiensä uusiin tiloihin varsin mukavasti.
Nokkonen on ilmainen herkku - villivihannekset halutaan ruokapöytien iloksi
Villivihannesten käyttöä halutaan lisätä reilusti. Ylä-Savossa uudenlaisesta lähiruuasta leivotaan jo matkailuvalttia.
Kuopio tyrmäämässä lisätuen mäkihypyn maailmancup-kisalle
Puijon Hiihtoseura on saanut Kuopion kaupungilta jo 100 000 euroa tukea viime talvena järjestetyn mäkihyppykisan kuluihin. Myöhemmin keväällä seura haki kaupungilta samansuuruista lisätukea, mutta näitä rahoja ei kaupungin kirstusta ole tulossa.
Harrasteilmailijoiden turma-alttius puhuttaa: "Tilanne on karmea"
Harraste- ja yleisilmailukoneille sattuneet onnettomuudet ovat kaksinkertaistuneet kolmena vuotena peräkkäin. Vika on asenteissa, uskoo lentokouluttaja.
Lukiovertailun kärjessä tutut nimet - katso miten oma lukiosi pärjäsi
Tämän vuoden kolme parasta lukiota löytyvät vertailun mukaan Helsingistä ja Espoosta.
1 600 entistä varkautelaista saa kirjeen – "Tämä on kuitenkin hyvä paikka asua"
Vanha Warkaus -hanke on päättänyt kertoa kaupungin hyvistä puolista potentiaalisille paluumuuttajille. Tarkoituksena on myös auttaa muutosta kiinnostuneita asunnon, tontin tai työpaikan etsinnässä.
Poliisi kuskaa juoppoja lähes viidellä miljoonalla eurolla vuodessa - katso miten rahat kuluvat
Poliisipartioilla kuluu entistä enemmän aikaa yhden tehtävän hoitamiseen, selviää poliisin Radio Suomen Ajantasa-ohjelmalle luovuttamista tiedoista. Lisäksi erilaisiin kuljetustehtäviin kuluu poliiseilta vuodessa tuhansia vuorokausia työaikaa.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty toimitukseen. Julkaisemme kommentteja arkisin klo 07-17 välisenä aikana.
Toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.