Jään puute ei pilkkimiestä hidasta
Pudasjärven rannalla kilpaillaan tällä viikolla yhdeksättä kertaa kesäpilkin maailmanmestaruudesta. Tapahtuma houkuttaa paikalle yli kaksisataa kilpailijaa eri puolilta maata. Kesäpilkillä hyvänä puolena on se, että ei tarvitse kiertää reiältä reiälle.
Suomen kesä on täynnä mitä erikoisimpia tapahtumia. Suopotkupallon ja eukonkannon lisäksi suvessa on tarjolla hupia myös pilkin ystäville. Pudasjärvellä pilkitään tällä viikolla keskellä kesää. Yhdeksättä kertaa järjestettävä kesäpilkin mm-kilpailu vetää paikalle innokkaita kalan narraajia ja muuten vain pilkkimisen ystäviä ympäri maata.
Kilpailussa käydään ensin välierät, joista parhaimman saaliin saaneet kisailijat selvittävät tiensä loppukilpailuun. Tuore kesäpilkin maailmanmestari ratkeaa tulevana sunnuntaina 29. heinäkuuta käytävässä finaalissa. Ilmoittautuneita kilpailuun on tänä vuonna hieman yli kaksisataa.
Valvoja seuraa suorituksia silmä kovana
Itse pilkkiminen tapahtuu järven selälle ankkuroiduilta styroksilautoilta. Aidon pilkkitunnelman varmistavat lauttojen keskellä poratut reiät, joiden kautta kilpailusuoritus tapahtuu.
Lauttarivistön molemmissa päissä valppaat valvojat pitävät huolen, ettei vilppiä pääse tapahtumaan. Kesäpilkkikilpailuissa sovelletaan lajin perinteisemmän talvisen muodon virallisia sääntöjä.
Järven selältä suorituspaikalta tavoitetulle Lassi Hemmilälle kesäpilkki on jo tuttua puuhaa. Innokas kalamies on osallistunut tapahtumaan joka vuosi.Kesäpilkki on talveen verrattuna hauskempaa, kun saa olla koko ajan samalla reiällä. Talvella täytyy juosta ympäri järveä.
- Olen sen verran hullu, että pilkin niin kesällä kuin talvellakin. Tämä kesäpilkki on talveen verrattuna hauskempaa, kun saa olla koko ajan samalla reiällä. Talvella täytyy juosta ympäri järveä. Nyt ei tarvitse kuin istua ja odotella, että kalat tulevat minun luokseni, Hemmilä toteaa.
Ulapalta tarttuu mukaan myös tarinoita
Jokainen osakilpailu kestää kolme tuntia. Kalojen narraamisen ohessa jää aikaa jutella viereisten lauttojen osallistujille. Vaikka kala ei söisikään, voi kilpakavereiden kanssa vaihtaa kuulumisia ja tarinoida niitä näitä.
- Täällä jutellaan paljon kavereiden kanssa. Olemme ikään kuin samaa perhettä täällä. Tosin sitä emme toisillemme paljasta, kuinka saada kalaa, Hemmilä naurahtaa.
Lassi Hemmilän paras sijoitus tähän mennessä on ollut neljäs sija.
- Sain silloin palkinnoksi kuntopyörän. Palkinto on ollut varastossa siitä lähtien. En ole polkenut sillä tähän mennessä kertaakaan.
Kesäpilkkikonkarin mielessä vilkkuukin tälle vuodelle finaalipaikka ja paremmat palkinnot.
- Voitto mielessä, Hemmilä vakuuttaa. Ei mahda vielä tässä erässä tulla, joten pitää ottaa vielä uusia eriä, että pääsee jatkoon.
Tommi Forsman
Tuoreimmat aiheesta: Oulu
Ex-kansanedustaja tuomittiin törkeästä rattijuoppoudesta
Vasemmistoliiton entinen kansanedustaja, raahelainen Unto Valpas osui humalassa ajaessaan vastaan tulleeseen autoon ja aiheutti vakavan vaaratilanteen. Valpas tuomittiin 50 päivän ehdolliseen vankeuteen.
Talvivaaran jätevesi muuttui oranssiksi - juoksutus keskeytetty
Talvivaara joutui keskeyttämään etelän suunnan jätevesijuoksutuksen tänään. Häiriö raudansaostuksessa muutti jäteveden värin oranssiksi kilometrien matkalta.
Nuorisotakuulle nihkeä startti Pohjois-Pohjanmaalla
Nuorisotakuu toteutuu kankeasti Pohjois-Pohjanmaalla. TE-keskuksen mukaan joka kolmas työttömäksi ilmoittautunut maakunnan nuori ei ole päässyt kouluun, töihin, työpajalle tai kuntoutukseen.
Pieni ja nätti saa yhä harvemmin kulttuurirahaa uudessa Oulussa
Pienet ja paikalliset kulttuuritoimijat uhkaavat kuihtua uuden Oulun alueella, sillä kaupunki panostaa rahallisesti suuriin taide- ja kulttuurituottajiin. Kulttuurin avustamiseen tarkoitetut rahat ovat tiukassa.
Kaalikoit hyökkäsivät - paha uhka sadolle
Miljoonien kaalikoiden vaellus tavoitti Suomen. Lämpimien ilmavirtojen mukana Suomeen on saapunut satoja miljoonia, mahdollisesti miljardeja kaalikoita.
Miljoonia kaalikoita Ouluun saakka
Miljoonien kaalikoiden vaellus on yltänyt Ouluun asti. Perhosharrastajien arvion mukaan Suomeen on lämpimien ilmavirtojen mukana saapunut satoja miljoonia, mahdollisesti miljardeja kaalikoita.
Ylivieskan vanhukset hengaavat maitolavalla
Sipilän vanhainkodin asukkaat saivat heille personoidun maitolaiturin. Katoksen alla aiotaan pitää yhteisiä kahvikestejä ja muisteluhetkiä. Lavalle mahtuu ainakin neljä pyörätuolia kerrallaan.
Uhkaava polttoainesäiliöpalo Pudasjärvellä
Aamuyöllä Pudasjärven Syötekylässä syttyi raju polttoainesäiliöpalo. Räjähdysmainen palo ei aiheuttanut henkilövahinkoja, mutta tuhosi vieressä sijainneen pyöräkuormaajan osittain.
Lagunan kalliotutkimukset käyntiin Pyhäsalmessa
Laguna-hiukkastutkimuskeskuksen kalliotutkimukset ovat käynnistyneet 1,5 kilometrin syvyydessä. Työt on aloittanut kaivosyhtiö omalla rahoitusosuudellaan. Jatkosta alkaa tarjouskilpailu.
Monacon Prinssi rahoittaa luontokuvausta Kuusamossa
Poikkitieteellisellä yhteistyöllä halutaan opastaa luonnontieteilijät valokuvauksen saloihin. Luontokuvaajia koulutetaan tunnistamaan luontoa tieteen näkökulmasta.
