Jääpallo on kaikkien mikkeliläisten asia
Kamppareitten turnaus tuo lajin tutuksi useimmille alakoululaisille.
Mikkelin Hänskin jäällä pyörii tiistaina ja keskiviikkona satoja alakoululaisia jääpallomailoineen. Kamppareitten koululaisjääpalloturnaus houkutteli tänä vuonna peräti 41 joukkuetta kisaan mukaan.
Mikkelin Sairilan ja Moision kouluilla on pitkät jääpalloturnausperinteet. Koululaisten mukana turnauksessa olleet Olli Manninen Sairilan koululta ja Juha-Matti Neuvonen Moision koululta kertovat, että kummallakin koululla jääpalloa oppivat koulujen liikuntatunneilla kaikki.
- Innostus on kova, molemmat vakuuttavat.
Kampparien toiminnanjohtaja ja joukkueen kapteeni Kimmo Huotelin kertoo Joni Maarasen käynnistäneen turnauksen, jota pelataan nyt seitsemättätoista kertaa.
- Jääpallo on melko helppo peli pelata ja se sopii hyvin sekä tytöille että pojille, Huotelin sanoo.
- Näissä turnauksissa moni mikkeliläinen pääsee kokeilemaan jääpalloa, samalla seura saa näkyvyyttä ja yleisöä otteluihin.
"Tämä on koululiikuntaa, ei kilpaurheilua"
Menestyminen olisi tietysti mukavaa, mutta koululaiset tietävät, että kaikki eivät voi voittaa.
- Juuri hävittiin 11-0, mutta kyllä se mutru huulesta saatiin käännettyä hymyksi, kertoo Juha-Matti Neuvonen Moision koululta.
- Tämä on hieno tapahtuma, kehuu Olli Manninen Sairilan koululta.
- Näin tehdään Hänskiä tutuksi myös torista kauempana asuville mikkeliläisille. Hieno tapahtuma, jossa on paljon samanikäisiä lapsia ja iloista meininkiä.
- Tämä on koululiikuntaa, ei kilpaurheilua, Manninen muistuttaa.
Sairilan koulun nelosuokkalaiset Joona Tapio ja Aatu Telkkä luistelivat haastateltaviksi muutama minuutti ennen omaa peliään. Takana oli yksi hävitty ottelu.
- Onhan tässä vähän haikea mieli, olishan se kiva, jos voittaisi, pojat sanovat.
Kummallekaan jääpallo ei ole ainoa laji, mutta kummallekin se tärkein laji. Joona pelaa myös jalkapalloa, Aatu on taekwondo-miehiä.
Tuoreimmat aiheesta: Etelä-Savo
Talvivaara aukaisi silmät kultakaivoksen suhteen: "Ei tämä olekaan pelkkä työpaikka-juttu"
Rantasalmella Talvivaaran ympärillä vellonutta keskustelua on seurattu mielenkiinnolla, sillä aivan kirkonkylän kupeessa tutkitaan kultaesiintymää. Talvivaara on saanut huolen pintaan.
Varas vei seitsemän taulua Mikkelin kirjaston näyttelystä
Näyttelyn nimi oli Miltä elämä tuntuu. "No, tältähän se tuntuu, välillä ainakin" sanoo taiteilija Heidi Jahnsson.
Etelä-Savon järvien vedenpinnan korkeudet laskussa
Myös useissa kaivoissa vedenpintojen kerrotaan lähteneen jo laskusuuntaan.
Viljelypalstat täyttyvät vauhdilla - maahanmuuttajatkin ovat löytäneet tien kasvimaille
Palstaviljely on mielen ja kehon jumppaa. Viljelijälle oma vuokraviljelmä on paratiisi, jossa voi nauttia myös laiskottelusta.
Savonrannan yläkoulun lakkauttamissuunnitelma tyrmistyttää
Savonrannan aluejohtokunnan puheenjohtaja Hannu Karvinen (kesk.) ihmettelee, miksi yläkoulun lopettamisehdotus kaivettiin uudestaan pöydälle.
Kokoomuksen ja Keskustan kesäkokoukset samaan aikaan samassa paikassa
Eduskuntaryhmät kokoustavat kumpikin 22.8. Mikkelissä.Yhteistä ohjelmaa on luvassa, vaikka yhteinen paikka ja aika olivatkin sattumaa.
Mökkeilijät avasivat rahahanansa – rautakaupassa eletään nyt joulua
Lomautukset ja synkät talousuutiset ovat saaneet kuluttajat siirtämään hankintojaan. Myynnin uskotaan kuitenkin kasvavan jo tulevana syksynä.
Yhdeksän aitiota ja ravintolatilat uuden jäähallin vetonauloina
Mikkelin Kalevankankaan jäähalli luovutetaan käyttäjille toukokuun lopulla. Jukuriorganisaatio on hallin pääkäyttäjä, mutta käyttömahdollisuudet paranevat muidenkin lajien edustajilla.
Mikkelin ja Kymenlaakson ammattikorkeakoulujen yhdistymiselle asetettiin takaraja
Ammattikorkeakoulut yhdistyvät viimeistään vuoteen 2017 mennessä. Varsinaista yhdistymispäätöstä ei ole kuitenkaan vielä tehty.
Huorittelu ja mukilointi nuorten seurustelun arkipäivää
Jopa joka neljäs nuori kokee väkivaltaa parisuhteessaan.
