Jääpuikko paljastaa katon lämpövuodon
Räystäältä roikkuvat jääpuikot eivät ole vain vaarallisia, vaan ne saattavat kertoa myös lämpövuodosta. Hämeen Kattokeskuksen toimitusjohtajan Henry Riihimäen mukaan katto on syytä tarkastaa, jos jääpuikkoja kertyy räystäisiin paljon.
Kun jääpuikkoja kertyy räystäisiin runsaasti, tavallisin selitys on lämpövuoto. Veden valumiseen katolta saattaa olla muitakin syitä. Katossa voi olla esimerkiksi yläpohjan tuuletusongelmia.
Joskus kattolumen sulaminen johtuu lämmittämisestä tai ilmanvaihdosta, jolloin rakenteissa ei ole vikaa. Jos ilmanvaihdon poistoputket tulevat katolle, lämmin ilma sulattaa lunta.
Myös tulisijan lämmittäminen voi aiheuttaa lumen sulamista savupiipun lähellä, kertoo Henry Riihimäki.
Vaikka katon rakenteet olisivatkin kunnossa, jäästä ja lumesta on huolehdittava.
Katon lämpövuoto jää usein huomaamatta
Kattoa ei välttämättä hoksata lähteä korjaamaan, vaikka lämpöä vuotaisikin. Falskaava katto ei huononna asumismukavuutta yhtä radikaalisti kuin ikkunanraosta tai oven alta käyvä veto.
Juuri veden valuminen ja jääpuikkojen kertyminen paljastavat tavallisesti katon ongelmat. Katto kannattaa korjata, vaikka oma mukavuus ei remontista olennaisesti paranisikaan. Lämmityslaskussa ongelmakatto nimittäin näkyy.
Henry Riihimäki on kuullut, että jopa 60 prosenttia talojen lämpöhukasta tapahtuu yläpohjan kautta.
- Lämmön suunta on aina ylöspäin, eli kyllä yläpohja on merkittävä tekijä, Riihimäki sanoo.
Remontti on myös terveysasia
Hämeen Kattokeskuksen tavanomaisin remonttikohde on vanhempi pientalo. Rintamamiestalon tyypillinen ongelma on, että ullakkotiloja on otettu asuinkäyttöön ja tilat on eristetty asiantuntemattomasti.
- Usein eristykset on asennettu suoraan vesikatetta vasten ja ilmaraot ovat jääneet huomioimatta. Alhaalta päin nouseva kosteus pääsee vesikatteeseen, ja kun kosteus ei pääse tuulettumaan, se alkaa lahottaa kannatinrakenteita, Riihimäki selittää.
Vesikaton alta löytyykin usein ikäviä yllätyksiä. Rakenteisiin päässyt kosteus aiheuttaa kosteusvaurion, jonka vuoksi pintaremontti ei riitä.
- Lähes poikkeuksetta niistä jonkinlaista homekasvustoa paljastuu. Tapauskohtaisesti kartoitetaan, onko rakenne kokonaan vaihdettava vai meneekö ongelma vaikkapa kemiallisella käsittelyllä ohi.
Talvella ongelma on helppo paikantaa
Henry Riihimäki suosittelee puuttumaan katto-ongelmaan heti silloin, kun jääpuikkoilmiö on pahimmillaan.
- Silloin päästään ilman suurempia tutkimuksia suoraan ongelman lähteille, eli pystytään paikallistamaan se mahdollisimman nopeasti.
Remontin kesto ja hinta vaihtelevat tapauskohtaisesti.
- Remontissa kaikki on suhteellista. Totta kai kustannuksia kertyy, kun talon yksi julkisivu puretaan kokonaan, Riihimäki sanoo.
Kovin pitkää aikaa kattoremontti ei yleensä kestä: omakotitalon suuressa kattoremontissa vierähtää parisen viikkoa, ja pelkän katemateriaalin vaihdossa puhutaan muutamasta päivästä.
Tuoreimmat aiheesta: Tampere
Pirkanmaan maisema-alueet inventoidaan
Pirkanmaan valtakunnallisesti arvokkaiden maisema-alueiden joukkoon etsitään kesällä uusia kohteita.
Mökkeilijä ei ajattele omaa rantaa pidemmälle
Oman mökkirannan kunto ja kohtalo kiinnostavat kaikkia, mutta harva jaksaa huolehtia rantaan kytkeytyvän suuremman vesistön tilasta. Väkeä valistetaan nyt ajattelemaan vesiasioissa kauaskantoisemmin.
Kadonnut tamperelaismies löytyi
Kadonneeksi ilmoitettu Pentti Rantanen löytyi Turusta.
Köyhäkin pääsee kunnallisvaaliehdokkaaksi
Puolueet hakevat kiihtyvään tahtiin ehdokkaita syksyn kunnallisvaaleihin. Yle Tampere sai yleisöltä pyynnön selvittää, onko köyhällä asiaa valtuustoon.
Väitös: Sijoittaminen nostaa itsetuntoa
Sijoittaja ei hae ainoastaan korkeinta mahdollista rahallista tuottoa. Voitoiksi lasketaan myös hauska ajanviete ja itsetunnon kohoaminen onnistuneiden sijoitusten myötä, todetaan tuoreessa väitöksessä.
Betoniautot saartoivat rattijuopon Ylöjärvellä
Koululaislapset joutuivat perjantaiaamuna väistelemään traktoria, jonka päihtynyt kuljettaja ohjasi bussipysäkille.
Viisisataa tahtoi mukaan TT:n Les Misérablesiin
Tampereen Teatteri antoi kaikille halukkaille mahdollisuuden hakea mukaan syksyllä 2013 ensi-iltansa saavaan Les Misérables -musikaaliin. 1800-luvun ranskalaisiin tunnelmiin pyrki viisisataa esiintymishaluista.
Poliisi kaipaa tietoja kadonneesta tamperelaismiehestä
63-vuotiaasta tamperelaisesta Pentti Rantasesta ei ole kuultu tiistai-illan jälkeen.
Insinöörejäkin tarvitaan vuokratyöläisiksi
Taloudellisesti epävarmoina aikoina työnantajat eivät palkkaa vakituista työvoimaa. Henkilöstövuokrausfirmat sijoittuvatkin nyt korkealle esimerkiksi Kauppalehden nopeimmin kasvavien yritysten listalla.
Tampereella sytytelty tulipaloja
Lämmin ilma on saanut aikuiset liikkeelle ja yö on ollut hätäkeskuksessa kaiken kaikkiaan kiireinen.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.