Pohjanmaa |

Jäätteenmäki suomii EU:ta veroparatiiseista

Keskustan europarlamentaarikon Anneli Jäätteenmäen mukaan yksi syy Euroopan talouskriisiin on veroparatiiseihin kätketyt miljardit. Jäätteenmäki on vakuuttunut, että veroparatiiseihin voidaan puuttua, jos niin halutaan. EU on ollut hänen mielestään liian lepsu.

Anneli Jäätteenmäki
Anneli Jäätteenmäki Kuva: YLE

Keskustan europarlamentaarikko Anneli Jäätteenmäki soimaa EU:ta lepsuilusta veroparatiiseihin tarttumisessa. Veroparatiiseissa on laskettu olevan jopa 10 000 miljardia euroa. Jäätteenmäen mukaan EU:ta ei voida kehittää täysipainoisesti, mikäli veroparatiiseista ei luovuta.

Veroparatiiseja on Euroopassa myös EU:n jäsenmaissa. Jäätteenmäen mukaan eräs syy puuttumishaluttomuuteen on EU:n ja pankkien liian läheiset suhteet.

- Yksi syy kriisiin on se, että veroparatiiseissa on aivan mahdottomat määrät rahaa. Mielestäni veroparatiisit pitää saada suljettua - ja kyllä siinä varmasti onnistutaankin, jos on vain tahtoa. Tässä täytyy kyllä sanoa, että EU:lla ja pankeilla on liian läheiset suhteet eli näihin ei ole riittävän kovalla kädellä puututtu, europarlamentaarikko Anneli Jäätteenmäki lataa.

Jäätteenmäen mukaan Euroopan keskuspankki voisi lopettaa yhteistyön veroparatiiseissa operoivien pankkien kanssa.

Tuoreimmat aiheesta: Pohjanmaa

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä