• 

• 

• 

• 

• 

• 

• 

Äkkilähdöt lämpimille maille ovat tänä kesänä menneet kaupaksi samaa tahtia kuin vedenpinta on noussut sademittarissa. Aurinkoa ja hellettä janoava kansa kaipaa rannoille ja haluaa nähdä jäätä korkeintaan drinkkilaseissaan.

Jääpaloja oli turkulaisen Kaarina Sillanpäänkin lasissa – ikijäätä. Lomaristeily kun suuntautui Huippuvuorille Pohjoisella Jäämerellä.

– Monta kymmentä tuhatta vuotta vanha ikijää näyttää vedessä aivan mustalta, mutta kun se nostetaan ylös, se on kuin kristallia, aivan kirkasta. Siitä on happi puristunut kokonaan pois, se on niin tiivistä.

Ikijäästä pilkotaan viilennystä risteilyvieraiden drinkkeihin, ja todella kylmää tavaraa se onkin.

– Se ei sula suussa, kuten normaalit jääpalat. Merestä nostettu ikijää on ihan makeaa vettä, ja se sama jääpala lillui koko illan grogilasissa. Annettiin vaan lisää lientä, ja jää ei sulanut!

Jääkarhuilla puolen vuoden pituinen päivä

Kaarina Sillanpään tämänvuotiset lomakortit lähtivät maailman pohjoisimmasta postitoimistosta Ny-Ålesundista, Norjalle kuuluvilta Huippuvuorilta.

Jotenkin enemmän tykkään viileämmästä!

- Kaarina Sillanpää

– Luonto siellä on ihan uskomaton! Sitä jaksaisi katsoa vaikka kuinka paljon. Meri, vuoret, jäät... Jos olisi päässyt jonnekin kivelle istumaan vähäksi aikaa, olisi voinut kuulla sen hiljaisuuden. Täytyy toki myöntää, että me näimme ne kauneimmat Huippuvuoret siinä mielessä, että säät suosivat. Ei ollut pahemmin sateita eikä myrskyjä, lämpötila Ny Ålesundissa oli +10 astetta, mutta toki viima oli kylmä. Tuulensuojaisessa paikassa auringon lämpö tuntui.

Vuonna 1916 perustettu asutuskeskus on lähinnä tutkijoiden ja kaivosmiesten kansoittama. Sillanpään mukaan tutkimuslaitosten myötä kylässä vallitsee jonkinlainen laboratoriotunnelma, eikä turistien ole muutenkaan syytä retkeillä kovin omatoimisesti.

– Missään ei tietenkään pysty liikkumaan vapaasti jääkarhujen takia. Meillä oli kylillä tarkat rajat, missä saa liikkua. Esimerkiksi Magdalena-vuonossa porukan rantautuessa matalikolle hetkeksi, siellä oli kaksi tyttöä pyssyjen kanssa. Laivasta sai olla väkeä pois vain sen verran, että pystyttiin pikkualuksilla kuljettamaan hätätilanteessa heti takaisin.

Kaarina Sillanpään kaulassa riippuu pieni jääkarhukoru, ja vaaksanmittainen valkoturkki somistaa käsilaukun remmiä.

– Olen ihan heikkona jääkarhuihin! Niitä oli siellä täällä täytettyinä, ja ainahan niitä piti vähän päästä silittämään ja taputtamaan! Niiden turkki näyttää pehmoiselta, mutta tuntuu aika karkealta.

Nyt pitää päästä sinne Huippuvuorille kaamoksen aikaan! Yö alkaa siellä lokakuun lopusta ja kaamosta riittää helmikuun puoleen väliin.

- Kaarina Sillanpää

Lähimmillään laivalla pääsi ahtojäiden takia 700-800 kilometrin päähän Pohjoisnavasta. Parhaillaan alueella on puolisen vuotta kestävä päivä.

– Aurinko paistaa tosiaan koko yön, ja paljon kirkkaammin kuin esimerkiksi Napapiirin kohdalla. Ilma on siellä tavallaan kuivempaa ja ehkä saasteettomampaakin, joten aurinko näyttää yölläkin kirkkaammalta. Ilman kirkkaus vaikuttaa myös etäisyyksien hahmottamiseen; jos jokin tuntuu olevan käsin kosketeltavissa, se voikin olla kymmenen kilometrin päässä.

Petollisen kauniit jäävuoret

Viileämmät vedet tulivat Kaarina Sillanpäälle tutuiksi jo viime kesän heinähelteillä. Tuolloin hän risteili Islannin Reykjavikista Grönlantiin jäävuoria ja valaita bongaillen.

– Jäävuoret tekivät sanattoman vaikutuksen, kun ajattelee, että ne ovat kerrostalon kokoisia ja isompiakin. Kuitenkin vain 1/9-osa oli näkyvissä vedenpinnan yläpuolella. Siitä saa hiukan käsitystä, kuinka valtavia ne loppujen lopuksi ovat.

Kunnioitusta herättävien jäämassojen välissä täytyy luovia varovaisesti, sillä jäävuoret voivat käyttäytyä hyvin arvaamattomasti. Irtoava jäälohkare muuttaa vuoren tasapainoa, jolloin se voi yllättäen kääntää kylkeään.

Vene, jolla jäävuoria käytiin ihailemassa lähempää, ei kuitenkaan ollut koolla pilattu.

– Todella pieni paatti, noin 35-jalkainen moottorivene! Mutta ei se ollut ahdistavaa, luotin kippariin täysin. Oli se mahtavaa, kun jää halkeili, niin kumina ole aivan kuin ukkosen jylähdys!

Tutkijatkin ovat viime viikkoina ihmetelleet Grönlannin jääpeitteen poikkeuksellista sulamista. Pari viikkoa sitten havaittiin kaksi kertaa Manhattanin kokoisen jäävuoren irronneen Petermannin jäätiköstä Luoteis-Grönlannissa.

– Uskon, että osittain siihen on syynä ilmaston lämpeneminen, mutta toisaalta maapallon historiassa on varmasti ollut lämpimiä ja kylmiä kausia. Onhan Huippuvuoriltakin löytynyt jotain liskoja, mitä ei ole oletettu niin pohjoisessa koskaan eläneen. Varmaan nämä asiat ovat monesta tekijästä kiinni, luonto on ihmeellinen, puntaroi Kaarina Sillanpää.

Etelän aurinkoon pingviinien kanssa

Vasta Huippuvuorilta kotiin Aurajoen rannoille palannut Sillanpää haaveilee jo uusista reissuista arktisille alueille. Kun muut suunnittelevat pakenevansa edessä olevaa kaamostalvea kaukaisille aurinkorannoille, on Kaarinalla aivan muuta mielessä.

– Nyt pitää päästä sinne Huippuvuorille kaamoksen aikaan! Yö alkaa siellä lokakuun lopusta ja kaamosta riittää helmikuun puoleen väliin. Jotenkin tuli sellainen olo, että sinne pitää vielä päästä!

Jääkarhuihin ja –vuoriin hurahtanut Kaarina Sillanpää ei siis ole tavallinen satunnainen matkailija.

Lomakohteet eivät jatkossakaan löydy kuumien hiekkarantojen turistirysistä palmujen katveessa.

– Jotenkin enemmän tykkään viileämmästä! Tyypillinen suomalainen kesä, lyhyt ja vähäluminen sopii minulle paljon paremmin kuin hellesäät ja etelän aurinko. Toki seuraava tavoitteeni on lähteä etelän aurinkoon, päästä Etelämantereelle pingviinejä katsomaan!