Jacksonin kuolema pani tv-kanavien ohjelmistot uusiksi
Michael Jacksonin kuolema pani yhdysvaltalaisten televisiokanavien torstai-illan ohjelmiston uusiksi. Jacksonin kuoleman uutisoi ensimmäisenä tiettävästi verkkolehti TMZ. Vahvistettu tieto kuolemasta tuli vain minuutteja ennen televisiokanavien iltaohjelmien alkua.
Muun muassa kanavat CNN ja ABC olivat suunnitelleet erikoislähetystä torstaina kuolleen näyttelijän Farrah Fawcettistä. Jacksonin poismeno syrjäytti kuitenkin Charlien enkelit -televisiosarjan tähden kuoleman.
Suurimmat televisiokanavat CNN, ABC ja CBS olivat kukin koostaneet erikoislähetyksen Michael Jacksonista. CNN-kanavan juontajan Larry Kingin puheohjelmassa Jacksonin kuolema syrjäytti suunnitellun Farrah Fawcett -osuuden. Kingin mukaan Jacksonin tarina oli merkittävämpi, sillä popin kuninkaan kuolema oli yllättävämpi ja hänen merkityksensä viihdemaailmalle mahtavampi.
ABC-kanava puolestaan esitti kaksi tunnin mittaista erikoislähetystä, joista toinen oli omistettu syöpään kuolleelle Farrah Fawcettille. Etukäteen nauhoitettu ohjelma oli tarkoitus esittää perjantaina, mutta sen lähetysaikaa oli aikaistettu, kun näyttelijän tila oli osoittautunut vakavaksi. 1970-luvun suosikkisarjaa Charlien enkelit, jossa Fawcett teki tunnetuimman roolinsa etsivänä, esitettiin aikanaan ABC-kanavalla.
CBS-kanava esitti tunnin mittaisen koosteen Michael Jacksonin urasta. Jacksonia muistettiin myös muilla televisiokanavilla. Musiikkikanava MTV esitti Jacksonin musiikkivideoita koko yön. MTV:n ansioista Michael Jackson nousi soolourallaan maailmanmaineeseen 1980-luvulla.
Tuoreimmat aiheesta: Viihde
Jukka Poika veti Maailma kylässä -festivaalin täyteen ja yli
Maailma kylässä -festivaali on kerännyt ennätysyleisön Helsingin Kaisaniemeen. Kahden päivän aikana kävijöitä on ollut noin 100 000.
Pernilla jäi kahden sijan päähän viisufinaalista
Suomea Euroviisuissa edustaneen Pernillan pistesaalis ensimmäisessä semifinaalissa riitti 12. sijaan. Pernilla sai 41 pistettä, kun finaalipaikkaan olisi vaadittu 52.
Euroviisuvoitosta syntyi areenaongelma Ruotsissa
Tukholmassa pelataan samaan aikaan MM-jääkiekkoa. Myös Euroviisujen kalleus mietityttää Ruotsissa.
Loreen lauloi Ruotsin voittoon
Ruotsi on voittanut Euroviisut. Ennakkosuosikkeihin lukeutunut Loreen voitti viisut ylivoimaisesti Euphoria-hitillään. Toiseksi eniten ääniä sai Venäjä. Kolmanneksi kisassa tuli Serbia.
Euroviisut raikaa Bakussa
Viisuvoittaja selviää yöllä yhden aikaan. Lähetystä voi seurata suorana Yle TV2:ssa.
Udmurtian mummo-ilmiö nostaa vähemmistökysymykset esille
Äiti-Venäjä on tottunut pitämään kakaransa kurissa mutta nyt yksi sen lapsista on päässyt kansainvälisesti esille.
Ostan kondomeja, näkeekö joku?
Kondomikirjailija Tiia Aarnipuu kehottaa valmistajia käyttämään enemmän mielikuvitusta. Miten olisi kondomi, johon voi piirrellä tai kumi senttimitalla?
Kaikki euroviisufinalistit selvillä
Viisuvoitosta kilpailevat muun muassa Suomen lähinaapurit Ruotsi, Norja, Venäjä ja Viro.
Sama mies tekee punkkia ja täyttää areenat
1980-luvun vaihteen kotimaiset punk-bändit viettävät kaikki kolmekymppisiään. Yksi näistä on porilainen Appendix. Appendixilla ja Yö-yhtyeellä on muutakin yhteistä kuin porilaisuus.
Azerbaidzhan syyttää Ruotsin viisuedustajaa politikoinnista
Euroviisujen isäntämaa raivostui Loreenin ja ihmisoikeusaktivistien tapaamisesta. Azerbaidzhan vaatii Euroopan yleisradioliittoa puuttumaan asiaan.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.