Jahti yhdistää perheen
Metsästys on torniolaisen Alkku-Hietalan perheen yhteinen harrastus. Maanantaina äiti, isä, kaksi poikaa ja koiralauma suuntasivat sulassa sovussa sorsametsälle.
Reijo Alkun ja Minna Hietalan talon pihassa päivystävät koirat ovat muutama tunti ennen sorsastuskauden alkua kuin lentoon lähdössä. Fiksuimmat ovat kuulemma tienneet jo viikkoja, että jahtikausi on pian alkamassa.
Saman innostuksen voi aistia myös perheen karvattomista jäsenistä. Äiti, isä ja perheen kaksi teini-ikäistä poikaa ovat kaikki ahkeria metsästäjiä, ja metsälle he suuntaavat nimenomaan yhdessä.
Tässä perheessä ei taistella siitä, sijoitetaanko rahat ulkomaanmatkaan tai uuteen tietokoneeseen - kaikki ylimääräinen menee yhteisestä toivomuksesta yhteiseen harrastukseen.
Metsälle mukaan jo vauvana
Pojat ovat saaneet valita harrastuksensa itse, mutta tässä tapauksessa omena ei kauas puusta pudonnut.Metsästys on varmaan geeneissä.
- Pojat on olleet jahdissa matkassa jo masussa. Ihan vauvana jo ovat kulkeneet pulkassa mukana. Ja kuulosuojaimet päässä nukkuivat veneen keulassa, nauraa Hietala.
- Metsästys on varmaan geeneissä. Varmaan viisivuotiaana olen ensimmäistä kertaa kulkenut vanhempien mukana ilman pyssyä ja sitten myöhemmin pyssyn kanssa, vahvistaa perheen nuorempi poika Sami Alkku.
Elämys on saalista tärkeämpi
Kun sorsastuskausi alkaa, Alkku-Hietalan perhe on siinä mukana täysillä. Jahtia valmistellaan viikon verran, ja sorsastusmaille pystytetään puoljoukkueteltta, jossa asutaan monta yötä. Myöhemminkin perheen pojat saattavat käydä metsällä ennen koulupäivää ja vielä sen jälkeenkin.
Metsästyksen viehätystä ei tarvitse kauan tältä perheeltä kysellä.
Olisinkohan sellaista miestä huolinutkaan, joka ei metsällä käy.
- Elämyshän siellä on tärkein, kun sinne lähtee. Olen 14-vuotiaasta asti kulkenut metsällä, ei minulla enää se saalis niin tärkeä ole, näillä pojillahan sekin on tietysti tärkeä. Minulle riittää, että saa olla siellä, Reijo Alkku toteaa.
- Siellä saa olla yksin silloin, kun tarvitsee omaa rauhaa. Mutta sitten on myös porukkahenkeä. Olen joskus ajatellut, että olisinkohan sellaista miestä huolinutkaan, joka ei metsällä käy, on se niin rakas harrastus minulle, hymyilee Minna Hietala.
Tuoreimmat aiheesta: Perämeri
Mullanhakupaikasta löytyi kranaatteja Torniossa
Sodanaikaiset kranaatit löytyivät mullanhakupaikasta, josta on viety multaa useaan taloon Torniossa. Viranomaiset tarkastavat uusien kranaattilöytöjen mahdollisuuden kaikkien multaa noutaneiden talojen osalta.
Northlandin kaivos pysähtyi rahapulaan
Kaivosyhtiö Northland on joutunut keskeyttämään rautakaivoksensa toiminnan Ruotsin Pajalassa. Syynä on rahan loppuminen, koska Northlandin pankkitilit suljettiin perjantaina velkojien vaatimuksesta.
Laaja etsintäharjoitus Kemissä
Kemin Elijärvellä järjestetään lauantaina poliisin ja Vapaaehtoisen pelastuspalvelun yhteinen etsintäharjoitus. Peräpohjolan poliisilaitoksen ylikonstaapeli Jari Seppälän mukaan myös yleisö on tervetullut seuraamaan harjoituksia.
Keminmaa keksi hyppynarun MM-kisat
Pienessä Keminmaan kunnassa pompitaan hyppynarujuoksun maailmanmestaruuksista viikonloppuna. Kisoilla halutaan elvyttää hyppynarulla hyppimisen perinnettä, joka on vieras monelle lapselle.
Kalkista on moneksi - ruokakärrytkin pullistelevat sitä
Yleinen käsitys on, että kalkkituotteita käytetään teollisuuden tuotannossa. Kalkkia on kuitenkin hyvin arkipäiväisissä asioissa, jopa suurin osa ostoskärryn sisällöstä koostuu siitä.
Tero Määttälä vahvistamaan HT Bandyn hyökkäyspäätä
Määttälä on varsinainen maalihai. Bandyliigan kauden maaliennätyksen, kymmenen osumaa yhdessä pelissä, Määttälä latoi Veiterän riveissä ottelussa ToPV:a vastaan viime tammikuussa.
Aurinko houkutti Kemin kalamarkkinoille
Musiikkitähtenä säteili tällä kertaa Eino Grön.
Meri-Lapinkin alaikäiset sekoittavat päänsä juoma- ja pillericocktaileilla
Alueen kuudessa kunnassa toteutettu päihdekysely nostaa esiin monia huolestuttavia piirteitä nuorten vapaa-ajasta. Nuuskan käyttö on lisääntynyt valtavasti ja aivan liian moni nuori sekoittaa päänsä myös alkoholi-lääkesekoituksella.
Timo E. Korva jää eläkkeelle
Lapin aluehallintoviraston ylijohtaja Timo E. Korva jää eläkkeelle 1.9.2013 alkaen. Korva täyttää kesäkuussa 65 vuotta ja hän on ollut Lapin aluehallintoviraston ylijohtajana viraston perustamisesta eli vuoden 2010 alusta alkaen.
Kasvukausi harppasi vauhtiin Meri-Lapissakin
Lämpö ja runsas kosteus on saanut kasvun lähtemään liikkeelle rivakasti.
