Aamu-tv |

Jälkihiki kehui Espanjaa ja harmitteli yleisurheilun laimeutta

Ylen aamu-tv:n Jälkihiki iloitsi Espanjan taituruudesta ja maan voittamasta Euroopan mestaruudesta. Sen sijaan yleisurheilun EM-kisoista jäi paha maku suuhun.

 Aamu-tv:n Jälkihiki 2. heinäkuuta 2012.
13:38
Tero Tiitu ja Juha Kanerva Ylen aamu-tv:n Jälkihiessä 2. heinäkuuta. Video: Yle

Jälkihien arvion mukaan jalkapallon EM-kisat saivat arvoisensa päätöksen myöhään sunnuntaina. Finaalia himmensi ainoastaan se, että jännitys jäi vähäiseksi, koska Espanja oli niin ylivoimainen.

- Ottelu oli ohi vähän turhan aikaisin, odotin Italialta paljon vahvempaa esitystä. Tällä kertaa Italia oli vain ihan liian väsynyt ja voimaton, harmitteli Juha Kanerva.

- Kyllähän Espanjan jätkistä näki heti alussa, että silmät kiiluivat vähän eri tavalla kuin aikaisemmissa peleissä. Jos on syytetty siitä, että ei tule tarpeeksi laukauksia ja aloitteita maalia kohti, niin nyt niitä tuli, jatkoi Tero Tiitu.

Myös Petteri Kilpinen oli sitä mieltä, että hopeajoukkueen esitys oli ennakoitua surkeampi.

- Yleensä turnauksissa kunnonajoitus on tärkeää. Aika moni uskoi Italiaan, koska se nosti tasoaan koko ajan. Espanja pelasi vähän tylsää peliä ja näytti vasta finaalissa, kuinka hemmetin hyvä se on.

EM-yleisurheilu petti odotukset

Jälkihiki oli yhtä mieltä siitä, että Helsingissä pidetyt yleisurheilun EM-kisat jättivät laimean muistijäljen. Sekä tapahtuma että suomalaismenestys olivat odotuksiin nähden vaisut.

- Kieltämättä vähän laimea maku jäi. Jos Suomi saa yhden pronssimitalin ja joka päivä on puolikas katsomo, niin eihän se ole sitä, mitä odotettiin. Kaikki odottivat urheilun riemujuhlaa, Kilpinen sanoi.

- Suomalaisen yleisurheilun valmennuksen on aika herätä. Jos katsotaan kisojen pistetilastoa, Suomi on sijalla 28. FIFA-rankingissa Suomi on Euroopassa sijalla 34, joten ihan niin alas ei ole vielä vajottu. Kyllä tuo on tosi huolestuttavaa, Kanerva pudisti päätään.

Tero Tiitu korosti psykologisen puolen merkitystä. Hänen mukaansa olisi syytä pohtia, miten urheilijoista saadaan paras irti tärkeimmillä hetkillä.

- Ennen tätä kesää puhuttiin paljon leirivuorokausien määrien nostamisesta, mutta ei sillä tuntunut olevan ihan hirveää vaikutusta. Edelleenkin ehkä pitäisi palata korvien väliin, jos tulosta ei saa irti ja pysty nauttimaan hetkestä (kisoissa).

Tuoreimmat aiheesta: Aamu-tv

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä