Jälkiviisaat: Presidenttiehdokkaat ja syrjäytyneet nuoret
Jälkiviisaat keskustelivat Aamu-tv:ssä presidenttivaalikampanjan loppusuorasta ja syrjäytyvistä nuorista. Keskustelijoina olivat Jeanette Björkqvist, Kalle Isokallio ja Jan Erola.
Jan Erola kehui Sauli Niinistön ja Pekka Haaviston vaalikampanjoita.
- Niinistöllä on vaimon lisäksi myös poika mukana, Erola totesi.
Erola muisteli vanhoja vaalikampanjoita ja totesi Elisabeth Rehnin vedonneen naisiin ja koiraihmisiin, vaikka hänellä oli jo nämä äänestäjäryhmät takanaan. Ehdokkaan taakse olisikin tärkeä saada uusia äänestäjäryhmiä kampanjan loppuvaiheessa.
- Niinistö on ainakin vedonnut kaikkiin ryhmiin, Jeanette Björkqvist totesi.
Kalle Isokallio muisteli kaikkia presidenttiehdokkaita ja totesi perussuomalaisten epäonnistuneen kaikista pahiten.
- Perussuomalaiset ryssi kaikista pahiten, Isokallio mietti.
Björkqvist totesi, että perussuomalaisille oli alusta saakka selvää, että he eivät halua Soinia presidentiksi. Oliko se virhe?
- Ei se ollut virhe, Isokallio sanoi.
Isokallio arvosteli keskustalaisia ja totesi kepun unelmoivan hehtaari/ääni- järjestelmästä.
- Ainoo, joka ei ole ilmoittanut ehdokastaan, on Paavo Väyrynen, Björkqvist hoksasi.
- Jännää, että ollaan oltu niinkuin rivissä, että ilmoitetaan, että ketä äänestää, Björkqvist ihmetteli.
- Huvittavaa, että Niinistön taakse yritetty saada joku rokkari, kirjailija tai joku, Erola ihmetteli kampanjan taustaväkeä. Häntä kummastutti, että Haaviston takana ei ole nähty urheilijoita.
Kuka pelastaisi nuoren?
- Minkälainen on syrjäytynyt nuori?, Isokallio kysyi ja toivoi lisää yksityisiä työpaikkoja nuorille.
- Yritätkö sanoa, että laitetaan nuoret oikeisiin työpaikkoihin?, Björkqvist kysyi.
Mitä mieltä sinä olet?
Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa
Hukkuneiksi epäiltyjä etsitään Naantalissa ja Kuopiossa
Naantalissa on kadonnut nuorukainen, joka oli hypännyt Kuparivuoren kalliolta mereen vahvasti päihtyneenä. Kuopiossa katosi lauantai-iltana noin 70-vuotias kalareissulla ollut mies.
SPR auttaa nuoria kaduilla, puhelimitse ja netissä
SPR auttaa nuoria viikonlopun ajan monin tavoin. Hyvinkään ampumavälikohtauksessa kuoli kaksi ihmistä.
Mies kuoli putkaan Vantaalla
Vuonna 1982 syntynyt mies menehtyi lauantaina putkatiloissa voimankäyttötilanteessa. Hänet oli tuotu putkaan edeltävänä yönä.
Poliisi: Hyvinkään ampuja toimi yksin
Poliisi on kuulustellut kymmenkunta epäillyn ystävää lauantain aikana. Miehen kuulustelut jatkuvat sunnuntaina.
Poliisi löysi koululaiseen törmänneen autoilijan Alavudella
Tapahtuneella ei ole yhteyttä Kanta-Hämeessä tapahtuneisiin yliajoihin. Yliajaja on 77-vuotias nainen.
Arkkipiispa Mäkinen: Nyt on aika tukea, eikä etsiä syitä
Arkkipiispan mukaan Hyvinkään tragedia nostaa silti väistämättä kysymyksiä suomalaisesta yhteiskunnasta. Tuusulan Jokelan ja Kauhajoen ampumiset palaavat monen mieleen.
Metallin vasemmisto vääntää kättä sihteeristä
Metallityöväenliiton liittokokous kokoontuu neljäksi päiväksi Tampereelle. Liiton nykyinen sihteeri kohtaa kolme haastajaa. Lopullinen valinta selviää tiistaina.
Kriisipuhelin antaa apua järkyttyneille nuorille
SPR auttaa Hyvinkään ampumavälikohtauksesta järkyttyneitä nuoria puhelimitse ja itse tapahtumapaikalla.
Räsänen: Aseiden säilyttämisen sääntöjä voisi tiukentaa
Sisäministeriön työryhmä pohtii tiukennuksia aselakiin. Räsäsen mukaan muutokset aselakiin tulevat voimaan tämän vaalikauden aikana.
Hyvinkään uhrit samasta koulusta
Menehtyneet opiskelivat Hyrian yksikössä Hyvinkäällä. Hyrian yksiköissä Hyvinkäällä ja Riihimäellä järjestetään suruliputus maanantaina ja tarjotaan kriisiapua.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.