Jamaikalaisvahvistus takoo maaleja Vaasan palloseuralle
Steven Morrisseyn pelisilmä on ollut Veikkausliigassa kohdillaan. Maaleja on plakkarissa nyt yhdeksän. Maanantaina pelatussa ottelussa JJK:ta vastaan Morrissey kunnostautui myös syöttämisessä. Syöttöpisteitä kertyi kaksi.
Jalkapallon Veikkausliigan tämänhetkinen maalikuningas löytyy Vaasan palloseuran riveistä. Jamaikalainen Steven Morrissey on ottanut maalikuninkaan viitan harteilleen tekemällä tähän mennessä yhdeksän maalia.
25-vuotias Morrissey tuli VPS:aan viime syksynä. Hän pelasi loppukauden upeasti ja seura halusi hänen jatkavan. Morrissey on asettunut niin hyvin aloilleen, ettei hän moiti oikeastaan mitään. Ainut mikä saa Stevenin hieman mietteliääksi on Suomen ilmasto.
- Tullessani tänne oli todella kylmä. Nyt sanovat, että täällä on kesä. Ei tämä kyllä minun mielestäni mitään kesää ole. Jamaikalla ollaan ihan eri lämpötiloissa, naurahtaa Morrissey.
Nopeajalkainen maalitykki
Kylmä ilmasto ei ole jamaikalaishyökkääjän otteissa näkynyt. Hän on tehnyt maaleja maalien perään ja esimerkiksi Kupsia vastaan nopeakinttuinen Steven onnistui peräti kolmesti maalinteossa. Hän ei ota kunniaa maaleista pelkästään omalle kontolleen.
- Olen saanut hyviä syöttöjä pelikavereiltani ja onnistunut sitten viimeistelyssä, sanoo Steven.
Hyökkääjä sanoo tekevänsä kaikkensa joukkueen eteen. Jos omalle kohdalle aukeaa maalintekopaikka, se yritetään käyttää. Toisaalta taas jos toinen pelaaja on paremmin sijoittunut, autetaan häntä tilanteessa, pohtii Morrissey. Vaatimaton Steven suostuu kuitenkin hieman pohtimaan, miksi juuri hän on saanut pallon maaliin.
- Hmm, ehkä nopeuteni ansiosta tilanteista on tullut maaleja, sanoo Steven.
Krikettijoukkue menetti hyvän pelaajan
Stevenistä ei alun perin pitänyt tulla jalkapalloilijaa. Pienenä koululaisena keski-Jamaikassa urheiluharrastuksia oli useampiakin. Hän harrasti koululaisena mm. yleisurheilua ja Jamaikalla hyvin suosittua lajia, krikettiä.
- Jalkapallo tuli siinä sivussa ja se sitten oikeastaan valitsi minut! Mutta pelaan kyllä mielestäni paremmin krikettiä kuin jalkapalloa, naureskelee Morrissey.
Tuoreimmat aiheesta: Pohjanmaa
Tanja Vehniäisestä kaikkien aikojen lyöjäkuningatar
Lapuan Virkiän lyöjäjokeri Tanja Vehniäinen ohitti kaikkien aikojen lyöjätilastossa Henna Salmelan, joka pääsi onnittelemaan uutta ennätysnaista tuoreeltaan.
Teiden päällystyöt ovat käynnistyneet
Pohjalaismaakuntien alueella tämän kesän aikana saa uuden päällysteen kaikkiaan 260 tiekilometriä Ely-keskus käyttää teiden päällystämiseen 15 miljoonaa euroa. Kesän päällystystyöt keskittyvät Vaasan, Uusikaarlepyyn ja Pietarsaaren sekä Närpiön maanteille.
Matias Rinta-aho Alajärven Ankkureihin
Matias Rinta-aho siirtyy Vimpelin Vedosta Alajärven Ankkureihin. Alajärven Ankkurit ja Vimpelin Veto ovat sopineet Rinta-ahon siirtymisestä ottelukohtaisella sopimuksella Ankkureihin.
Polkupyörävarkauksista vain joka kymmenes tapaus selviää
Yhä useampi varastettu polkupyörä päätyy myytäväksi nettiin tai kaupan ilmoitustaululle. Pyörävarkaussesongin alkaessa on erityisen tärkeää lukita pyörä kunnolla.
Wasalandian vuoristorata nousee belgialaisvoimin
Huvipuistoon tulevan vuoristoradan rakennustyöt ovat kovassa vauhdissa. Radan palojen ympärillä häärii niin puiston omia työntekijöitä kuin myös belgialainen neljän miehen asennusporukka.
Pohjanmaan maakunnassa edelleen Manner-Suomen paras työllisyys
Pienimmät työttömyysprosentit löytyvät Pohjanmaalta Pedersörestä ja Etelä-Pohjanmaalta Kauhavalta. Korkeinta työttömyys on Pohjanmaalla Kaskisissa ja Etelä-Pohjanmaalla Soinissa.
Jan Teir palkattiin toteuttamaan uusi liikenneratkaisu Merenkurkkuun
Wasaline on saanut tiistaina uuden, kovan luokan toimitusjohtajan. Jan Teir on nimittäin tullut tutuksi ihan toisesta projektista, 135 miljoonan euron Westenergyn jätteenpolttolaitoksen rakentamisurakasta. Teir jäi pääsiäisenä pois tästä toimitusjohtajan pestistä, ja nyt odottavat uudet haasteet.
Krista riisui viisuhunnun, mutta ura jatkuu
Suomen euroviisuehdokas Krista Siegfrids ei kadu mediahuomiota saanutta suukkoa: "More is more on aina ollut mun taktiikka!".
Espanjalaiset sairaanhoitajat hylkäävät Vaasan
Vaasan kaupunginsairaalassa työskentelevistä espanjalaisista sairaanhoitajista viisi jättää Vaasan. Syynä on muun muassa maan kalleus, kylmä ilmasto ja suomen kielen vaikeus. Suomeen hoitajat saapuivat viime vuoden lokakuussa.
OAJ vetoaa, ettei talkoovapaita hyväksytä
Seinäjoen kaupungin henkilöstöjärjestöt ovat aiemmin asettuneet säästötoimien tueksi ja suhtautuneet myönteisesti kaupungin tarjoukseen talkoovapaista. Seinäjoen OAJ:n paikallisyhdistys vetoaa nyt kuitenkin jäseniinsä, ettei talkoovapaita hyväksyttäisi.
