Japani käynnistää uudelleen ydinreaktoreita
Hallitus antoi lauantaina luvan käynnistää kaksi ydinreaktoria huolimatta ydinvoiman vastustajien protesteista. Käynnistysluvat ovat ensimmäiset Fukushiman ydinvoimaonnettomuuden jälkeen.
Japanin hallitus on antanut luvan ydinreaktorien käynnistämiseen ensi kertaa sitten viimevuotisen Fukushiman ydinvoimalaonnettomuuden.
Ydinvoimayhtiö Kansai Electric Power sai luvan käynnistää Ohin ydinvoimalan kaksi reaktoria Länsi-Japanissa. Yhtiö arvioi, että käynnistäminen kestää kuutisen viikkoa.
Japanin 50 reaktoria on suljettu Fukushiman onnettomuuden jälkeen tarkastusten ja huoltotöiden vuoksi. Viimeinen suljettiin tämän vuoden toukokuussa. Ennen onnettomuutta Japanin energiasta lähes kolmannes tuotettiin ydinvoimalla.
Lauantain tiedotustilaisuudessa kauppaministeri Yukio Edanon mukaan Ohin voimalan turvallisuustasoa on vahvistettu merkittävästi Fukushiman onnettomuuden opetusten pohjalta. Hän vakuutti samalla, että hallitus pitää kiinni politiikastaan, jonka tavoitteena on vähentää riippuvuutta ydinenergiasta keskipitkällä ja pitkällä aikavälillä.
Reaktorien käynnistämistä on puolustettu talouden tarpeilla, sillä yritykset ovat huolissaan sähkön korkeasta hinnasta. Pääministeri Yoshihiko Noda varoitti viikko sitten, että monet yritykset voivat siirtää tuotantoaan Japanista, jos energiatilanne ei parane.
Hallitus teki päätöksensä huolimatta siitä, että ydinvoiman vastustus on ollut Japanissa vahvaa maanjäristyksen ja tsunamin aiheuttaman Fukushiman ydinonnettomuuden jälkeen. Perjantaina tuhannet ihmiset osoittivat pääministeri Yoshihiko Nodan toimiston edustalla mieltä ydinreaktorien käynnistämistä vastaan. Ympäristöjärjestö Greenpeace pitää päätöstä Ohin reaktorien käynnistämisestä hätiköitynä ja katsoo sen tarpeettomasti riskeeraavan ympäristöä, ihmisiä ja taloutta.
Tuoreimmat aiheesta: Ulkomaat
Maolaiskapinalliset iskivät verisesti Intiassa
Kapinalliset olivat tukkineet saattueen käyttämän tien kaadetuilla puilla. Ennen hyökkäystään he räjäyttivät maamiinan.
Mount Everestillä vietetään juhlavuotta
Kuuden vuosikymmenen aikana noin 3 000 ihmistä on saavuttanut maailman korkeimman vuoren huipun.
Italialainen ruokakulttuuri käy läpi vallankumousta - luomu ja alkuperä kiinnostavat
Italian huippukokit ja maan parhaat viinintuottajat vannovat nyt luomun nimeen. Toimittajamme selvitti Rooman ruoka- ja viinimessuilla Italian tuoreimpia trendejä.
Bostonissa juostiin terrori-iskun katkaiseman maratonin viimeinen maili
Osallistujat halusivat näyttää, että maraton voidaan viedä loppuun pommi-iskusta huolimatta.
Vatikaani korjasi paavin puheita: Ateistit joutuvat sittenkin kadotukseen
Paavi Franciscus sanoi messussa keskiviikkona, että Jeesus on pelastanut kaikki, jopa ateistit.
Afrikan Unioni juhlisti 50-vuotista taivaltaan
54 Afrikan valtion liitto jatkaa vuonna 1963 perustetun Afrikan yhtenäisyysjärjestön polkua mantereen vaikeuksien voittamiseksi.
Pariisissa pidätettiin kymmeniä ihmisiä homoliittoja vastustavan marssin edellä
Poliisi takavarikoi naamioita ja savupommeja. Mielenosoitukseen odotetaan sunnuntaina jopa 200 000 ihmistä. Brasiliassa homoliittoja vastustava marssi keräsi lauantaina 100 000 osanottajaa.
Norjan tuhotulvat katkovat maanteitä ja junaratoja - vesi jätti kiskot roikkumaan ilmaan
Pelkästään rautateille aiheutuneiden vaurioiden hintalapuksi arvioidaan alustavasti yli 13 miljoonaa euroa.
Yö on kulunut enimmäkseen rauhallisesti levottomuuksista kärsineissä Tukholman kaupunginosissa
Jo perjantain ja lauantain välinen yö oli kaupungissa aiempia öitä rauhallisempi lisääntyneen poliisimäärän ansiosta.
Lontoon sotilasmurhassa uusia pidätyksiä
Poliisi pidätti kolme 21 - 28 -vuotiasta miestä lauantaina Lontoossa. Aiemmin poliisi on pidättänyt neljä muuta epäiltyä veriteon vuoksi.
