Ulkomaat |

Japani pidätti kiinalaisia kiistellyillä saarilla

Aktivistit tulivat veneellä Senkakun eli Diaoyun saarille, joita vaativat omakseen sekä Kiina että Japani.

Japanin poliisi on pidättänyt 14 aktivista, jotka tulivat Hongkongista veneellä sekä Kiinan että Japanin omakseen vaatimille Senkakun eli Diaoyun saarille.

Aktivistit saapuivat veneellä saarille protestoimaan saariryhmän Kiinalle kuulumisen puolesta. Japanin rannikkovartioston mukaan aktivistit ovat Hongkongista, Macaosta ja muualta Kiinasta.

Japanin rannikkovartioston veneet piirittivät aktivistien aluksen, mutta useita aktivisteja hyppäsi mereen ja ui yhdelle saariryhmän saarista. Ensin pidätettiin viisi aktivistia, mutta myöhemmin Japani kertoi pidättäneensä yhdeksän aktivistia lisää.

Aktivistit viedään Okinawan saarelle, kertoo Japanin yleisradioyhtiö NHK.

Kiinan ulkoministeriö vaatii Japania vapauttamaan aktivistit heti ja ilman ehtoja.

Uutistoimisto AP:n haastatteleman aktivistin mukaan he haluavat maailman tietävän, että saaret ovat Kiinan aluetta ja heillä on kiinalaisina oikeus mennä sinne.

- Japanilaisilla ei ole oikeutta pysäyttää meitä, sanoo aktivisti David Ko.

Kiinalaiset kutsuvat saariryhmää Diaoyuksi ja japanilaiset Senkakuksi. Japani hallitsee saariryhmää, mutta sitä vaativat itselleen myös Kiina ja Taiwan. Saarilla ei ole juurikaan asutusta, mutta ne sijaitsevat lähellä tärkeitä laivareittejä ja rikkaita kalavesiä, ja alueella arvellaan olevan myös öljyä.

Viime viikolla Etelä-Korean presidentti Lee Myung-bak suututti Japanin vierailemalla molempien maiden omakseen vaatimilla Dodokin eli Takeshiman saarilla.

Sodan ajan muistot kiristävät välejä

Kiistat naapurien kanssa ovat kärjistyneet samaan aikaan, kun vietetään Japanin toisen maailmansodan antautumisen 67-vuotispäivää. Vuosipäivä on nostanut esiin paitsi aluekiistat, myös japanilaismiehittäjien naapurimaissaan aikoinaan tekemät julmuudet.

Sekä Kiina että Etelä-Korea vaativat Japanilta anteeksipyyntöä ja hyvitystä miehitysajan julmuuksista, muun muassa jopa 200 000 eteläkorealaisen, kiinalaisen ja filippiiniläisen naisen pakottamisesta seksiorjiksi.

Japani on pahoitellut asiaa ja perustanut yksityisen rahaston maksamaan naisille korvauksia. Naiset kuitenkin vaativat virallista anteeksipyyntöä ja Japanin valtion maksamia korvauksia.

Etelä-Korean presidentti Lee kehotti muistopäivän puheessaan Japania ratkaisemaan kiistan. Hän totesi, että Japani on tärkeä kumppani, mutta maiden historia vaikeuttaa yhteistä marssia kohti parempaa tulevaisuutta.

Noin 500 ihmistä osoitti keskiviikkona Etelä-Korean pääkaupungissa Soulissa mieltään Japanin suurlähetystön luona.

Kiina puolestaan sanoo, että keskeinen kysymys on, kykeneekö Japani todella katsomaan historian peiliin, ottamaan vaarin sen opetuksista ja kohtaamaan tulevaisuuden käsi kädessä aasialaisten kanssa.

Japanin pääministeri Yoshiko Noda kommentoi keskiviikkona Japanin tekoja.

- Aiheutimme sodan aikana suunnattomia vahinkoja ja tuskaa monissa maissa, erityisesti aasialaisille, Noda sanoi puheessaan Tokiossa. Hän esitti pahoittelunsa uhreille ja heidän perheilleen sekä vakuutti, ettei Japani toista samaa virhettä.

Samaan aikaan japanilaispoliitikot ovat suututtaneet naapureitaan vierailemalla sodassa kaatuneiden kunniaksi pystytetyllä Yasukunin muistomerkillä, joka protestoijien mukaan kunnioittaa myös sotarikollisten muistoa.

Keskiviikkona muistomerkillä vieraili kymmeniä kansanedustajia, joukossa kaksi ministeriä.

Tuoreimmat aiheesta: Ulkomaat

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä