Japanissa lapsille jaetaan säteilymittareita
Japanissa Fukushiman kaupunki antaa 34 000 lapselle säteilymittarit. Kaupunki sijaitsee 60 kilometrin päässä maanjäristyksessä ja tsunamissa kärsineestä ja edelleen säteilevästä Fukushiman ydinvoimalasta.
Kaikki 4 - 15-vuotiaat saavat mittarit syyskuussa kolmeksi kuukaudeksi. Lapset voivat käyttää mittareita ympäri vuorokauden.
Voimalan ympäriltä on evakuoitu kymmeniä tuhansia ihmisiä 20 kilometrin säteeltä. Ihmisten on ollut mahdollista käydä mittauttamassa säteilyä. Mittareiden jakamisen uskotaan helpottavan etenkin vanhempien huolta lapsiensa terveydestä.
Maaliskuun 11. tapahtuneen katastrofin jälkeen Japani nosti säteilylle altistumisen rajoja. Aiemmin raja oli yksi, nyt 20 millisievertiä vuodessa, myös lapsille. Tuo raja on monessa maassa käytössä ydinvoimalatyöntekijöille.
Ympäristöjärjestö Greenpeace huomautti Japanille viime torstaina, että lapset ja raskaana olevat naiset olisi evakuoituva Fukushiman kaupungista. Järjestön mukaan ihmiset altistuvat siellä kymmenestä 20:een millisievertiin vuodessa pelkästään ilman kautta.
Torstaina japanilainen Daten kaupunki päätti, että se jakaa säteilymittarit kaikille kaupungin 8 000 koululaiselle.
Japanissa uskotaan nyt tuuleen ja aurinkoon
Tuoreen kyselyn mukaan 74 prosenttia japanilaisista lakkauttaisi vähitellen maan ydinvoimalat. Sanomalehti Asahi Shimbunin kyselyyn vastanneista 14 prosenttia vastusti voimaloiden lakkauttamista.
Runsaat 60 prosenttia uskoi, että uusiutuva energia kuten tuuli- ja aurinkovoima korvaa ydinvoiman tulevaisuudessa. Kysely tehtiin viime viikonloppuna. Siihen vastasi lähes 3 400 japanilaista.
Tuoreimmat aiheesta: Ulkomaat
Euroviisuvoitosta syntyi areenaongelma Ruotsissa
Tukholmassa pelataan samaan aikaan MM-jääkiekkoa. Myös Euroviisujen kalleus mietityttää Ruotsissa.
Pohjois-Koreassa ei ole satanut kuukauteen - sato uhattuna
Pohjois-Korean uutistoimiston mukaan kuivuus on pahin 50 vuoteen ja johtuu kuivista ja lämpimistä ilmavirtauksista.
Naton ilmaiskusta siviiliuhreja Afganistanissa
Naton ilmaiskun kerrotaan surmanneen kahdeksan hengen perheen Afganistanissa. Myös viisi Nato-sotilasta on saanut surmansa erillisissä iskuissa viikonlopun aikana.
Golden Gate -silta täyttää 75 vuotta
Golden Gate -sillan vuosipäivää juhlistetaan tänään San Franciscossa muun muassa ilotulituksella.
Loreen lauloi Ruotsin voittoon
Ruotsi on voittanut Euroviisut. Ennakkosuosikkeihin lukeutunut Loreen voitti viisut ylivoimaisesti Euphoria-hitillään. Toiseksi eniten ääniä sai Venäjä. Kolmanneksi kisassa tuli Serbia.
Kapinallisryhmät yhdistyivät Malissa
Tuaregien tärkein kapinallisryhmä MNLA-sissiliike ja islamistinen Ansar Dine ovat päättäneet yhdistää voimansa. Ne haluavat Azawadin alueen Malin pohjoisosassa itsenäiseksi.
Lähde: Hollannissa tuomittu 90-vuotias natsirikollinen kuollut
Klaas Carel Faber eli Saksassa eikä joutunut suorittamaan rangaistusta.
YK-tarkkailijoiden johtaja: Houlan uhrien joukossa lukuisia lapsia
YK:n tarkkailijat löysivät Houlan alueelta yli 90 ruumista.
Kiina kimmastui Dalai-laman Itävallan-vierailusta
Liittokansleri Werner Faymann sanoi päättävänsä itse, kenet tapaa.
Uusi demokratia ohitti Syrizan kannatusmittauksissa
Viiden kannatusmittauksen mukaan säästöpakettia tukevan Uuden demokratian kannatus on 25,6 - 27,7 prosenttia ja säästöohjelmaa vastustavan Syrizan 20,1 - 26,0 prosenttia.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.