Blogi |

Jari Korkki: Eespäin lapset synnyinmaanosamme!

Parhaani tein ja kävi niin kuin aina. Tulin haistelemaan tunnelmaa ja sain kokemusta Copacabanan rantoja varten. Aluksi kulki hyvin, mutta sitten olin jotenkin tukossa. Kaikki on taas kuultu. Eteenpäin kohti uusia pettymyksiä.

Jari Korkki.
Jari Korkki. Kuva: Lassi Seppälä / Yle

Ei näistä olympiakisoista mitään tule. Ei ole enää Hannes Kolehmaista ja Paavo Nurmea. Kukaan ei pane Ritolaksi. Edellisissä Lontoon kisoissakin sentään Tapio Rautavaara. Virenkin ajelee jotain rekkaa Myrskylässä.

Jalkapallossa Suomi tuulettaa vieläkin sitä, että sata vuotta sitten Tukholman kisoissa kaatui Venäjä. Sitä onkin aihetta tuuletella, 1912 kisojen neljäs sija on edelleen Suomen jalkapallomaajoukkueen ylivoimaisesti paras saavutus kautta aikojen. Joukkueen laitahyökkääjänä viiletti iskelmälaulaja Dannyn isoisä, legendaarinen Algot Niska, joka myöhemmin salakuljetti pirtua Virosta ja pelasti juutalaisia Saksan kaasukammioista.

Ei tainnut olla verottomia urheilija-apurahoja. Nyt puuttuu Niskan attitude.

On aika tunnustaa tosiasiat, kuten Paasikivi sanoi. Ei siellä näin pienellä porukalla pärjätä, ainakaan ilman mömmöjä ja rahaa. Paitsi Ville Lång, mutta eihän sekään sentään voittanut.

Nyt kuulkaas lusikka kauniiseen käteen niin kauan kuin kisat jatkuu ja sitä eurovinkunaa pienemmäksi!

Mutta pois ruikutus! Luin mitalitaulukon, ja mehän ollaan kärjessä! Media ylistää milloin Kiinaa, milloin Yhdysvaltoja. Tarkkaavainen penkkiurheilija laskee heti, että jo GBR+FRA+GER+ITA on kerännyt enemmän kultamitaleita kuin kumpikaan ”suurvalta”. Yhteinen Eurooppammehan on täysin ylivoimainen! Vai onko jossain laskettu Alabaman mitalit? Tai Hunanin? Alkaa peli vähän tasoittua.

Nyt kuulkaas lusikka kauniiseen käteen niin kauan kuin kisat jatkuu ja sitä eurovinkunaa pienemmäksi! Eespäin lapset synnyinmaanosamme! Marseljeesi kajahtaa ylväästi meidän poikaimme ja tyttäriemme voitoille. Vaikka hölmöt engelsmannit eivät älyä sen kunniaksi nostaa salkoon vahvan liittovaltiomme tähtilippua. Vielä.

Ja onhan tässä se keihäskin. Siis eteenpäin Jan Železnýn ja Barbara Špotákován viitoittamalla tiellä ja luu kurkkuun unionia ilkkuville turskanpurijoille.

Ellei tuuli käänny.

Jari Korkki

Kirjoittaja on Yle Uutisten politiikan toimittaja ja TV1:n Ykkösaamun juontaja.

Kommentoi aihetta

(4 kommenttia)

Kirjoita uusi kommentti

Kirjoita kommentti

Käytäthän nimimerkkiä. Emme julkaise nimellä kirjoitettuja viestejä.

Pysythän aiheessa. Vain aiheeseen liittyvät viestit julkaistaan.

Viestisi luetaan toimituksessa ennen sen julkaisemista. Haluamme tarjota sinulle mahdollisuuden hyvin perusteltuun, laadukkaaseen ja moniääniseen keskusteluun. Tarkemmat pelisäännöt voit lukea tästä linkistä.

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Timo

Ilmoita asiattomasta kommentista

Hyvä käytännön ehdotus mullistaa mitalitaulukko. Taitaisi tuolloinkin silti suomalainen peruskateus estää eurooppaveljien menestyksestä iloitsemisen. Annetaan vaan ruotsalaisten ja muiden tuttujen osallistua oman lippunsa alla, niin saadaan edes muutama vahingoniloinen hetki kisojen parissa heidän vastoinkäymisilleen naureskellessa. Onhan sentään vielä tärkeämpää että kaveri ei voita kuin että itse onnistuttaisiin.


Halfdan

Ilmoita asiattomasta kommentista

Tanska sai juuri kahdeksannen mitalinsa. Tanskalaiset eivät ole edes kovin innokasta urheilukansaa, mutta laajalla rintamalla saavat tuloksia aikaan. Uimarit ja käsipalloilijat eivät ole yltäneet tasolleen. Jylland Posten kertoi, että Tanska tähän mennessä asukaslukuun suhteutettuna kisojen kolmanneksi paras maa. Suomalaisille näyttää riittävän pelkät mitaliodotukset ja loppukilpailuun pääsy.


rekke

Ilmoita asiattomasta kommentista

Totta - Tanska on ollut vahva - Suomalaiset ovat liikaa sidoksissa maailmanlaajuisesti pieneen lajiin, eli lätkään, jota harrastetaan vähemmän kuin uppopalloa!


Tuoreimmat aiheesta: Blogi

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä