Jari Korkki: España – maxima calidad, minimas precios
Jii Karjalaisen kappaleesta tuttu espanjalaisen helppoheikin huudahdus on taas tullut mieleen, kun on seurannut kotimaista kesäkeskustelua Espanjalle annettavasta pankkituesta ja sen vakuuksista. Paras laatu, halvimmat hinnat, tuntuvat niin hallitus kuin oppositiokin tahoillaan omia näkemyksiään puolustavan.
Yhtenä lääkkeenä Espanjan kriisiin on ehdotettu maan verotuksen nostamista pohjoismaiselle tasolle. Satunnaisen matkailijan näkökulmasta vaikea sanoa, olisiko lääke peräti niin tehokas, että tappaisi potilaan. Mutta se on tullut kyllä mieleen, että olisi espanjalaisilla kenties varaa säätää joidenkin julkisten palveluidensa hintoja.
Otan esimerkin rautateiltä. Kävin viime vuonna Madridissa katsomassa jalkapalloa (olipa yllätys!) ja samalla tulin huitaisseeksi junalla myös neljäntoista kilometrin päähän Getafeen.
Huippuhieno juna huristeli naapurikaupunkiin kymmenessä minuutissa ja tavallinen aikuisen peruslippu maksoi vähän päälle euron. Kelpaa verrata vaikka junamatkaan Pasilasta Tikkurilaan: 4,50 euroa.
Nyt joku tietysti kiljaisee, että Suomessa on paremmat palkat kuin Espanjassa. Voi olla, mutta ei sitä kyllä esikaupunkimaisen Getafen omakotitalojen pihoista huomannut. Uudenkarheaa Mersua kehnompaa kulkupeliä oli vaikea havaita. Mihinkähän niitäkin tarvitaan, kun puoli-ilmainen juna kulkee pikavauhtia kotiovelta pääkaupungin keskustaan?
Madridin julkinen liikenne on muutenkin mallikas ja niin edullinen, ettei sitä voi mitenkään noilla lipunhinnoilla rahoittaa.
Se on tullut kyllä mieleen, että olisi espanjalaisilla kenties varaa säätää joidenkin julkisten palveluidensa hintoja.
Jalkapalloliput olivat sentään hinnoissaan. La Ligan otteluun Getafe-Athletic Bilbao pääsi viidelläkympillä. Pääkatsomoa vastapäätä olevaan kattamattomaan osaan. Arvaattekin jo, että satoi kaatamalla.
Peli oli silti parempaa kuin kotimaassa, en tosin nähnyt, kun HJK tiistaina teurasti islantilaisvieraansa Mestarien liigan karsinnassa 7-0. Siinä ainakin maalin yksikköhinta pysyi kohtuudessa.
Nyt olisi tietysti helppo naureskella, että kansanedustajat joutuvat Espanjan takia keskeyttämään kesälomansa. Paitsi että tarkkaan ottaen edustajan tehtävästä ei oikeastaan voi lomailla, virallisesti kysymys on istuntotauon keskeyttämisestä. Sitä ei ole tapahtunut miesmuistiin, viimeksi tasan viisikymmentä vuotta sitten eduskunta kutsuttiin kesken kesän pohtimaan maatalouden hintatasoa koskevaa lakiuudistusta.
Kansanedustajille ei siis tarvitse erikseen maksaa työpaikalle raahautumisesta kesken kesän. Mutta miten lienee laita niiden noin neljänkymmenen eduskunnan palkollisen, jotka tulevat loppuviikoksi töihin? Toivottavasti he saavat uhrauksestaan demokratian hyväksi kunnon korvauksen.
Jari Korkki
Kirjoittaja on Yle Uutisten politiikan toimittaja ja TV1:n Ykkösaamun juontaja

Kommentoi aihetta
(6 kommenttia)
Kirjoita uusi kommenttiKiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.
Tinde
Ilmoita asiattomasta kommentistaMutta saamme kuitenkin nyt kansanedustajien palkan vastineeksi ylimääräisen eduskuntatason kesäteatterin nautittavaksemme (käsikirjoitus tosin varsin yllätyksetön), joten olkaamme tyytyväisiä siihen uhraukseen jota edustajamme hyväksemme nyt tekevät. Joutuvathan he kuitenkin ylimääräiseen työhön nyt kertoessaan medialle uhrauksistaan kesän osalta.
Empleado de banco
Ilmoita asiattomasta kommentistaNyt on kyllä señor Korkkia selkeästi koijattu futispelin lippujen kanssa. Useammassa La Ligan pelissä paikan päällä olleena en ole ikinä maksanut yli 40 euroa piletistä, en edes Realin kotistadionilla Santiago Bernabeulla.
Tinde
Ilmoita asiattomasta kommentistaMutta ehkä Mr. Korkki sai 30 € vakuudet lipulleen? Joten jos peli oli huonoa (mihin en toki usko), hän varmaan tuli maksaneeksi vain 20 €. Näin me suomalaiset turvaamme etumme Euroopan turuilla.
On tuolla tullut käytyä
Ilmoita asiattomasta kommentistaEspanjan ei tarvitse korottaa veroja. Riittäisi hyvin, että vähentäisivät byrokratiaa ja pitäisivät huolta siitä, että ihmiset ja yritykset maksavat nykyiset veronsa. Potkupallopelin lippujen hinnat riippuvat paljon matsista. Real Madrid - Barcelona ei varmana pääse viidellä kympillä.
sadepäivän ratoksi
Ilmoita asiattomasta kommentistaVälimeren rannikolla on liian hyvät oltavat joten siellä älyllinen ja fyysinen velttous voi kukoistaa. Toisin on täällä kylmässä Pohjolassa ja manner-Euroopan pohjoisosissa, täällä ei voi velttoilla muuten tulee Noutaja. Täällä verot myös kerätään, eikä vain säädellä verotuslakeja ja jätetä hommat puolitiehen. Espanjassa työt teetätetään afrikkalaisilla laittomilla siirtolaisilla. Ja Marbellassa siellä on kadut täynnä espanjalaisten ja muiden eurooppalaisten Ferrareita ja Lamborghineja joilla ajellaan rantaan jahdeille ja veronmaksajat Suomesta ym. avustamme juuri näitä etteivät nämä rikkaat joutuisi maksamaan veroja, eli että rikkaat välttyisivät "ahkeroimisen rankaisemiselta".
Aleksius
Ilmoita asiattomasta kommentistaMutta, kohta kaikilla Suomalaisilla on varaa ostaa kesämökki Suomen sijasta Espanjasta!