Jari Tervo: Elisabet II Seksipyssy
Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin yhdistyneen kuningaskunnan kuningatar Elisabet II on viime päivät bailannut ankarasti. Hän on juhlinut kuusikymmenvuotista hallitsijakauttaan.
Thamesjoella seilasi tuhat alusta, St. Paulin katedraalissa välillä hymistiin, mutta Buckinghamin palatsin edessä laulavat taas kohta Sir Paul McCartney ja Sir Elton John, jotka takaavat sen, että kyseessä on koko kansan juhlat.
Monarkioilla menee maailmalla hyvin, vaikka muka muuta väitetään. Ruotsin kuninkaan törrääminen yökerhoissa on vain pintakuohua. Kukaan ei usko vakavissaan, että Ruotsi muuttuisi lähimmän sadan vuoden aikana tasavallaksi. Eikä mikään muukaan nykyinen kuningaskunta, päinvastoin.
Monarkioita syntyy lisää. Pohjois-Korean Kim Il-Sungin, hänen poikansa Kim Jong-ilin ja hänen pojanpoikansa Kim Jong-unin johtama valtio on kommunistinen monarkia, mutta monarkia kuitenkin. Näin ne monarkiat syntyvät. Valtionpään määräävät geenit, eivät äänet. Nykyisin vakiintuneitten kuningashuoneitten taipaleitten alkuhetket eivät ole olleet kunniakkaampia kuin pohjoiskorealainen mielivalta.
Koska Pohjois-Korean johtaja kutsutaan lounastamaan Englannin monarkin kanssa samaan pöytään? Kyllä sinne vielä yksi tyranni mahtuu vertailemaan sortometodeja Swazimaan Mswati III:n ja Bahrainin Hamad bin Isa al-Khalifan kanssa. Hehän lounastivat Elisabetin kanssa timanttijuhlilla.
Kolmekymmentäviisi vuotta sitten punk-yhtye Sex Pistols juhlisti Elisabet II:n kahtakymmentäviittä vuotta vallassa julkaisemalla singlen God Save The Queen. Englannin kansallislaulu on samanniminen, mutta Sex Pistols teki Johnny Rottenin (Jussi Mätä) johdolla ronskimmat sanat.
Näin hurjaa oli punk. Tehdään saatana mitä vaan minkä äiti sallii.
”God Save The Queen, she ain’t no human being”, Johnny Rotten lauloi eli ”Jumala Kuningatarta suojelkoon / se ei oo ihminen.” Sex Pistolsin basisti hannasi singlen levyttämistä vastaan sen vuoksi, että hänen äitinsä ei pitänyt sanoituksesta. Näin hurjaa oli punk. Tehdään saatana mitä vaan minkä äiti sallii.
Basistin mielipide jyrättiin ja laulu levytettiin. Sitä paitsi Johnny Rotten oli aivan oikeassa Elisabetin kuulumattomuudesta ihmisrotuun. Kuningatar ei ole ihminen, hän on instituutio.
Kun näkee Englannin kuningashuoneen jäseniä treenaamassa tiukkaa ylähuultaan julkisissa tilanteissa tulee kyllä väistämättä mieleen, että noitten kaikkien täytyy olla instituutioita. Jumala siunatkoon hullua paraatianne, Johnny Rotten huusi vuonna 1977 ja jotenkin sekin sopi eiliseen, kun katseli BBC:n suoraa lähetystä Thamesilta.
Kansan, nuorison ja tai muuten vaan toisinajattelevien mielipiteet eivät ole häirinneet Elisabetin juhlia. Hän on saarivaltion kallispalkkaisin kaupparatsu ja arviot hänen omaisuudestaan vaihtelevat 50 miljoonasta punnasta muutamaan miljardiin puntaan. Arviot vaihtelevat, koska ei ole aivan varmaa, mitä omistaa Elisabet ja mitä valtio. Tämä tahtoo olla se ikävä puoli monarkioissa. Veronmaksaja törmää omassa taskussaan aina aatelisen käteen. Kun se vilkuttaa kansalle, siinä on juuri viety seteli.
”Me ollaan kukkia roskakorissa”, Johnny Rotten lauloi vaatiessaan Jumalan suojelusta kuningattarelle.
Jari Tervo
Kirjoittaja on helsinkiläinen kirjailija
Tuoreimmat aiheesta: Blogi
Pekka Ervasti: Ketjukirje Jemenistä
Terveisiä täältä Jemenistä! Kautta kahleitteni, minua on kohdeltu hyvin.
Kari Haakana: Uutispaaston jälkeen
Kuukauden uutispaaston jälkeen ripseni eivät ole pidentyneet, mutta suhteeni uutisiin on muuttunut.
Jari Korkki: Sanni, Lottotyttö
Kokoomuksen nuorisokerhon mainio kansanedustaja Sanni Grahn-Laasonen on mukava ihminen ja tuore äiti, josta vilpittömät onnittelut. Tapasimme tiistaina ja vaunuunkin kurkistin, kirjoittaa Jari Korkki blogissaan.
Jyrki Kasvi: Yksityisyys on katoavaista
Poliisien lisäksi pitää luottaa myös poliitikoihin, joiden säätämiä lakeja poliisit panevat toimeen, muistuttaa Jyrki Kasvi blogissaan.
Ruben Stiller: Sinä – panttivanki
Suomi on tyly maa. Täällä vapautettu panttivankikin leimataan valtion kustannuseräksi. Uhrit näyttävät olevan epäilyksenalaisia, kunnes toisin todistetaan, kirjoittaa Ruben Stiller blogissaan.
Pekka Ervasti: Arkadian Puuhamaa
Eduskunnan istuntosali on kuin HIFK:n matsi. Aina sattuu ja tapahtuu, kirjoittaa Pekka Ervasti blogissaan.
Kari Haakana: Embargo meni jo
Miksi et ole lukenut yhdenkään suomalaisen tiedotusvälineen arviota Kultahattu-elokuvasta, vaikka kriitikot ovat sen jo nähneet? Koska arvostelijat sitoutuvat elokuvien tekijöiden ja levittäjien vaatimuksiin kritiikkien ja jopa tweettien julkaisuaikataulusta. Käytäntö on outo ja vanhentunut, pohtii Kari Haakana blogissaan.
Petri Kejonen: Suomen paikka Rupertin karttapallossa
Suomi on vuosikymmeniä pyristellyt irti idän otteesta. Suomettumisen alla eteni lännettyminen. Kirkkaimpana kruununa Suomen jäsenyys Euroopan unionissa. Rupert Murdoch ei ole tästä projektista kuullut.
Anna Perho: Melkein totta
Supersiskojen kannattaisi viestiä tavalla, joka on totta, kirjoittaa Anna Perho blogissaan.
Sanna Ukkola: Kuka pelkää huntunaista?
Islamofobia on uusi musta. Kankaanpalasta tulee mieleen terrorismi ja murhanhimoinen uskonnollinen vakaumus.

Kommentoi aihetta
(5 kommenttia)
Kirjoita uusi kommenttiKiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.
Lissu
Ilmoita asiattomasta kommentistaJari Tervon juttu osoittaa paitsi ikävää kunnioituksen puutetta häntä itseään monin verroin taitavammalle ja paljon hyvää aikaan saaneelle ihmiselle, myös haluttomuutta tietää monarkioita koskevista faktoista.
Katsoin eilen niin Elisabetin historiasta kertovan ohjelman kuin Thamesin juhlaristeilyn. En edes huomannut ajan kulumista ennen iltaa - avatun Towerin sillan luona. Lontoossa asuneena nautin ohjelmasta.
Elisabet ei ole rikkauksia hamuava nainen. Hän on koko ikänsä ahkerasti lähimmäisten hyväksi puurtanut ihminen. Kansa haluaa lahjoittaa hänelle ja "kruunulle" mitä ihmeellisimpiä asioita. Eilistä paraatia vetänyt soutualus oli sekin lahja.
Näitköhän Jari, miten kuningatar perheineen seisoi ja vilkutteli palellen ihmisten kanssa nelisen tuntia, minkä alusten ohimarssi ja risteily kesti. Hän ei edes kokeilut istumista punaisin samettityynyin ja kruunuin koristelluilla istuimilla laivan keulassa. Ei ihme, että hän alkoi loppumatkasta näyttää jo aika uupuneelta.
toinen lissu
Ilmoita asiattomasta kommentistaEi mitään kunnioituksen puutetta vaan totuuttaa..itse ajattelen aivan samoin kirjailijan kanssa hyvin kirjoitettu jälleen kerran!Itse en mistään hinnasta suostuisi maksamaan tuollaista ökyelämää mitä kuninkaalliset ökyilee riittää nämä meidän ökyt johtajat ja muut rahan hamstraajat..ei iske ei!
Hauki
Ilmoita asiattomasta kommentistaEi toki ole rikkauksia hamuava. Lähimmäisenrakkaudesta on kyse.
Sara P
Ilmoita asiattomasta kommentistaOlen samaa mielta Lissu kirjoittajan kanssa. Jari Tervon juttu osoittaa aika vahan tietamysta tai edes ymmarrysta siita miten asiat nahdaan ja koetaan taalla saarivaltiossa tana paivana. Juttu nayttaa olevan enemman hanen mielipide sielta Suomesta seuranneena. Otsikolla ei ole mitaan tekemista viikonlopun juhlallisuuksien kanssa (vanha juttu), ja yhteys korean tyrannihallitsioihin on aika hutera ikaan (tuntuu kuin kirjoittajan piti keksimalla keksia jutun aihe ilman kummempaa perehtymista asiaan). Kuningatar ja hovi tuo aika paljon rahaa myos Englannille, ja kuninkaallisten markkina-arvoa on aika vaikea mitata.
Suomi on pieni maa, ihmiset ovat sivistyneita mutta usein vailla sivistyneita kaytostapoja. Kun katsoo asioita eri perspektiivista niita ymmartaa myos eri tavalla; esimerkiksi perinteita ja historiaa kunnioittaen, tai erilaiset asiat ovat tarkeita eri taustan omaamille ihmisille. Jari Tervo osoitti vahan ymmarrysta taman paivan britti monarkiaan
Lissu
Ilmoita asiattomasta kommentistaIlmeisesti ihmiset yhä kaipaavat leivän lisäksi myös sirkushuveja. Itse kaipaisin sellaisiakin ohjelmia, missä näytetään julkisuuden henkilöiden tavallista työntekoa.
Elisabetilla esimerkiksi on tiukka päiväohjelma, vuoden jokaisena päivänä. Aamupäivään kuuluu paljon kirjeenvaihtoa ja päivän politiikkaan perehtymistä. Iltapäivällä ja illalla on tapaamisia, kokouksia ja vierailuja.
Kaikki kuninkaalliset ovat monien hyväntekeväisyyslaitosten ja -yhdistysten suojelijoita, joissa he käyvät säännöllisesti ja avustavat niiden toimintaa.
Kuka tahansa voi myös kirjoittaa kuningattarelle Buckinghamin palatsin osoitteella. Hänen sihteerinsä esilukevat postin, koska Elisabet ei ehtisi lukemaan kaikkia kirjeitä. Kaikille myös vastataan.
Ahkeraa työntekoa siis, jo 60 vuotta. Kuka meistä pystyisi samaan - syvä ihailuni ja kunnioitukseni Elisabetille!