Ulkomaat |

Järistys murskasi Haitin orastavan kehityksen

Haitin suuri maanjäristys on jo sinänsä dramaattinen tapahtuma. Kehitysmaatutkijat harmittelevat erityisesti sitä, että maanjäristys tapahtui juuri, kun rutiköyhän Haitin yhteiskunnallinen ja taloudellinen kehitys oli pääsemässä käyntiin.

Haitilaiset olivat juuri alkaneet nähdä tulevaisuudessa valoa, kertoo uutistoimisto AFP:n haastattelema tutkija Bob Perito US Institute fo Peace -tutkimuslaitoksesta.

Vuoden 2008 aikana neljä suurta hurrikaania aiheutti Haitilla suurta tuhoa. Tämän seurauksena teollisuusmaat antoivat maalle runsaasti apua. Kun poliittinen tilannekin pitkään jatkuneiden sisäisten konfliktien jälkeen alkoi rauhoittua, maahan alkoi vähitellen tulla investointeja, varsinkin turismiin ja tekstiiliteollisuuteen.

Perito on huolissaan maanjäristyksen vaikutuksesta demokratian kehitykseen. Haitissa oli tarkoitus järjestää parlamenttivaalit ensi kuussa. Nämä tuskin onnistuvat infrastruktuurin laajojen tuhojen takia. Myös ensi vuodelle kaavaillut presidentinvaalit ovat vaarassa.

"Pääkaupunki ahdettu liian täyteen"

Haitin tulevaisuuden kannalta on olennaista, että sekä ihmisasumuksia että työpaikkoja hajautetaan, Perito arvelee. Nyt koettu maanjäristys aiheutti suuret tuhot osittain juuri siksi, että Port-au-Prince on ahdettu täyteen asukkaita ja maan keskeisiä rakennuksia. Maaseudulle investointeja ei ole viime aikoina tehty käytännössä lainkaan.

Tärkeää on myös saada Port-au-Princen satama toimintakykyiseksi.

Yhdysvallat keskeisessä roolissa

Ruotsin television SVT:n haastatteleman Haitin-tuntijan Göran Lundinin mukaan on myös olennaista, että Yhdysvallat muuttaa suhtautumistaan Haitiin. Nykyään Yhdysvallat pitää Haitia eräänlaisessa jälkikolonialistisessa otteessa. Haitin tärkeimmät poliitikot ovat Yhdysvaltain tukemia, millä on suuri vaikutus Haitin politiikkaan.

Lundin mainitsee esimerkkinä riisintuotannon. Haiti voisi tuottaa riisiä omiin tarpeisiinsa, mutta Yhdysvallat on saanut aikaan järjestelyn, että kaikki Haitin tarvitsema riisi on tuotava Yhdysvalloista.

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Ulkomaat

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä