Ulkomaat |

40 poliisia kuoli kapinallisten hyökkäyksessä Aleppossa - taistelut jatkuvat

Yhteenotoista on raportoitu eri puolilla Syyriaa.

Syrian Observatory for Human Rights -ihmisoikeusjärjestön mukaan ainakin 40 poliisia kuoli, kun kapinalliset valtasivat kaksi poliisiasemaa Aleppon kaupungissa tiistaina.

- Sadat kapinalliset hyökkäsivät kahdelle poliisiasemalle Salhinin ja Bab al-Nayrabin asuinalueilla. Taistelut kestivät kaksi tuntia, kertoi järjestön johtaja Rami Abdel Rahman.

Kapinallisten kerrotaan hyökänneen poliisiasemien lisäksi myös muihin hallintotiloihin.

Syyrian taisteluhelikopterit ja tykistö ovat pommittaneet kahta keskeistä aluetta Aleppossa. Raskaan tulituksen ääniä on kuulunut muun muassa kaupungin lounaisosassa Salaheddinen alueella, jota pommitti myös sotakone. Syyrian joukot sanoivat kaksi päivää sitten vallanneensa Salaheddinen, mutta kapinalliset kiistävät tiedot.

- Hallinto on yrittänyt kolmen päivän ajan ottaa takaisin haltuunsa Salaheddineä, mutta sen yritykset ovat epäonnistuneet ja se on kärsinyt suuria tappioita, eräs kapinallisjohtaja sanoo.

Reutersin toimittajien mukaan kummallakaan osapuolella, hallituksen joukoilla ja kapinallisilla, ei ole täyttä hallintaa Salaheddinessä.

Salaheddine sijaitsee keskeisen tien varrella. Armeija voisi käyttää tietä vahvistusten tuomiseksi Aleppoon.

Aleppossa taisteluista on raportoitu myös kaupungin eteläosissa Tadamunin ja Kazaazin alueilla.

Taisteluita eri puolilla Syyriaa

Taistelut ovat jatkuneet tiistaina myös muualla Syyriassa, muun muassa maan pääkaupungissa Damaskoksessa.

Kapinallisten mukaan Damaskokseen on pystytetty useita armeijan tarkastuspisteitä eri puolille kaupunkia. Aktivistit kertovat, että armeijan helikoptereiden ääniä on kuulunut koko aamun esimerkiksi Zamalkan alueella.

Myös muun muassa Daraan ja Idlibin maakunnissa on ollut yhteenottoja.

Syrian Observatory for Human Rights -järjestön mukaan maanantaina taisteluissa eri puolilla Syyriaa kuoli ainakin 93 ihmistä.

Tuoreimmat aiheesta: Ulkomaat

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä