Järjestö: Syyriassa jo lähes 30 000 kuollutta
Kuolleista kaksi kolmasosaa on siviilejä. Hallituksen joukot piirittivät jälleen yhtä Damaskoksen kaupunginosaa torstaina ja aktivistit kertovat telotuksista.
Jo yli 29 000 ihmistä on kuollut Syyrian väkivaltaisuuksissa sitten viime vuoden maaliskuun, sanoi ihmisoikeusjärjestö torstaina. Lontoosta käsin toimivan Syrian Observatory for Human Rights -järjestön mukaan kuolleista lähes 21 000 on siviilejä.
Järjestö muistutti, että kuolonuhrien määrään ei ole laskettu niitä tuhansia pidätettyjä ja vangittuja, joiden epäillään kuolleen. Lisäksi järjestö sanoo, että heille on raportoitu sadoista tunnistamattomista ruumiista ympäri Syyrian.
Myös Syyrian armeijan todellisia kuolinlukuja epäillään suuremmiksi kuin hallitus on kertonut julkisuuteen. Virallisten tilastojen mukaan vajaat 7100 hallituksen sotilasta on kuollut.
Järjestön luvut perustuvat lääkäreiden, journalistien ja aktivistien kentältä antamiin tietoihin. Niitä ei ole puolueettomasti vahvistettu. YK on sanonut vähintään 20 000 ihmisen kuolleen.
Damaskoksessa piiritys
Sotatoimet eri puolilla Syyriaa ovat jatkuneet taukoamatta. Torstaina hallituksen joukot piirittivät pääkaupungin Damaskoksen kapinoivaa Jarmukin kaupunginosaa ja pidättivät kymmeniä ihmisiä ratsioissa. Opposition mukaan useita ihmisiä myös telotettiin. Heistä osa oli piileskeleviä kapinallisia ja osa pakoon yrittäneitä siviilejä, sanoivat aktivistit.
Asukkaiden mukaan sotilaat ovat sulkeneet kaikki tiet ja pois päästetään vain lapset sekä vanhemmat miehet ja naiset.
- Nuoret miehet, jotka saattaisivat kuulua kapinallisiin tai aktivististeihin, ja jopa nuoret naiset, jotka saattaisivat olla aktivisteja, ovat suljettuna sisälle, sanoi Abu Salamin nimeä käyttävä aktivisti Reutersille Skypen välityksellä.
Abu Salamin mukaan kaupunginosan kaduilla on taistelujen jälkeen ruumiita, joka kukaan ei uskalla käydä korjaamassa sivuun hallituksen joukkojen koston pelossa.
Valtiontelevisio kertoi torstaina, että yksi armeijan helikoptereista on pudonnut Damaskoksen esikaupunkialueella. Televisio ei kertonut putoamisen syytä, mutta alueella on ollut kiivaita taisteluita hallituksen ja Vapaan armeijan joukkojen välillä.
Kapinallisilla on käytössään pääsääntöisesti vain kevyttä aseistusta, mutta viime viikkoina he ovat onnistuneet pudottamaan ainakin yhden MiG-hävittäjän ja sanovat pudottaneensa useampiakin lentokoneita tai helikoptereita.
Tuoreimmat aiheesta: Ulkomaat
Brittikone teki hätälaskun Lontooseen
Airbus-koneen ongelmat pysäyttivät toviksi liikenteen yhdellä maailman kiireisimmistä lentokentistä.
Syyrian oppositioliittouma lämpenemässä rauhanneuvotteluille
Venäjän ulkoministeriö ilmoitti perjantaina, että Syyrian hallitus on valmis rauhanneuvotteluihin.
Lontoon lento-onnettomuus sipaisi myös kajaanilaiskoululaisia
Kajaanin Lyseon yhdeksäsluokkalaiset saivat luokkaretken viime hetkillä kokemuksen, jollaista ei ollut tilattu. Kukaan ei kuitenkaan hätääntynyt.
Psy-huijari ui piireihin Cannesissa
Megatähti Psy ilmestyi Cannesin elokuvajuhlille juhlimaan ja tekemään vaikutuksen. Mutta millä tavalla?
Venäjä: Syyrian hallitus valmis rauhanneuvotteluihin
Syyrian rauhankehitys ehkä pääsee lopultakin liikkeelle. Syyrian hallitus katsoo olevansa valmis neuvotteluihin.
Suuri maanjäristys - tsunamiuhka poistui
Ohotanmerellä on tapahtunut 8,2 magnitudin maanjäristys. Tsunamivaroitus on poistettu.
Venäjän "Facebook" viranomaisten mustalle listalle
Sivuston perustaja on joutunut Venäjällä vallanpitäjien silmätikuksi. Viranomainen ei ole toistaiseksi kommentoinut ratkaisuaan.
Tiedustelutieto: Iran yhä enemmän Syyrian sodan johdossa
Yhdysvaltalainen tutkimusjärjestö sanoo Iranin osittain jopa johtavan Syyrian armeijan toimintaa. Syyrian konfliktia on vaikea enää pitää sisällissotana.
Moottoritien silta romahti Seattlen lähellä
Useita autoja on pudonnut romahtaneelta sillalta veteen. Kukaan ei kuollut uhkaavassa turmassa.
Yle Uutiset selvitti: Home ei huoleta ulkomailla
Homeongelmat nostattavat suomalaisissa voimakkaita tunteita. Selvitimme, miten homeeseen suhtaudutaan ulkomailla. Havaintojen mukaan homeeseen ei tunnuta suhtautuvan muualla aivan samanlaisella vakavuudella kuin Suomessa.
