Jasser Arafatin ruumis voidaan tutkia uudelleen
Selvityksen mukaan palestiinalaisten presidentti saatettiin myrkyttää. Arafatin perheen luvalla ruumis tutkittaisiin uudelleen.
Palestiinalaislausuntojen mukaan Jasser Arafatin kuolinsyytutkinta voitaisiin tehdä perheen luvalla uudestaan. Tiistaina uutiskanava Al-Jazeeran selvityksessä ilmeni todisteita Arafatin mahdolliselle myrkyttämiselle.
Palestiinalaisten presidentin kuoleman jälkeisen tutkinnan johtaja kertoo mahdollisesta uudesta tutkinnasta.
- Al-Jazeeran lähetyksen jälkeen tapasin presidentti (Mahmud) Abbasin ja suosittelin, että marttyyripresidentti Arafatin ruumis analysoidaan, tutkinnan johtaja Tawfiq Tirawi sanoo.
Myös palestiinalaisten nykyisen presidentin Abbasin tiedottaja vahvistaa, että uusi tutkinta on mahdollinen.
Uuden tiedon valossa muun muassa Arafatin hammasharjasta ja huivista on löytynyt harvinaisen suuri määrä poloniumia. Sama aine aiheutti tunnetusti entisen venäläisvakoilijan Aleksander Litvinenkon kuoleman Lontoossa 2006.
Monet palestiinalaiset ovat johtajansa kuoleman jälkeen epäilleet, että Israel aiheutti 75-vuotiaan Arafatin kuoleman. Israel on kiistänyt väitteet.
Arafat kuoli vuonna 2004 ranskalaisessa sairaalassa, jonka lääkärit eivät osanneet sanoa kuolinsyytä. Arafatin ruumis on mausoleumissa Länsirannan Ramallahissa.
Tuoreimmat aiheesta: Ulkomaat
Pelastustyöt päättymässä Oklahomassa - tornadouhreja ei uskota enää löytyvän
Jokainen tuhoutunut rakennus on tarkastettu ainakin kerran, kertoo paikallinen palopäällikkö. Hänen mukaansa raunioista ei ole löytynyt ketään sitten maanantai-illan.
USA on selvittänyt Benghazin lähetystöiskusta epäiltyjen henkilöllisyydet
Epäiltyjä ei kuitenkaan aiota pidättää ainakaan toistaiseksi.
EU-huippukokous suitsimaan veronkiertoa
EU-mailta jää verottamatta kymmeniä miljardeja euroja veroparatiiseihin talletettuja varoja. Tänään kokoustavien EU-johtajien asialistalla ovat myös EU:n sekavat energiamarkkinat.
YK ihmettelee: Syyrialaispakolaisten määrä Jordaniaan laskenut äkisti
YK:n pakolaisjärjestö arvelee, että pakolaiset eivät pääse rajalle Syyriassa. YK selvittää tilannetta.
Ilkivallanteot jatkuvat ja leviävät Tukholmassa
Ikkunoita on rikottu, poliiseja heitelty kivillä ja autoja sytytetty tuleen.
Tuomioistuin USA:n hallinnon kanssa samaa mieltä - Osama-videota ei kannata julkistaa
Valitustuomioistuimen mukaan al-Qaida-johtajan surmaan päättyneestä operaatiosta kuvatun materiaalin julkaiseminen voisi muun muassa paljastaa salaisia tiedustelutietoa.
Oklahomaan iskenyt tornado oli voimakkuudeltaan huippuluokkaa
Yhdysvaltain ilmatieteen laitos nosti tornadon luokitusta sen aiheuttamien tuhojen perusteella.
Koronavirus vaati ensimmäisen kuolonuhrin Tunisiassa
66-vuotias mies oli vieraillut Saudi-Arabiassa, jossa uudentyyppisen koronaviruksen aiheuttamia infektioita on todettu eniten.
Kaksi kärkinimeä hyllytettiin Iranin presidentinvaaleista
Presidentinvaaleihin on hyväksytty kahdeksan ehdokasta, joista vain yhtä pidetään uudistusmielisenä. Ehdokkaaksi pyrkineistä rannalle jäivät muun muassa entinen presidentti Akbar Hashemi Rafsanjani sekä nykyisen presidentin liittolainen Esfandar Rahim Mashaei.
Tuomioja: Rauhanneuvottelujen ikkuna raollaan Lähi-idässä
Ulkoministeri Erkki Tuomioja on tavannut Israelin ja palestiinalaisten johtoa. Hän vieraili myös Gazan kaistalla, jossa hän vastaanotti kunniatohtorin arvon.
