Pohjanmaa |

Jäteaumaa sammutetaan Ilmajoella

Ilmajoen Laskunmäentiellä jäteauma on tulessa.

Päivystävän palomestarin mukaan jäteauman palo Ilmajoella on saatu rajattua ja hallintaan. Jäteyhtiö Lakeuden Etapin alueella riehunut palo käsittää muutaman sadan neliön alueen.

Pelastuslaitos hälytettiin paikalle noin puoli yhden aikaan lauantaina iltapäivällä.

Jätekasan jälkisammutustyöt ovat käynnissä, ja ne kestävät arviolta iltaan asti.

Asukkaiden mukaan savua oli aiemmin ilmassa runsaasti palopaikan lähistöllä. Savu oli kuitenkin jo hälvennyt iltapäiväkolmen aikaan, palomestari kertoo.

Tuoreimmat aiheesta: Pohjanmaa

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä