Vaalit 2011 |

Jatkokaudelle valittu Timo Soini haukkui vasemmistoliiton

Tampereella koolla oleva perussuomalaisten puoluekokous on valinnut Timo Soinin jatkamaan puheenjohtajana. Soini oli ainoa ehdokas puheenjohtajaksi ja puoluekokouksen päätös oli yksimielinen. Linjapuheessaan Soini arvosteli etenkin vasemmistoliittoa hallitukseen menosta.

 Timo Soini
Video
Perussuomalaisten puoluekokouksen Tampereella avannut Soini arvostelee erityisesti vasemmistopuolueita kokoomuslaisen EU-politiikan hyväksymisestä

Timo Soini perusteli puoluekokouksen pitkässä linjapuheessaan puolueensa jäämistä oppositioon ja arvosteli eritoten vasemmistoliittoa hallitukseen menosta.

Puheensa aluksi Soini julisti, että kokoussalissa ei ole eikä tule EU-lippua. Perussuomalaisten jäämistä oppositioon Soini perusteli puolueen EU-vastaisilla periaatteilla.

- EU on hiekalle perustettu ja petoksella paalutettu, Soini julisti.

Hänen mukaansa puolue ei voinut hyväksyä Jyrki Kataisen tarjoamia erivapauksia eduskunnan EU-äänestyksissä.

- Jos olisin ottanut vastaan valtiovarainministerin salkun, olisin saanut eduskunnassa äänestää EU-tukia vastaan, mutta Brysselissä olisin joutunut esittelemään Suomen hallituksen myönteisen kannan, Soini perusteli.

- Peilikin olisi rikkoutunut.

Vasemmistoliiton puheenjohtajaa Paavo Arhinmäkeä Soini arvosteli siitä, ettei Arhinmäellä ollut huomauttamista hallitusohjelman EU-linjauksiin. Soinin mukaan Arhinmäki on tuhonnut Esko Seppäsen perinnön.

Hallitusohjelmaa Soini moitti mm. eläkeläisten unohtamisesta, puolustusmäärärahojen supistamisesta ja valmisteverojen sekä bensiinin hinnan korotuksista. Soini kutsui Kataisen hallitusta hyytelöhallitukseksi.



AY-jaosto perusteilla

Puoluekokousessa on esitetty myös perussuomalaisten ay-jaoston perustamista. Perussuomalaisilla on kannatusta teollisuuden liitoissa, esimerkiksi Metalliliitossa. Alustavien kaavailujen mukaan jaosto aloittaisi toimintansa elokuussa.

Eurooppaan kertomaan puolueen menestyksestä

Tiedotustilaisuudessaan iltapäivällä Soini kertoi perussuomalaisten tavoittelevan ensi vuoden kuntavaaleissa tuhatta valtuustopaikkaa. Puolueella on tällä hetkellä noin 450 kunnanvaltuutettua.

Presidentinvaaleihin osallistumisesta puoluekokous päättää huomenna sunnuntaina. Ehdokkaat asetetaan vasta myöhemmin. Käytännössä puolueen presidenttiehdokas on Soini. Hän on itse sitä mieltä, että presidentinvaaleihin tulee osallistua.

Soini kertoi lisäksi aikovansa vastaisuudessa käyttää osan ajastaan kansainväliseen toimintaan kertomalla perussuomalaisten menestyksestä Euroopassa.

Soini ja Sandvik selvästi jatkoon

Timo Soini valittiin kokouksen aluksi jatkamaan puheenjohtajana seuraavan kaksivuotiskauden. Hän oli ainoa ehdokas. Myös puoluesihteeri Ossi Sandvik valittiin jatkokaudelle. Päätös syntyi selvällä ääntenenemmistöllä.

Ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi valittiin äänestyksen jälkeen lappilainen tuore kansanedustaja Hanna Mäntylä. Toiseksi varapuheenjohtajaksi valittiin kansanedustaja Juho Eerola Kotkasta. Eerola lukeutuu niin sanoittuihin halla-aholaisiin. Parkanolainen leipomoalan yrittäjä Reijo Ojennus valittiin kolmanneksi varapuheenjohtajaksi.

Koko aiempi varapuheenjohtajisto, Vesa-Matti Saarakkala, Auli Kangasmäki ja Pentti Oinonen luopuivat varapuheenjohtajuudesta eivätkä olleet ehdolla äänestyksessä.

Puolueen puheenjohtajistossa on siis jatkossakin vain yksi nainen. Puheenjohtaja Soini oli etukäteen esittänyt toiveen, että puolueen johtoon saataisiin enemmän naisia.

Perussuomalaisten puoluekokous alkoi lauantaina Tampereella. Kokoukseen arvioidaan osallistuvan 800 - 1 000 edustajaa. Puolueen yhdeksäs puoluekokous pidetään Tampere-areenassa.

Lähteet:
YLE Uutiset

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä