Jauhopojan tie vei johtajaksi
Kun Pentti Nieminen lähti Tampereelle etsimään töitä vuonna 1958, päätyi hän pitkän leivän ääreen. Linkosuon leipomosta löytyi työ, jota riitti vuoteen 2003 saakka. Jauhopoikana aloittanut Nieminen jäi leipomosta eläkkeelle toimitusjohtajana.
- Mene kysymään Aarneltakin, jotta olisiko siellä töitä, sanoi Pentti Niemisen äiti kun poika läksi Padasjoelta Tampereelle. Aarne oli äidin serkku.
Juuri oppikoulusta päässyt Pentti sai jauhopojan pestin Linkosuon leipomolta. Tuolloin vuonna 1958 Sammonkatu 48:ssa.
Voimat kasvoivat
Työ alkoi heti. Jauhopoika huolehti siitä, että leipureilla oli tarvikkeet aina lähellä. Jauhojen sihtaus ja säkkien nosto toi Pentille hyvät käsivoimat.
- Minusta tuli siinä hommassa voittamaton sormikoukun vetäjä, naurahtaa Nieminen.
Pitkon letittämistä pääsi jauhopoika myös kokeilemaan. Neliniitinenkin onnistui kun leipomon naiset opastivat. Munkkien sokeroiminen oli yksi työ.
-Kerran kun nukuin pommiin, niin sokeri ei enää tahtonut tarttua munkkeihin. Silloin opin senkin asian.
Linkosuo johti lattialta
Leipurit olivat hauskoja ja sanavalmiita miehiä. Ylinnä oli Ekbergissäkin oppia saanut Aarne Oskari Linkosuo. Hän oli ollut työnjohtajana myös NMKY:n leipomossa Helsingissä, jolloin syntyi ajatus oman yrityksen perustamisesta. Kun 1936 Tampereelle perustettiin saman yhteisön Emmaus-hotelli, niin siitä alkoi Linkosuon liikeura.
- Linkosuo oli sitä mieltä että leipomoa piti johtaa lattialta ei konttorista. Hän kulki ympäri ja valvoi kaikkea haukankatseellaan, kertoo Nieminen.
Paha jauhotöppäys
Erästä päivää Pentti Nieminen ei unohda milloinkaan. Edellisenä päivänä hän oli pannut taikinaan 1500 kiloa jauhoa, joka oli tarkoitettu keo-eräksi helsinkiläiseltä tavarantoimittajalta.
- Aamulla leipomossa oli kumman hiljaista, kukaan ei edes tervehtinyt. Kun Aarne lähestyi minua naama punaisena, arvasin että jotain oli pielessä, kertoo Nieminen.
Koska Aarne oli tenori, oli palaute mahtavaa kuultavaa, kertoo Nieminen,
- Etkö sinä tiedä, että jauhoa on montaa lajia: on liian nuorta jauhoa ja sitten sellaista, joka takaa hyvän tuloksen, painotti mestari. Sinun jauhosi oli liian nuorta ja sen seurauksena koko päivän rievät ovat menneet pilalle, huusi Linkosuo
.- Jos minä olisin ollut tuollainen, niin vielä tänäpäivänäkin kulkisin maanteitä taskut tyhjinä, lopetti mestari Linkosuon ankaran palautteensa.
Jauhopussin takaa pöydän taakse
Pentti Niemisen ura ei kuitenkaan siihen tyssännyt. Hän kävi välillä armeijan ja palasi Linkosuon leipiin.
Nieminen hallitsi paremmin numeroitten kuin pikkupullien pyörittämisen ja niin hän eteni konttoripäälliköksi ja viimein toimitusjohtajaksi.
Tuoreimmat aiheesta: Tampere
Pirkanmaan maisema-alueet inventoidaan
Pirkanmaan valtakunnallisesti arvokkaiden maisema-alueiden joukkoon etsitään kesällä uusia kohteita.
Mökkeilijä ei ajattele omaa rantaa pidemmälle
Oman mökkirannan kunto ja kohtalo kiinnostavat kaikkia, mutta harva jaksaa huolehtia rantaan kytkeytyvän suuremman vesistön tilasta. Väkeä valistetaan nyt ajattelemaan vesiasioissa kauaskantoisemmin.
Kadonnut tamperelaismies löytyi
Kadonneeksi ilmoitettu Pentti Rantanen löytyi Turusta.
Köyhäkin pääsee kunnallisvaaliehdokkaaksi
Puolueet hakevat kiihtyvään tahtiin ehdokkaita syksyn kunnallisvaaleihin. Yle Tampere sai yleisöltä pyynnön selvittää, onko köyhällä asiaa valtuustoon.
Väitös: Sijoittaminen nostaa itsetuntoa
Sijoittaja ei hae ainoastaan korkeinta mahdollista rahallista tuottoa. Voitoiksi lasketaan myös hauska ajanviete ja itsetunnon kohoaminen onnistuneiden sijoitusten myötä, todetaan tuoreessa väitöksessä.
Betoniautot saartoivat rattijuopon Ylöjärvellä
Koululaislapset joutuivat perjantaiaamuna väistelemään traktoria, jonka päihtynyt kuljettaja ohjasi bussipysäkille.
Viisisataa tahtoi mukaan TT:n Les Misérablesiin
Tampereen Teatteri antoi kaikille halukkaille mahdollisuuden hakea mukaan syksyllä 2013 ensi-iltansa saavaan Les Misérables -musikaaliin. 1800-luvun ranskalaisiin tunnelmiin pyrki viisisataa esiintymishaluista.
Poliisi kaipaa tietoja kadonneesta tamperelaismiehestä
63-vuotiaasta tamperelaisesta Pentti Rantasesta ei ole kuultu tiistai-illan jälkeen.
Insinöörejäkin tarvitaan vuokratyöläisiksi
Taloudellisesti epävarmoina aikoina työnantajat eivät palkkaa vakituista työvoimaa. Henkilöstövuokrausfirmat sijoittuvatkin nyt korkealle esimerkiksi Kauppalehden nopeimmin kasvavien yritysten listalla.
Tampereella sytytelty tulipaloja
Lämmin ilma on saanut aikuiset liikkeelle ja yö on ollut hätäkeskuksessa kaiken kaikkiaan kiireinen.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.