Jazz-jamit kukoistivat Tampereella
Kun tanssilavat elivät kulta-aikaansa, soittivat monet ammattimuusikot leipätyökseen tanssibändeissä. Jammailu ei käynyt päinsä, kun säestettiin laulusolisteja. Eipä siis ihme, että patoutunut svengihalu puhkesi kukkaan lukuisissa jameissa.
Alan miehet soittivat vapaapäivinään jameissa tuttuja sävelmiä, jotka saivat ilta illan jälkeen yhä uusia muotoja. Swing hallitsi, mutta myös bebop-tyyli taittui.
Rumpali Esko Vuorinen ja kosketinsoittaja Raimo Rantanen kasvoivat jamikulttuuriin jo poikavuosista lähtien.
- Muistan jo ihan kölvinä uimahallin alakerrassa kuulleeni ihmeellistä musiikkia. Mietin että mitenkähän tähän pääsisi sisälle. Varhaisimmat jamit lienevät olleen kuitenkin Voiman kabinetissa Acren nuoruuden aikoihin, Raimo Rantanen kertoo.
- Yo-talo, Laterna ja Ankkuri tulevat päällimmäisinä mieleen 60-luvulta, kertoo puolestaan Esko Vuorinen.
Raimo Rantanen muistaa, että kerran Ankkuriin roudattiin Hammondit keskellä yötä.
Jazz Happeningin alkujuuri
Jamit pohjustivat tavallaan myös nykyistä Tampere Jazz Happeningiä. Sen aloitti jazzkerho Break , joka kehittyi Yo-talon jamien ympärille.
- Sitä ennen soiteltiin Hämeenpyörässä ja Kultaisessa Ilveksessa, mutta paikaksi vakiintui Yo-talo. Siellä jammattiin 70-luvun puoleen väliin, kertoo saksofonisti ja musiikin teorian opettaja Risto Tanner.
Jameissa kävi vakioporukkaa, josta voi bongata vielä nytkin tunnettuja nimiä, muistelee Esko Vuorinen.
- Puhaltajista muistuu Seppo Rannikko, rumpaleista Ahosen Rate, Lahtisen Jomppa, Pentti Telenius, Ippe Kätkä...
Pianisteja oli tuohon aikaan vähemmän: Paavo Raninen, Goony Strömmer ja hänen veljensä Vallu, Jouko Huttunen Kari Komppa ja Lehtosen Timpa. Monet soittavat vieläkin.
Vahvistuksia Puolasta
- Oman vahvistuksensa siihen toivat Puolasta tänne muuttaneet Lucjan Czpalicki ja ”Jenttu” Nowak, kertoo Tanner.
Legendaariseksi hahmoksi nousi vetopasuunan soittaja ja armoton huuliveikko Acre Kari.
- Hän palasi kuvioihin 70-luvun taitteessa ja oli kovassa soittokunnossa, muistaa Tanner.
Kun tultiin 1970-luvulle, nousi keskeisimmäksi jamipaikaksi Salhojankadun Pubi. Siellä kävi muusikoita kauempaakin, muun muassa Helsingistä.
- He kadehtivat paikkaa ja kysyivät, miksei heillä ole vastaavaa. Paikka oli joskus niin täynnä, että alkoholitarkastaja sulki hanat.
Rumpalin palli innosti
Suosituin instrumentti taisi olla rumpusetti.
- Joskus rumpali ei tahtonut lähteä vaihtoon edes harmaasalvalla, nauraa Esko Vuorinen.
- Kerran eräs rumpali tipahti Yo-talolla lavan takaosan heiluriovien läpi eteisen lattialle. Meno jatkui kun soittoniekka nousi kapulat käsissä pystyyn ja kipusi takaisin lavalle, muistaa Risto Tanner.
Kerran jamien jälkeen hän uppoutui erään basistin kanssa niin syvälliseen keskusteluun Kustaa III:ssa, että molemmat jäivät lukkojen taakse .
- Eipä siitä paljon hyötyä ollut kun baarikaapitkin oli lukittu. Kauhea homma vaan oli etsiä ulospääsyreitti.
Tuoreimmat aiheesta: Tampere
Pirkanmaan maisema-alueet inventoidaan
Pirkanmaan valtakunnallisesti arvokkaiden maisema-alueiden joukkoon etsitään kesällä uusia kohteita.
Mökkeilijä ei ajattele omaa rantaa pidemmälle
Oman mökkirannan kunto ja kohtalo kiinnostavat kaikkia, mutta harva jaksaa huolehtia rantaan kytkeytyvän suuremman vesistön tilasta. Väkeä valistetaan nyt ajattelemaan vesiasioissa kauaskantoisemmin.
Kadonnut tamperelaismies löytyi
Kadonneeksi ilmoitettu Pentti Rantanen löytyi Turusta.
Köyhäkin pääsee kunnallisvaaliehdokkaaksi
Puolueet hakevat kiihtyvään tahtiin ehdokkaita syksyn kunnallisvaaleihin. Yle Tampere sai yleisöltä pyynnön selvittää, onko köyhällä asiaa valtuustoon.
Väitös: Sijoittaminen nostaa itsetuntoa
Sijoittaja ei hae ainoastaan korkeinta mahdollista rahallista tuottoa. Voitoiksi lasketaan myös hauska ajanviete ja itsetunnon kohoaminen onnistuneiden sijoitusten myötä, todetaan tuoreessa väitöksessä.
Betoniautot saartoivat rattijuopon Ylöjärvellä
Koululaislapset joutuivat perjantaiaamuna väistelemään traktoria, jonka päihtynyt kuljettaja ohjasi bussipysäkille.
Viisisataa tahtoi mukaan TT:n Les Misérablesiin
Tampereen Teatteri antoi kaikille halukkaille mahdollisuuden hakea mukaan syksyllä 2013 ensi-iltansa saavaan Les Misérables -musikaaliin. 1800-luvun ranskalaisiin tunnelmiin pyrki viisisataa esiintymishaluista.
Poliisi kaipaa tietoja kadonneesta tamperelaismiehestä
63-vuotiaasta tamperelaisesta Pentti Rantasesta ei ole kuultu tiistai-illan jälkeen.
Insinöörejäkin tarvitaan vuokratyöläisiksi
Taloudellisesti epävarmoina aikoina työnantajat eivät palkkaa vakituista työvoimaa. Henkilöstövuokrausfirmat sijoittuvatkin nyt korkealle esimerkiksi Kauppalehden nopeimmin kasvavien yritysten listalla.
Tampereella sytytelty tulipaloja
Lämmin ilma on saanut aikuiset liikkeelle ja yö on ollut hätäkeskuksessa kaiken kaikkiaan kiireinen.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.