Keski-Suomi |

JE maksaa kaupungille miljoonia verottomasti

Kaupunkien omistamien konsernien verotukseen on tulossa muutoksia. Uusi laki määrittänee ensi vuodesta alkaen muun muassa, miten suuri on konsernien sisäisten korkojen verovähennysoikeus.

Jyväskylän Energian kyltti
Kuva: YLE Keski-Suomi / Matti Myller

Esimerkiksi Jyväskylän kaupunki lainasi yhtiöittämisen yhteydessä Jyväskylän Energialle 266 miljoonaa euroa. Järjestely tehtiin sisäisinä siirtoina eikä siinä käytetty rahaa.

Jyväskylän Energia maksaa kuitenkin korkoa kaupungille verottomana 16 miljoonaa euroa vuodessa.

- Kaupungin toimenkuvaan ei kuulu verotuksen kiertäminen, mutta ei myöskään maksaa mahdollisimman paljon veroja. Näitä asioita mietitään ja suunnitellaan, ja tätä voidaan nimittää verosuunniteluksi, sanoo Jyväskylän kaupungin talousjohtaja Ari Hirvensalo.

Uuden lain mukaan voimakkaasti velkaisten yhtiöiden maksamaan korkotasoon voidaan puuttua, mikäli se ei ole käyvän markkinahinnan mukaista.

Tuoreimmat aiheesta: Keski-Suomi

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä