Oulu |

Jengiläisille kovia tuomioita Oulussa

Pahamaineisen, järjestäytyneen jengin oululaisjäsenet ovat saaneet tuntuvia tuomioita useista vakavista rikoksista. Oulun käräjäoikeus langetti rangaistuksia kaikkiaan kymmenelle henkilölle. Liivijengi peri velkoja uhkailemalla.

Oulun oikeustalolla oli kesäkuussa tiukennetut turvatoimet, kun järjestäytyneen liigan rikoksia käsiteltiin Oulun käräjäoikeudessa. Syytettyinä oli kymmenen henkilöä, joista kuusi miestä tuotiin oikeuden eteen vangittuina. Yksi syytetyistä oli nainen. Juttua käsiteltiin viisi päivää.

Oulun käräjäoikeus langetti torstaina jutusta 37-vuotiaalle oululaismiehelle vuoden ja neljä kuukautta vankeutta muun muassa kolmesta törkeän kiristyksen yrityksestä, laittomasta uhkauksesta ja ampuma-aserikoksesta. Käräjäoikeuden mukaan mies on ollut rikosten tekoaikaan rikollisjärjestön ryhmän täysjäsen.

Oikeuden mukaan kolme muuta miestä olivat kokelasjäseniä. Heistä 31-vuotias sai kahdeksan kuukautta vankeutta muun muassa törkeästä kotirauhan rikkomisesta. Käräjäoikeus määräsi vangittavaksi 25-vuotiaan miehen, jolle oikeus langetti kaksi vuotta ja neljä kuukautta kaikkiaan yhdeksästä eri rikoksesta, muun muassa törkeän kiristyksen yrityksestä, törkeästä kotirauhan rikkomisesta ja törkeästä huumausainerikoksesta. Ehdonalaisessa ollut 23-vuotias mies sai kaksi vuotta ja kaksi kuukautta vankeutta kuudesta eri rikoksesta, joista kaksi oli törkeää kotirauhan rikkomista.

Uhreille pelotteita jengin maineella

Rikosten uhreilta on peritty keksittyä velkaa pelottelemalla moottoripyöräjengin väkivaltaisella maineella.  Rikokset ovat tapahtuneet viime vuoden lopun ja tämän vuoden alkupuolella. Käräjäoikeuden mukaan asiassa ei kuitenkaan esitetty selvitystä siitä, että rikokset olisivat tulleet suoraan järjestön hyväksi tai että syytetyt olisivat tehneet teot jengin nimissä.

Kymmenestä syytetystä oululainen 26-vuotias nainen sai neljä kuukautta ehdollista yllytyksestä kirityksen yritykseen. Nuorimmalle syytetylle, 19-vuotiaalle miehelle oikeus tuomitsi kuusi kuukautta ehdollista avunannosta törkeään kotirauhan rikkomiseen. Lisäksi käräjäoikeus langetti muille syytetyille muun muassa törkeästä kiristyksen yrityksestä yli vuoden pituisia vankeusrangaistuksia.

Kolmelta mieheltä käräjäoikeus määräsi valtiolle menetetyksi rikoksentekovälineinä käytetyt käsiaseen, kaksi sorkkarautaa, kirveen, pesäpallomailan ja muovipampun.

Tuoreimmat aiheesta: Oulu

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä