Joensuu palkitsee Kaisa Mäkäräisen
Joensuulaiselle ampumahiihtäjälle sataa palkintoja. Joensuu ja Kontiolahti palkitsevat Kaisa Mäkäräisen ja Kontiolahden Urheilijat keskiviikkona. Mäkäräisen kotistadionilla järjestettävien MM-kilpailujen aikataulu on tarkentunut.
Joensuu ja Kontiolahti palkitsevat MM-pronssin voittaneen ampumahiihtäjä Kaisa Mäkäräisen keskiviikkona. Joensuu antaa Mäkäräiselle 1500 euroa. Kontiolahti palkitsee samalla rahamäärällä Mäkäräisen seuran Kontiolahden Urheilijat.
Kaisa Mäkäräinen otti pronssia ampumahiihdon MM-kisojen naisten yhteislähtökilpailussa Ruhpoldingissa maaliskuussa.
Mäkäräiselle myönnettiin helmikuussa Rehdin Urheilijan palkinto sekä tunnustus vuoden 2011 pohjoiskarjalaisesta liikunta- ja urheiluteosta. Mäkäräinen valittiin tammikuussa Urheilutoimittajain liiton äänestyksessä Vuoden 2011 urheilijaksi.
Kontiolahden MM-kisojen aikataulu tarkentui
Kansainvälisen Ampumahiihtoliiton hallitus on nyt päättänyt, että Mäkäräisen kotistadionilla järjestettävien maailmanmestaruuskisojen ajankohta on maaliskuun alussa 2015. Kisoissa on kahdeksan kilpailupäivän aikana 11 eri kilpailua.
Kisoihin liittyen Kontiolahden ampumahiihtokeskusta uudistetaan perusteellisesti. Jo viime vuonna ampumapenkka peruskorjattiin. Tänä vuonna uusitaan valaistusta. Ensi vuonna on vuorossa päärakennuksen laajentaminen 400 neliöllä.
Lisäksi katsomoalueita rakennetaan niin, että tilapäiskatsomoilla stadionalueelle saadaan 12000-15000 katsojapaikkaa. Suunnitelmissa on myös useita pienempiä rakennuskohteita.
MM-kisojen esikilpailuna toimii ampumahiihdon maailmancupin osakilpailu, joka järjestetään Kontiolahdella maaliskuussa 2014.
Tuoreimmat aiheesta: Pohjois-Karjala
Metsäkonekuljetuksessa kova ylikuorma - poliisi puuttui
Keskikarjalainen yrittäjä kuljetti kuorma-autollaan metsäkonetta Joensuussa. Poliisin tekemässä punnituksessa paljastui vaarallisen suuri ylikuorma.
Kiukkuiset metsot ja äreät kottaraiset lintujen kauhugalleriassa
Otavalta on ilmestynyt suomeksi kuvakirja, joka on kovakantinen versio Alfred Hitchkockin vuoden 1963 kauhuelokuvasta "Linnut". Alkuteos on Mel Whiten kirjoittama ja National Geographicin julkaisema. Angry Birds: Ärhäkät linnut -kirjan värikäs siivekkäiden kauhugalleria on osa suomalaisen Rovion maailmanvalloitusta.
Mari Laukkanen harjoittelee kohti olympialaisia
Enon Kisapoikia edustava ampumahiihtäjä Mari Laukkanen harjoittelee jo tiukasti uutta kautta varten. Viime kaudella parhaimmillaan ampumahiihdon maailmancupissa 10. sijalle hiihtänyt Laukkanen valmistautuu olympiavuoteen pääosin tutuin menetelmin. Korkealla sijaitseva Sotshi vaatii korkeanpaikan leirien tarkaa suunnittelua.
Vanhalle kaivokselle saatiin ravintolayrittäjä - elämyspuisto vielä ilman
Outokumpulaisen matkailualueen tyhjilleen jääneet neljä ravintolaa ovat saaneet yrittäjän. Sen sijaan koko perheen elämyspuistolle ei ole vielä löytynyt vetäjää.
Kala kuuluu ruokapöytään Pielisen rannalla
Me suomalaiset herkuttelemme lohella ja muikuilla, ranskalaisten herkkua puolestaan on paistettu hauki. Tähän johtopäätökseen ovat tulleet Vuonislahden Herranniemen keittiössä hääräävät naiset. Naisilla on kalaruokien suhteen yksi muistisääntö, kala ei odota pöydässä ruokailijoita vaan ruokailijat odottavat kalaa.
Oma koti kullan kallis on kauhein paikka Pohjois-Karjalassa?
Ylen poliisilta pyytämän selvityksen mukaan Pohjois-Karjalan poliisilaitosta työllistävät kaikkien eniten kotihälytykset. Maakunnan poliisilta kului kotihälytysten hoitoon viime vuonna työtunnit yhteenlaskettuna kaikkiaan 91 vuorokautta. Listalla toisena ovat häiriökäyttäytyminen ja ilkivalta.
Väärennetty Mersu narahti itärajalla - venäläismies epäiltynä
Epäilty väärennysrikos on paljastunut Niiralan rajatarkastusasemalla Tohmajärvellä. Henkilöauton valmistenumero, tyyppikilpi ja rekisterikilvet oli vaihdettu.
Deeren työntekijät jäivät taas kotiin - henkilöstöpolitiikka riepoo
Metsäkonetehdas John Deeren Joensuun tehtaan työntekijät eivät ole saapuneet perjantaina työpaikalle. Pääluottamusmies kritisoi yhtiön henkilöstöpolitiikkaa.
Arvinsalmen öljyntorjuntapaikka häviää tai laajenee
Liperin Arvinsalmen öljyntorjuntapaikka uhkaa hävitä, sillä Pohjois-Karjalan pelastuslaitos suunnittelee siirtävänsä kalustonsa pois Arvinsalmella sijaitsevasta varastosta, koska varastorakennuksen pihan pitäisi kunnostaa. Ely-keskus ehdottaa, että Liperin kunta maksaisi pihan kunnostamisen.
Polvijärvellä kipuillaan kuntaliitosselvityksen alla
Polvijärven kunnan itsenäisyys kuumentaa tunteita. Torstai-iltana valtiovarainministeriön asettaman selvitysmiehen vetämässä tilaisuudessa kuultiin puheita kunnan itsenäisyyden puolesta, mutta myös selvitystyön tarpeellisuudesta.
