Joensuu vahvoilla puolustusvoimien palvelukeskuksen paikaksi
Valtionhallinnon alueellistamisryhmä pitää niukalla enemmistöllä Joensuuta parhaana paikkana puolustusvoimien palvelukeskukselle. Puolustusvoimien vertailussa Joensuu oli neljästä vaihtoehdosta huonoin.
Usean paikkakunnan havittelema puolustusvoimien palvelukeskus on menossa Joensuuhun tai Kouvolaan. Ykkössijalla ollut Tuusula putoaa pois harkinnasta aluepoliittisten syiden vuoksi.
Joensuuta halutaan hyvittää Kontiolahden varuskunnan lakkauttamisen vuoksi. Kouvola puolestaan olisi puolustusvoimille mieluisampi vaihtoehto.
Palvelukeskuksen sijoittamista keskiviikona pohtinut valtionhallinnon alueellistamisryhmä kallistui niukasti Joensuun kannalle.
Ratkaisu Joensuun ja Kouvolan kesken syntyi äänin 13-9. Alueellistamisryhmän jäsenten enemmistön mielestä näin voidaan korvata Kontiolahden varuskunnan lakkauttamista ja 250 työpaikan menetystä. Lisäksi voidaan synnyttää yhteistyötä Joensuussa jo toimivan valtion palvelukeskuksen kanssa.
Kouvolaa puoltaneet pitävät sitä keskuksen toiminnan kannalta parempana vaihtoehtona. Kouvolassa puolustusvoimauudistuksen vaikutukset ovat jäämässä vähäisiksi.
Wallin ratkaisee
Palvelukeskuksen sijaintipaikan Joensuun ja Kouvolan kesken ratkaisee lopullisesti puolustusministeri Stefan Wallin (r.) vielä ennen kesälomia. Wallin ei ole sidottu alueellistamisryhmän kantaan etenkin, kun se syntyi tiukassa äänestyksessä.Ministerit ovat kuitenkin perinteisesti ottaneet alueellistamisryhmän suositukset vakavasti.
Ratkaisu merkitsee käytännössä sitä, että palvelukeskuksen toimintaa joudutaan hajauttamaan. Mikäli palvelukeskus olisi sijoitettu alkuperäisten kaavailujen mukaisesti Tuusulaan, se olisi voitu sijoittaa sinne lähes kokonaan. Nyt puolustusvoimat joutuu pohtimaan, minne sijoitetaan palvelukeskuksen kannalta elintärkeät toiminnot. Puolustusvoimat haluaa pitää kynsin hampain kiinni muun muassa tietojärjestelmäasiantuntijoistaan.
Tuusula oli puolustusvoimien ykkösvaihtoehto
Pääesikunnan ja puolustusvoimien arvion mukaan Tuusula olisi ollut puolustusvoimien omien tarpeiden ja keskuksen toiminnan kannalta sijoituspaikoista paras. Palvelukeskus olisi voitu sijoittaa Hyrylän lakkautetun varuskunnan tiloihin lähes kokonaan. Tuusula on myös menettäjä puolustusvoimauudistuksessa. Kansainvälisen keskuksen siirtyminen Santahaminaan vie Tuusulasta 30 työpaikkaa.
Kakkossijalle myös puolustusvoimien vertailussa ylsi rakennemuutosalueeksi nimetty Kouvola. Kouvolassa palvelukeskus jouduttaisiin sijoittamaan vuokratiloihin. Kouvolassa on vaihtoehtoisista sijoituspaikoista vähiten valtion työpaikkoja.
Kolmossijalle sijoittui Jyväskylä, jossa olisi jouduttu myös turvautumaan vuokratiloihin. Yhteydenpito sidosryhmiiin olisi tullut Jyväskylästä kalliimmaksi kuin Tuusulasta tai Kouvolasta. Palvelutason varmistaminen pitkällä tähtäimellä olisi myös ollut haasteellista.
Puolustusvoimien vertailussa viimeiselle sijalle jäi alueellistamisryhmän suosikiksi noussut Joensuu.
Tukipalveluiden tarjoaja
Palvelukeskus koordinoi ja järjestää pääesikunnan alaisuudessa puolustusvoimien yhteisiä tukipalveluja. Se muun muassa osallistuu henkilöstön rekrytointiin, hallinnoi palvelussuhdeasuntoja, hoitaa laskutusta ja vastaa oppi-ja viestintämateriaalin tuottamisesta.
Palvelukeskus aloittaa toimintansa vuoden 2015 alussa ja se työllistää liki 230 työntekijää, jotka on tarkoitus koota nykyisistä erillisistä yksiköistä. Suurin osa työntekijöistä siviilejä ja valtaosa heistä on naisia. Työntekijöiden sijoittuminen eri paikkakunnille selviää myöhemmin. Palvelukeskuksen pääosa jäänee aiemmin suunniteltua pienemmäksi mikäli se sijoitetaan alueellistamisryhmän suosituksen mukaisesti Joensuuhun.
Alueellistamisen koordinaatioryhmä puoltaa puolustusvoimauudistusta ja siihen sisältyviä varuskuntalakkautuksia.
Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa
Kolme nuorta loukkaantui mopokolarissa Lahdessa
Mopon 16-vuotias kuljettaja ja kyydissä istunut poika loukkasivat jalkansa törmättyään henkilöauton kylkeen. Auton matkustaja loukkasi olkapäänsä.
Naisten Kymppi täyttää 30 vuotta
Helsingissä juostaan samalla Tyttöjen Kymppi, jonka osallistumismaksusta osa menee Tyttöjen Talolle.
Mikä muuttui ananasmehujupakan jälkeen - vai muuttuiko mikään?
Suomalaisilla kauppaketjuilla olisi tutkijan mukaan paljon parannettavaa tuotannon vastuullisuudessa kehitysmaissa. Pitkien tuotantoketjujen taakse on kuitenkin lähes mahdotonta nähdä ja valvoa niitä. Kaupan omien tuotemerkkien ihmisoikeusrikkomukset paljastanutta tutkijaa odottaa oikeuskäsittely Thaimaassa.
Siivouspäivän kirpputoreissa 2 800 myyntipaikkaa
Kierrätystapahtuma laajeni 89 paikkakunnalle. Mukana oli reilut 2 800 myyntipaikkaa.
Pussy Riot netissä: Meillä ei ollut edes aikomusta esiintyä festivaaleilla
Pussy Riotin nimissä kirjoitetun tekstin mukaan ryhmä ei koskaan kerro esiintymisistään etukäteen.
Venäjä kritisoi päätöstä Tampereen-konferenssista
Tampereen kaupungin johto kielsi aiemmin Venäjän uusia arvoja käsittelevän konferenssin pitämisen pääkirjasto Metson tiloissa, ja Suomi-Venäjä -seura perui samaan konferenssiin liittyvän Stalin-tilaisuuden Lenin-museolla.
Mullanhakupaikasta löytyi kranaatteja Torniossa
Sodanaikaiset kranaatit löytyivät mullanhakupaikasta, josta on viety multaa useaan taloon Torniossa. Viranomaiset tarkastavat uusien kranaattilöytöjen mahdollisuuden kaikkien multaa noutaneiden talojen osalta.
Talvivaaran nykypäästöt vasta esinäytöstä
Talvivaaran sulfaattipäästöt ylittävät lähivuosina moninkertaisesti aiemmat, lähilammet ja -järvet suolanneet jätevesijuoksutukset. Jotta yhtiö voisi jatkaa toimintaansa, se joutuu poistamaan kaivosalueelta vuosien virheratkaisujen keräämien vesien mukana lähes 50 miljoonaa kiloa sulfaattia. Viranomaiset ratkaisevat pian, minne ja millä aikataululla suolavedet lasketaan.
Pussy Riot pelkäsi henkilöllisyyden paljastumista - ryhmä katosi ja perui esiintymiset Suomessa
Pussy Riotia lähellä olevan luotettavan tahon mukaan he ovat turvassa, festivaalijärjestäjät kertovat. Tarkkaa tietoa peruuntumisille ei ole, mutta syy näyttäisi olevan huoli turvallisuudesta ja esiintyjien henkilöllisyyden paljastumisesta. Iltapäivällä ei tiedetty, ovatko kadonneet enää Suomessa.
Pirkanmaalla kaksi samanlaista nokkakolaria - loukkaantuneita kahdeksan, viisi vakavasti
Pirkanmaalla on sattunut lauantaina kaksi liki identtistä nokkakolaria. Yhteensä kahdeksan ihmistä on loukkaantunut, joista toisessa onnettomuudessa viisi vakavasti.
