Johannes Gustavsson Oulu Sinfonian ylikapellimestariksi
Ruotsalainen kapellimestari Johannes Gustavsson, 37, on kiinnitetty Oulu Sinfonian ylikapellimestariksi syksystä 2013 lähtien. Taiteellisen johtajan Anna-Maria Helsingin kausi päättyy sopimuksen mukaan toukokuussa 2013.
Alttoviulistina musiikillisen uransa aloittanut ruotsalainen nuoren polven kapellimestari Johannes Gustavsson on tullut monille suomalaisille orkestereille ja konserttiyleisöille varsin tutuksi muutaman viime vuoden aikana. Hän lukeutuu sukupolvensa johtaviin kapellimestareihin Ruotsissa, mitä vahvistaa hänen kysyntäänsä maansa rajojen ulkopuolella, etenkin pohjoismaissa.
Oulu Sinfonian lisäksi hän on johtanut Suomessa muun muassa Keski-Pohjanmaan kamariorkesteria, Lapin kamariorkesteria ja Kymi Sinfoniettaa. Tällä konserttikaudella hän toimii Oulu Sinfonian taiteellisena partnerina ja päättää omien konserttiensa musiikillisesta sisällöstä.
Johannes Gustavsson on menestynyt kansainvälisissä kapellimestarikilpailuissa Saksassa ja Italiassa sekä kotimaassaan vastaanottanut ensimmäisenä niin Ruotsin kapellimestaripalkinnon kuin myös Herbert Blomstedt -kapellimestaripalkinnon.
Ammattitaitoa löytyy
Johannes Gustavsson on tuttu jo muutamien vuosien ajalta niin orkesterille kuin yleisöllekin. Ylikapellimestarin nimike on uusi Gustavssonille, mutta hän on työskennellyt käytännössä samoissa tehtävissä Västeråsissa ja Sundsvallissa Ruotsissa. Pesti on hyvin mieluinen, koska hänen mielestään orkesterissa on paljon potentiaalia, muusikoilla on positiivinen asenne ja he ovat innostuneita työstään.
- Lisäksi Madetojan Sali on tavattoman hyvä ja kaunis konserttisali, hän jatkaa.
Johannes Gustavsson on avoin myös muille musiikkityyleille. Oulu Sinfonian syyskauden avajaiskonsertissa hän johtaa itselleen mieluista Wagneria ja Sibeliusta. Työn ulkopuolella hän kuuntelee Ella Fitzgeraldia, Red Hot Chili Peppersiä, Cornelis Vreeswijkiä, Soundgardenia
- Kuuntelen kaikkea mikä puhuttelee minua ja pitää mielenkiintoni yllä, Gustavsson sanoo.
Tuoreimmat aiheesta: Oulu
Nuorisotakuulle nihkeä startti Pohjois-Pohjanmaalla
Nuorisotakuu toteutuu kankeasti Pohjois-Pohjanmaalla. TE-keskuksen mukaan joka kolmas työttömäksi ilmoittautunut maakunnan nuori ei ole päässyt kouluun, töihin, työpajalle tai kuntoutukseen.
Pieni ja nätti saa yhä harvemmin kulttuurirahaa uudessa Oulussa
Pienet ja paikalliset kulttuuritoimijat uhkaavat kuihtua uuden Oulun alueella, sillä kaupunki panostaa rahallisesti suuriin taide- ja kulttuurituottajiin. Kulttuurin avustamiseen tarkoitetut rahat ovat tiukassa.
Kaalikoit hyökkäsivät - paha uhka sadolle
Miljoonien kaalikoiden vaellus tavoitti Suomen. Lämpimien ilmavirtojen mukana Suomeen on saapunut satoja miljoonia, mahdollisesti miljardeja kaalikoita.
Miljoonia kaalikoita Ouluun saakka
Miljoonien kaalikoiden vaellus on yltänyt Ouluun asti. Perhosharrastajien arvion mukaan Suomeen on lämpimien ilmavirtojen mukana saapunut satoja miljoonia, mahdollisesti miljardeja kaalikoita.
Ylivieskan vanhukset hengaavat maitolavalla
Sipilän vanhainkodin asukkaat saivat heille personoidun maitolaiturin. Katoksen alla aiotaan pitää yhteisiä kahvikestejä ja muisteluhetkiä. Lavalle mahtuu ainakin neljä pyörätuolia kerrallaan.
Uhkaava polttoainesäiliöpalo Pudasjärvellä
Aamuyöllä Pudasjärven Syötekylässä syttyi raju polttoainesäiliöpalo. Räjähdysmainen palo ei aiheuttanut henkilövahinkoja, mutta tuhosi vieressä sijainneen pyöräkuormaajan osittain.
Lagunan kalliotutkimukset käyntiin Pyhäsalmessa
Laguna-hiukkastutkimuskeskuksen kalliotutkimukset ovat käynnistyneet 1,5 kilometrin syvyydessä. Työt on aloittanut kaivosyhtiö omalla rahoitusosuudellaan. Jatkosta alkaa tarjouskilpailu.
Monacon Prinssi rahoittaa luontokuvausta Kuusamossa
Poikkitieteellisellä yhteistyöllä halutaan opastaa luonnontieteilijät valokuvauksen saloihin. Luontokuvaajia koulutetaan tunnistamaan luontoa tieteen näkökulmasta.
Oulu sopi leikatusta palvelurakenteesta
Oulun kaupunginhallitus on saanut valmiiksi yksimielisen esityksen uuden Oulun palvelurakenteesta vuoteen 2020 mennessä. Valtuusto saa linjapäätöksen käsiteltäväkseen maanantaina.
Kaksi kuollutta löytyi maastosta
Taivalkoskella lähes vuosi sitten kadonnut henkilö löytyi kuolleena. Sunnuntaina löytyi toinen vainaja Kuusamosta. Hän oli kadonnut viime lokakuussa.
