Häme |

Johannes Koskinen suosittaa mediaa jatkamaan vaalirahoitusten penkomista

Eduskunnan varapuhemies muistutti YLE Radio Hämeessä, että esimerkiksi presidentinvaalissa ilmoituslasku oli tarjottu suoraan yrityksen maksettavaksi.

Sosiaalidemokraattisen puolueen kansanedustaja Johannes Koskinen.
Kuva: YLE

Puolueiden ja ehdokkaiden vaalirahoituksen avaaminen entistä syvemmältä puhutti tiistaina 22.syyskuurta YLE Radio Hämeen politiikan puhemyllyä. Etenkin säätiöiden antama poliittinen tuki koettiin moraalisesti ongelmalliseksi.

Eduskunnan varapuhemies sosialidemokraattien Johannes Koskinen patisti keskustelussa mediaa selvittämään jatkossakin vaalirahoitusta. Esimerkiksi viime presidentinvaalin osalta Johannes Koskinen muistutti, että "erään ehdokkaan vaalilaskuista yksi, suuruudeltaan kymmeniä tuhansia euroja, oli ihan kuin tavan mukaan laitettu suoraan yritykselle maksettavaksi". Tällainen poliittinen vaalilaskuttelu avaisi Koskisen mukaan lehdistölle mielenkiintoisen väylän, jos lähdettäisiin katsomaan mihin kaikkiin yrityksiin tai mille kaikille tahoille on lähetetty maksettavaksi vaalilaskuja ja -mainoksia.

Eduskunnan varapuhemiehen mukaan asian pitäisi kiinnostaa verotarkastustakin. Tulisi tutkia, onko verotukseen hyväksytty sellaisia ilmoituskuluja, jotka eivät kuulu yrityksen toimintaan, vaan ovat selvästi vaikkapa poliittista toimintaa koskevaa Koskinen pohti.

YLE Radio Hämeen politiikan puhemyllyssä olivat Johannes Koskisen lisäksi mukana Päivi Räsänen kristillisdemokraateista, Satu Taiveaho ja Tarja Filatov sosialidemokraateista, ja Timo Heinonen kokoomuksesta. Radio Hämeen politiikan puhemylly on kuunneltavissa kokonaan YLE Radio Hämeen nettisivuilla.

Lähteet:
YLE Häme

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Häme

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä