Talous |

Jokainen suomalainen tukee Irlantia jopa 190 eurolla

Suomen osuutta Irlannin mahdollisesta apupaketista on vielä vaikea varmuudella sanoa, koska tukipaketista neuvotellaan edelleen. YLE Uutiset laski asiantuntijan avustuksella, että Suomen osuus Irlannin pelastamisesta saattaisi asettua noin 500 - 1 000 miljoonaan euroon. Laskelma perustuu sille olettamukselle, että Irlannin avustuspaketti olisi 45 - 90 miljardia euroa.

Bank of Irelandin (BOI) konttori Dublinissa.
Bank of Irelandin (BOI) konttori Dublinissa. Kuva: Andy Rain / EPA

Jokaista suomalaista kohden tuki olisi 90 - 190 euroa. Laskelman oletuksena on myös, että kokonaistukipaketti jakautuu tasan euroryhmän, komission ja kansainvälinen valuuttahaston IMF:n kesken.

Irlannille maksettava summa olisi noin puolet Kreikalle luvatusta tuesta. Kreikalle on varattu 1,5 miljardia euroa.

Piikki on auki myös aiemmista myllerryksistä kärsineelle Latvialle. Sille on varattu noin 320 miljoonaa euroa. Saman verran Suomi luvannut Islannille.

Yhteensä maksettavaa kertyisi lähes 550 euroa per suomalainen. Se on satasen enemmän kuin suomalaiset ovat keskimäärin suunnitelleet käyttävänsä tänä vuonna jouluun.

Yhteissumma on reilut puolet siitä mitä Suomen 90-luvun pankkikriisin arvioidaan maksaneen. Kotimainen pankkikriisi maksoi veronmaksajille noin 5,5 miljardia euroa.

Luvatuista summista on toisaalta maksettu vasta murto-osa, eikä esimerkiksi Latvialle ole tarvinnut antaa vielä senttiäkään.

Pahimmillaan avuntarvitsijoita voi tulla vielä lisää. Irlannin jälkeen ehkä Portugali ja seuraavaksi jo Espanja, jolle ei ihan pieni apu riittäisikään.

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Talous

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä