Jokainen vuosi on asuntomessuilla erilainen
Kuopion Asuntomessut lähenevät päivä päivältä. Portit avataan 16. heinäkuuta, mutta jo nyt alueella käy vilske. Tiistaina Saaristokaupunkiin rakentuvalla asuntomessualueella pidettiin mediapäivä.
Ensimmäinen median tutustumispäivä Kuopion Asuntomessuilla pidettiin lokakuussa. Lokakuun jälkeen alue on muuttunut hyvin paljon. Tekemistä riittää yhä, mutta jonkinlaisen kuvan tulevasta alueella jo saa.
Mediaväelle asuntomessujen kuulumisista oli kertomassa muun muassa Suomen Asuntomessujen toimitusjohtaja Pasi Heiskanen. Heiskasen mukaan vuosittain järjestettävillä asuntomessuilla on aina jotain uutta.
- Meidän yhteiskunta ja arvomme muuttuvat jatkuvasti. Myös tekninen kehitys ja lainsäädäntö muuttuvat. Joka vuosi esimerkiksi sisustamiseen ja pihasuunnitteluun tulee uusia trendejä, jotka kiinnostavat kuluttajia. Ja toki itse messualueen vaihtuminen vuosittain on kiinnostavaa, Heiskanen kertoo.
Kaupunkilaiset voivat kyläillä kaupunginjohtajan talossa
Kuopion Asuntomessujen yksi kohde on suunniteltu kaupunginjohtaja Petteri Paroselle ja hänen perheelleen. Suomen Asuntomessujen toimitusjohtaja Pasi Heiskasen mukaan kaupunginjohtajan talo tuo oman piristyksensä messuille.
- Kaupunginjohtaja voi leikillisesti kutsua koko kaupungin kylään. Messuilla kaupunginjohtajan talo on avoinna neljän viikon ajan, Heiskanen naurahtaa.
Myös kaupunginjohtaja oli tiistaina kertomassa omista kokemuksistaan rakennuttajana.
- Meidän hanke on kooltaan siitä pienimmästä päästä rantatontteja. Talossa on 145 neliön huoneistoala ja sen on suunnitellut nuori suunnittelija Tommi Rytkönen Arkkitehtuura Oy:stä. Tontille ei tule rantasaunaa vaan taloon tulee saunasiipi, Paronen kertoi.
Ahtaalla alueella kiehtovia kohteita
Mediaväki sai ensimmäiseksi huomata alueen ahtauden. Joka paikka oli täynnä autoja. Lisäksi alueella tehdään juuri nyt katutöitä. Liikennettä alueella pyritäänkin jatkossa rajoittamaan tiukan rakennusaikataulun ja kulkijoiden turvallisuuden vuoksi.
Ahtaudesta huolimatta kohteet miellyttivät vieraita. Kohde 1 on K-rauta Naumasen kohde, joka ihastutti paikalla kävijöitä.
- Ihanan vaalea ja avara. Omaankin kotiin voisi vaihtaa myös vaaleita sävyjä. Lamput ovat erilaisia ja joka paikassa on paljon kivoja pieniä yksityiskohteita.
Rautakesko Oy:n Mere Sundqvist halusi korostaa kohteen tapetteja, jotka ovat osittain white –sarjaa eli valkoista valkoisella. Osalla seinistä tapettia on sametti- ja osalla helmiäispintaisena.
Asunnossa on jo koottuna pari pöytää. Olohuoneessa on tumma sohva. Sauna on värimaailmaltaan erikoinen musta valkoinen.
Uusia sisustusratkaisuja edullisesti
Asuntomessujen virallinen sisustusluettelo julkaistaan Deko-lehdessä. Lehden toimitus myös sisustaa kohteen 1.
Päätoimittaja Heidi Laaksonen kertoo, että numero on ylivoimaisesti myydyin ja suosituin. Sisustaminen kiinnostaa ja innostaa kaiken ikäisiä.
Tuoreena huomiona messuilta Laaksonen listaa sen, kuinka messutalot valmistuvat joka vuosi aikaisemmin ja tämä tietysti palvelee lehdistöä.
Matkusniemenkadun kohde tulee esittelemään sen, miten uusia sisutusratkaisuja voi löytää rautakaupasta.
Tuoreimmat aiheesta: Savo
Keskustele: Kuinka pärjäät siitepölyallergian kanssa?
Allergikot ovat helisemässä tänä keväänä koivun erittäin runsaan kukinnan vuoksi. Kuopion seudulla pölyn määrä on ylittänyt jo kaikki viralliset mitta-asteikot, ja tilanne on vielä pahenemassa.
Pilaantunut maa pois vanhalta pesulatontilta
Kuopion Kettulanlahdessa alkanut urakka kestää pari viikkoa. Jätevesivuoto myrkytti maaperän jo 90-luvulla.
Rakentajille riittää sittenkin töitä
Vielä vuodenvaihteessa eurokriisin vaikutukset huolestuttivat alan toimijoita. Kuopion seudulla epävarmatkin hankkeet on saatu käynnistettyä.
Pohjois-Savon uudet ylioppilaat
Ylioppilaskirjoitusten tulokset ovat selvillä. Täältä löydät kaikki Pohjois-Savon valkolakit.
Ilmat lämpenivät - rospuutto hellitti
Painorajoituksia on kuitenkin yhä Pohjois-Savossa lähes 450:n kilometrin matkalla. Raskasta liikennettä piinataan jopa juhannukseen saakka.
Koivuallergikon piinaviikot paikoin vasta alussa
Esimerkiksi Pohjois-Savossa koivun voi odottaa kukkivan vielä kaksikin viikkoa. Siitepölytiedotteen asteikko loppuu runsaaseen, mutta Kuopiossakin koivun siitepölyä on mitattu erittäin runsaasti.
Savonia vähentää henkilöstöä
Ammattikorkeakoulusta lähtee lähivuosina sata henkilötyövuotta. Neuvottelut henkilöstön kanssa alkavat jo tällä viikolla.
KYS taistelee sisäilmaongelmissa aikaa vastaan
Jo joka kymmenes Kuopion yliopistollisen sairaalan työntekijä oireilee sairaalan eri rakennusten sisäilmaongelmien vuoksi. Remonttisumasta johtuva tilanahtaus helpottaa vasta vuonna 2015.
Kuopio vetää laajaa markkinointiohjelmaa
Pohjois-Savon markkinointi tulee vahvasti Kuopion käsiin. Viitostien varrella olevien kuntien yhteistyössä kehitetään yhteinen toimintamalli markkinointiin. Alueen vahvuuksia ja vetovoimatekijöitä halutaan entistä paremmin tietoisuuteen ympäri maata.
Sijaispula sulkee Pyörön terveysaseman kesäksi
Kuopion toiseksi suurin terveysasema on kiinni neljä viikkoa. Asemalta on jäänyt eläkkeelle kevään aikana neljä lääkäriä.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.