Jolkkosen mukaan ateistit voivat olla kristinuskolle jopa hyväksi.

- Parhaimmillaan he tekevät hyviä kysymyksiä, jotka auttavat meitä kristittyjä perustelemaan uskoamme paremmin ja näin meidän tulisi tehdäkin - perustella uskoamme myös älyllisesti. Ongelmana on se, että uusateistinen retoriikka osuu hutiin. Se piirtää kristinuskosta vääristellyn kuvan ja juhlii sitten voittajana, Jolkkonen arvioi.

Jolkkosen mielestä vastaukset elämän perimmäisiin kysymyksiin ovat aina lopulta uskonvaraisia.

- Ratkaiseva kysymys on myös se, että kristityt eläisivät oikeasti todeksi sitä lähimmäisen rakkautta, jota Jeesus opettaa ja johon he itsekin uskovat. Rakkaus sulattaa ateistinkin, siitä on monia esimerkkejä, Jolkkonen muistuttaa.

Radikaali etsii henkisyyttä läheltä

Henkisyyden nousuun yleisemminkin Jolkkonen on tyytyväinen. Hän kuitenkin kummastelee, miksi tilata astrologisia karttoja tai yhdistellä idän uskontoja kristinuskoon, kun lähelläkin olisi tarjolla valtavasti.

- Uushenkisyys osoittaa, että kaikilla ihmisillä on kaipuu saada vastauksia elämän peruskysymyksiin. Kylmä materialismi ja tavarataivas eivät ihmisille enää riitä. Toisaalta ihmettelen, miksi hengellisyyttä pitää Intiasta tai Kiinasta etsiä, kun se kaikki on minun mielestäni läsnä meidän omassa kristillisessä perinteessä.

- Jos joku haluaa olla radikaali, hän voi etsiä henkisyyttä kristinuskosta, Jolkkonen ehdottaa.

Keskustelua sallittava kirkon sisälläkin

Jari Jolkkosen mukaan kristittyjen ei tulisi pelätä myöskään innokasta keskustelua kirkon sisällä. Esimerkiksi herätysliikkeet kuuluvat hänestä ilman muuta luterilaisen kirkon sateenvarjon alle, mutta niiden yhteistyö seurakuntien kanssa on järjestettävä molempien eduksi ja voimavaraksi.

- Ylipäänsä avoimelle keskustelulle on annettava tilaa. Toisaalta pitää muistaa, että kirkko on totuusyhteisö, jolla on oma uskon perintö. Sillekin pitää olla uskollinen.

- Meillä kaikilla tulisi olla selvillä ne yhdistävät vakaumukset, jotka tekevät meistä kirkon ja pitävät meidät kirkkona. Kun niistä pidetään kiinni, voidaan erilaisuuteen suhtautua rennosti, Jolkkonen katsoo.

Kysymykseen kirkon mahdollisuudesta puuttua esimerkiksi vanhoillislestadiolaisuudesta esiin nousseisiin väärinkäytöksiin Jolkkonen vastaa näin.

- Niihin ei ole helppoa puuttua. Rauhanyhdistykset ovat hallinnollisesti itsenäisiä, joten meillä ei ole kunnon välineitä. Pappeihin kyllä voimme vaikuttaa, mutta käsittääkseni papit ovatkin hoitaneet virkaansa asianmukaisesti, ja väärinkäytökset ovat tapahtuneet muulla tasolla, ehkä perheiden sisällä.

- Tässä on käyty ja pitää käydäkin keskustelua vanhoillislestadiolaisen johdon kanssa, että he haluavat puuttua asiaan. Minusta tämä halu on vahvistunut, koska ovathan väärinkäytökset myös lestadiolaisesta kulmasta ehdottoman väärin.

Poliitikot ovat konservatiiveja ja liberaaleja

Jolkkosen piispanvaalin kilpakumppani Sakari Häkkinen on todennut, että hänestä Jolkkosen tai Miikka Ruokasen valitseminen piispaksi olisi uhka nykyisen piispa Wille Riekkisen linjalle. Jolkkonen ei halua enemmälti väitettä ruotia mutta toteaa, ettei hänestä syntynyt kuva ole oikea.

- Olen jo vuosia sanonut, etten asemoi itseäni lainkaan konservatiivi-liberaali-akselille, koska tämä erottelu on alkuperältään poliittinen. Piispa Wille Riekkisellä on ollut hienoja painotuksia ja niitä haluaisin jatkaa. Lisäksi lisäisin vielä panostusta jumalanpalveluselämään, Jolkkonen pohtii.

Sakari Häkkinen pohti myös, ettei ole varma, voisiko työskennellä tuomiokapitulissa Miikka Ruokasen tai Jari Jolkkosen alaisuudessa.

- Suhtaudun avoimesti yhteistyöhön ja teen yhteistyötä kaikkien kanssa, Jolkkonen kuittaa osuutensa tässä.

Homojen vihkimisestä pappisvirkaan Jolkkonen toteaa, ettei sukupuolinen suuntautuminen ole rekrytointiperuste suuntaan eikä toiseen. Rekrytoinnissa on kyse kokonaisarviosta, ja Jolkkosen mukaan tärkeintä on sitoutua kirkon uskoon ja elämään sekä osoittaa riittävästi tietoa ja taitoa hoitaa tehtävää kunnialla.

Kuopio on erityistapaus

Jari Jolkkonen on piispaehdokkaiden joukossa 41-vuotiaana porukan nuorin. Kysymykseen sopivasta ikärajasta piispan tehtäviin vaalin kuopus vastaa hymynkare suupielessä.

- Varmaan hyvä ikä on siinä 40:n ja 80:n välillä. Muistaakseni John Vikström oli vihittäessä 39-vuotias ja Ilkka Kantola 41-vuotias. Gustav Björkstrand tuli eläkkeellä piispaksi ja hoiti tehtävää varsin hyvin.

Jolkkosta on pyydetty piispanvaaliin kaksi kertaa aiemmin, mutta hän ei ole lähtenyt mukaan. Nyt tilanne on toinen.

- Kuopio on erityistapaus, koska perheeni juuret ovat Itä-Suomessa. Elämänmuoto tuntuu itselle tutulta. Yritän kuitenkin pitää itseni sisäisesti vapaana, enkä siis haaveile vielä elämästä Kuopiossa. Minulla on kyllä hyvä nykyinen työ, ei ole työntöä sieltä pois, Jolkkonen kuittaa.