Jolla harkitsee rantautumista Ouluun
Uusi kotimainen matkapuhelinyhtiö Jolla on kiinnostunut Nokian irtisanottavista työntekijöistä. Jollan Oulussa järjestämä rekrytointitilaisuus oli menestys.
Oululaisen teknologiateollisuuden päivää ovat mustanneet uutiset Nokian jätti-irtisanomisista. Valonpilkahduksia tarjoaa uusi matkapuhelinyhtiö Jolla, jonka järjestämä rekrytointitilaisuus Oulussa keräsi väkeä yli odotusten.
- Tilaisuudessa oli satoja ihmisiä. Kun keräsimme cv:tä, niin niitä oli pari sataa, Jollan toimitusjohtaja Jussi Hurmola kertoo.
Nokian suuret irtisanomiset työntävät työmarkkinoille paljon ammattilaisia ja myös valmiita työtiimejä, Hurmola toteaa.
- Oulussa on paljon innostunutta ja pätevää porukkaa, valmiita tiimejä, jotka ovat tehneet pitkään yhteistyötä.
Ouluun harkitaan toimipistettä
- Ajattelimme vuoden alussa pienen toimiston avaamista Ouluun, mutta silloin se näytti siltä, että kaikki ovat kiireisiä, eikä meillä ollut siellä mahdollisuuksia. Tällä hetkellä tilanne on erilainen ja kaupungista löytyy nyt innostusta, kertoo toimitusjohtaja Jussi Hurmola.
Rekrytointitilaisuuden suuri menestys ja tilanteen nopea muuttuminen Oulussa on saanut nopealiikkeisen yhtiön nopeuttamaan suunnitelmiaan ja nyt pohditaankin toimipisteen avaamista Ouluun.Jos Suomessa tällä alalla toimii, Oulua on vaikea sivuuttaa.
- Jos Suomessa tällä alalla toimii, Oulua on vaikea sivuuttaa. Tätä täytyy tietysti tutkia, mutta en tiedä miksi ei näin tehtäisi.
Hurmola on vielä varovainen arvioidessaan sitä, millainen yksikkö Ouluun voisi tulla.
- Oulussa on ohjelmisto- ja rautaosaaminen. Jonkinnäköisestä tuote- ja softaorganisaatiosta voisi olla kyse. En kuitenkaan vielä uskalla sanoa numeroita.
Tuoreimmat aiheesta: Talous
Pelialan parhaat ja suuret haluavat Suomeen
Peliala työllistää Suomessa jo yhtä paljon ulkomaalaisia suhteessa kokoonsa kuin siivousala. Kiinnostus Suomeen on pelialalla nyt niin suurta, että myös ulkomaiset pelifirmat haluavat perustaa sivutoimistoja Helsinkiin.
Marokon eteläinen rannikko täyttyy tuulivoimaloista
Marokossa on runsaasti tuulta ja aurinkoa, mutta Saharan hiekka tuottaa ongelmia.
Irlanti vetää miljardeja ulkomailta
Yrityksiä verotetaan puolet kevyemmin kuin esimerkiksi Suomessa. Talouskriisin aiheuttama kustannusten lasku on parantanut maan kilpailukykyä.
Telejätit Huawei ja ZTE joutuivat kauppakomissaarin hampaisiin
Uutistoimisto Reutersin haastattelema EU:n kauppakomissaari Karel De Gucht näkee kiinalaisyritykset uhkana telealalle. Komissaari on valmis aloittamaan asiasta polkumyyntitutkinnan. Aiemmin hän on ehdottanut huomattavaa veroa kiinalaisille aurinkopaneeleille.
EU-raportti: Kreikan lama päättyy ensi vuonna
Kasvu on kuitenkin hidasta ja työttömyys pysyy korkealla pitkään, EU-komissio arvioi.
Luottamus Slovenian talouteen heikkenee
Luottoluokittaja Fitch heikensi Slovenian luokitusta. Yhtiö ennustaa Slovenian alamäen jatkuvan ensi vuonnakin.
STM: Eläkevarojen hoitoa tehostettava - eläkeyhtiöt kilpailevat laiskasti
Uudistus ei näkyisi välittömästi palkkakuitissa matalampina eläkemaksuina, mutta pitemmällä aikavälillä tehokkaasti toimivien yhtiöiden asiakkaat selviäisivät hieman matalammilla maksuilla.
Neste tarjoaa tietoja öljyn hintakeplottelututkintaan
Viranomaiset epäilevät, että jotkut yhtiöt ovat vehkeilleet yhdessä määrittääkseen markkinoiden pohjahinnat.
Rehn: Matala inflaatio antaa EKP:lle uusia mahdollisuuksia
Talouskomissaari Olli Rehn väläyttää uusia koronlaskuja. Matala inflaatio antaa Euroopan keskuspankille toimintavapautta.
Rehn: Transatlanttisella yhteistyöllä vastataan Kiinan haasteeseen
Transatlanttisella yhteistyöllä Yhdysvallat ja EU kamppailevat Kiinan kanssa paikasta maailmantalouden kärjessä. EU:n ja USA:n vapaakauppasopimuksen työllisyysvaikutukset olisivat huomattavat, Olli Rehn sanoi Suomen Atlantti-seuran kevätkokouksessa.
