Jollakoululainen saa tuulta purjeisiin
Lapset ja nuoret oppivat veneen ohjaamista ja purjeiden käyttöä jollakoulussa. Purjehtiminen vie mennessään, kurssilaiset tietävät.
Vesijärveltä puhaltava tuuli havisuttaa koivuja Lahden Myllysaaressa. Kauempana järvellä näkyy valkoisia purjeita ja pieniä jollia purjehtijoineen. Lasten jollakoulu on hyvässä vauhdissa.
Maallikosta tuuli voi tuntua kovalta, mutta nuoret jollakoululaiset tietävät, että veneessä tuuli on leppeä.
- Ensin jännittää, mutta sitten tuulta alkaa haluta lisää, Lahden purjehdusseuran juniori- ja nuorisotoimikunnan puheenjohtaja Petri Korteniemi tietää.
Samassa rantaa lähestyy Juho Poikolainen. Hän suuntaa jollansa kanssa vesille. Poikolainen kävi jollakoulun pari vuotta sitten, ja ihastui lajiin niin, että kilpailee nykyään purjehduksessa.
- Treenaan parhaillaan kisoihin. Viikonloppuna on ranking-kilpailu Raumalla, hän myhäilee.
Ensin ilman purjeita
Lahden purjehdusseuralla on pitkät perinteet jollakoulujen järjestämisessä. Uusia purjehtijoita on opetettu toistakymmentä vuotta. Joka kesä jollakoulun suorittaa puolensataa 6–15-vuotiasta.
Ensimmäinen leiripäivä kuluu opetellessa veneen osia. Nuoret purjehtijakokelaat oppivat, mitä tarkoittavat myötä- ja vastatuuli. Jollakyytiinkin saa kosketusta heti alussa.
Lapsi oppii nopeasti, miten purjeet laitetaan, kun mennään vastatuuleen.
- Ekana päivänä mennään vesille ilman purjeita. Kokeillaan, miten vene liikkuu peräsimen kanssa. Sitten laitetaan purjeet ja testataan, miltä tuntuu, kun on tuulta purjeissa, Petri Korteniemi kertoo.
Juho Poikolainen kuvailee Vesijärveltä puhaltavaa tuulta hyväksi ja tasaiseksi. Nuorimies tietää, että nyt puhaltaa Enonsaaren takaa, mikä kasvattaa aaltojen kokoa.
Jollakyyti kenelle tahansa
Jollakoululaiset opettelevat vesillä olemista pienissä ryhmissä, viidestä kymmeneen lasta kerrallaan. Esimerkiksi Lahden purjehdusseura järjestää lasten jollakursseja läpi kesän, lukuun ottamatta kahden viikon taukoa heinäkuussa.
Petri Korteniemen mukaan purjehtiminen sopii kaikille.
- En ole tavannut vielä ketään, kenelle se ei sovi. Se näyttää monimutkaiselta, mutta lapsi oppii nopeasti, miten purjeet laitetaan, kun mennään vastatuuleen.
Tuoreimmat aiheesta: Lahti
Nuorisofestivaali saa kymppitonneja Lahdelta
Kaupunki haluaa varmistaa, että kymmeniä tuhansia kävijöitä vetävä Summer Up säilyy Lahdessa. Tapahtumaa on järjestetty jo vuosikymmenen ajan.
Sosiaali- ja terveydenhoitoaloilla solmitaan yhä vähän oppisopimuksia
Toissavuotisen romahduksen jälkeen kiinnostus oppisopimuksiin on säilynyt ennallaan Päijät-Hämeessä. Aikuiskoulutusjohtaja toivoisi, että kunnat käyttäisivät koulutusmallia nykyistä enemmän sosiaali- ja terveysaloilla.
Keskustele: Millainen on lapsiystävällinen kaupunki?
Millä perusteella kaupunki on lapsiystävällinen? Millä perusteella ei? Miten kehittäisit kaupunkia lapsiystävälliseksi?
Lapsiystävälliseksi haluavalla Lahdella on paljon tehtävää
Kolmen lapsen äidin Hanna Kopran mielestä Lahdella olisi kaikki edellytykset lapsiystävälliseksi kaupungiksi. Mutta jos Lahti haluaa olla lapsiystävällinen, pelkät puheet eivät riitä.
Lahden työpajatapahtumassa ennätysmäärä osallistujia
Ihanko pihalla? –tapahtuma kokoaa 600 eri puolilla Suomea työpajoissa toimivaa nuorta valmentajineen kahden päivän ajaksi Lahteen. Taide- ja kulttuuritapahtuman ohjelmatarjonta on runsas. Myös pääesiintyjillä on pajakokemusta.
Lahtelainen golfseura kosiskelee verkkarijengiä
Golfia on pidetty parempiosaisten harrastuksena, mutta maineesta pyristellään eroon. Takkulan golfkenttää Lahdessa laajennetaan ja vuonna 2017 toiveissa on kisällikenttä, jossa aloittelijatkin voivat harjoitella.
Suomen suurimmissa arkeologisissa kaivauksissa paljastui hiiltynyt Lahti
Lahden kylän historiasta halutaan kerätä lisää tietoa 1400-luvulta aina 1800-luvun lopulle. Kaivuualueen ensimmäiset jäännökset on jo löydetty.
Toriparkki rakentuu Lahteen suomalaisin voimin
Torinparkin rakentamisen työllistämisvaikutukset kahdessa vuodessa ovat arvion mukaan 110 henkilötyövuotta.
Lahden kaupunginteatterille uusi johtaja vasta syksyllä
Nykyinen johtaja Maarit Pyökäri toimii tehtävässään enää muutaman viikon. Sen jälkeen kaupunginteatterin toimintaa hoidetaan väliaikaisjärjestelyin.
Kesäteatterin tähdet hytisevät ulkolavalla toppatamineissa
Heinolan kesäteatterin komedia Diivat sai näyttelijät Sari Havaksen ja Vesa Vierikon päättämään kesätyötaukonsa ja irrottelemaan ulkonäyttämöllä. Pimeissä bunkkereissa harjoittelemaan tottuneet konkarit nauttivat ulkoilmatyöpaikasta.
