Etelä-Savo |

Joukko mikkeliläisvaltuutettuja ehdottaa kuntaliitosselvitystä

Lähes puolet Mikkelin kaupunginvaltuustosta jätti eilen aloitteen kuntarakenteen selvittämisestä Mikkelin seudulla. Aloitteessa ehdotetaan, että Mikkeli ryhtyisi selvittämään kuntaliitosten mahdollisuuksia Hirvensalmen, Juvan, Kangasniemen, Mäntyharjun, Pertunmaan, Puumalan, Ristiinan ja Suomenniemen kanssa.

Mikkelin kaupungintalo talvella.
Mikkelin asukasmäärä kasvoi yli sadalla hengellä alkuvuonna 2010. Kuva: YLE / Etelä-Savo

Aloitteen allekirjoitti 24 valtuutettua, kun valtuustossa on 59 jäsentä. Joukossa on sosiaalidemokraattien lisäksi valtuutettuja myös muista ryhmistä. Keskustan riveistä allekirjoittajia ei eilisiltaan mennessä löytynyt.

Aloitteen ensimmäinen allekirjoittaja sosiaalidemokraattien Markku Aholainen sanoo aloitteen nostavan pöydälle pitkään käydyn keskustelun. Aholaisen mielestä kuntaliitosten valmistelu pitäisi aloittaa jo siinä vaiheessa, kun kunnat ovat vielä hyvässä iskussa.

Selvitykseen kirjattaisiin eri kuntajakovaihtoehdot, palvelujen järjestäminen sekä kunnallisen päätöksenteon periaatteet. Aloite menee seuraavaksi kaupunginhallituksen käsittelyyn.

Lähteet:
YLE Etelä-Savo

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Etelä-Savo

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä