Ulkomaat |

Joulu taas pilalla - Gävlen olkipukki paloi tuhkaksi

Ruotsissa Gävlen kaupungissa joulun kunniaksi pystytetty olkipukki on jälleen joutunut tuhopolton kohteeksi. Ruotsalaisten tiedotusvälineiden mukaan 13 metriä korkea pukki sytytettiin kolmen maissa aamuyöllä. Olkipukki on poltettu jo 24 kertaa.

Gävlen poltettu olkipukki
Gävlen poltettu olkipukki 23. joulukuuta 2009. Kuva: Pernilla Wahlman / EPA

Pelastuslaitoksen ehdittyä paikalle se oli jo ehtinyt palaa maan tasalle.

- Jäljellä oli enää tukirakenteiden suuri luuranko, Gävlen poliisipäällikkö Göran Lyrberg sanoo uutistoimisto TT:lle.

Tapauksen tiimoilta ei ole vielä pidätetty ketään.

Olkipukki ehti seistä Slottstorgetilla marraskuun lopusta alkaen.

Ilkityöntekijät ovat nyt polttaneet pukin 24 kertaa sen jälkeen kun perinne aloitettiin vuonna 1966. Monena muuna vuonna pukki on tuhottu käsivoimin ja kerran siihen törmättiin autolla.

Viranomaiset ovat yrittäneet suojella olkipukkia käyttämällä sen rakentamiseen tulenkestäviä materiaaleja ja lisäämällä vartiointia. Siitä huolimatta ainoastaan kymmenen olkipukkia on pysynyt vahingoittumattomana pyhien yli kertomassa skandinaavisesta jouluperinteestä.

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Ulkomaat

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä