Joulupukeilla alkoi sesonkiaika
Ahkerimmat joulupukit tahkoavat aattoillassa satoja euroja. Vaikka Etelä-Savossa pukkipalveluja on kauppaamassa kymmeniä punatakkeja, kysyntää on riittänyt eikä taloustaantuma ole leikannut pukkien ansioita. Muutamalla kympillä perheeseen saa autoilevan joulupukin vierailulle.
Joulupukin sesonkiaika on kovin lyhyt. Vuoden "tienistit" on tahkottava muutamassa viikossa. Ennen aattoillan perhejuhlaa joulupukit ovat ehtineet ahkerasti kiertää pikkujouluja tai vierailleet kauppakeskuksissa viihdyttämässä asiakkaita.
Pukkisesongin varsinainen huippu on kuitenkin aattoiltana. Pääosa aaton pukkitilauksista on aatoksi tehty hyvissä ajoin viime ja alkuviikolla. Varhaisimmat pukit lähtevät Etelä-Savossa lahjojen jakoon jo aaton alkuiltapäivän tunneilla. Keikkoja riittää aattoiltaan klo 22:een saakka ja jopa myöhemmäksikin.
Pukin ennättää vielä tilata
Mikkeliläinen autoileva joulupukki kertoo, että aattoillassa hänellä on 5-10 keikkaa. Vierailujen aikataulut ovat täyttyneet jo alkuviikosta, mutta pukkipalveluita tarjoavia punanuttuja on sen verran paljon, että onnekas matti myöhänen voi onnistua tilaamaan pukkivierailun vielä aattoaamuna ainakin naapurista.
Autoileva pukki tontun tai joulumuorin kera irtoaa Mikkelissä perhekeikalle yleensä noin 50 euron hintaan. Pelkän joulupukin voi saada varttitunnin käynnille jopa muutamalla kympillä. Maaseudulla naapurista löytyvä joulupukki voi tulla ilahduttamaan lapsia pelkän tuttavuuden perusteella.
- Kohteliasta olisi kuitenkin muistaa myös naapurin pukkia pikkulahjalla, puolustaa naapuruston "ammattiveljiä" jo vuosia aattokeikkoja tehnyt savonlinnalainen joulupukki.
Hinnat vaihtelevat 50-75 euroon
Savonlinnassa joulupukkipalvelu.fi -sivustolla aattoillan vierailua tarjoilee pari joulupukkia 50 ja 75 euron hintaan. Hinnakkaampi pukki tuo vierailulle mukaan myös joulumuorin.
Kilpailu pukkimarkkinoilla on kiristynyt ja vierailutahti kiihtynyt. Parhaimmat punatakit ovat ottaneet tilauksia vain lähitaloista tai samasta kaupunginosasta. Ahkerimmat tahkoavat satoja euroja aattoillan aikana 10 minuutin keikoillaan.
Pukin saa myös pelkästään aikuisten iloksi
Pukkimarkkinat ovat myös siistiytyneet ja valituksia humalassa olevista pukeista on vuosi vuodelta vähemmän. Myöskään poliisin huostaan pukkeja ei juuri aattoiltana enää joudu. Pääosa lehti-ilmoituksissa palvelujaan tarjoavista joulupukeista lupaa liikkuvan autolla. Asiakas odottaa autoilevan pukin olevan liikkeellä selvin päin, ellei pukki ole palkannut itselleen omaa kuskia.
Toisaalta joulupukkien kokemukset aattovierailuista ovat huimia. Perheissä saattaa illan tunteina olla riehakaskin meno päällä ja pukki on tilattu kylään vain aikuisia joulunjuhlijoita varten.
Tuoreimmat aiheesta: Etelä-Savo
Senaatilla raju sähkönsäästötavoite
Senaatti-kiinteistöt käynnistää Mikkelissä valtion virastotalokorttelin energiansäästöprojektin. Tavoitteena on sähkönkulutuksen alentaminen toimistorakennuksissa kansainvälisten sopimusten mukaisesti 9 prosentilla vuoteen 2016 mennessä.
Mikkelin uusi ulkosählykenttä houkuttaa pelaajia
Mikkelin Rantakylään on rakennettu uusi ulkosählykenttä entisen kentän päälle. Vanhat vanerilaidat purettiin ja pinnoite uusittiin.
Joroisissa pääsee näkösyvyyskoulutukseen
Näkösyvyydestä kiinnostuneet pääsevät tänään koulutukseen Joroisissa. Seurakuntamajalla käydään illalla läpi näkösyvyyden mittauksen perusasiat ja sitä harjoitellaan käytännössä.
Nyt kilpailutetaan jo arkeologiset kaivauksetkin
Museoviraston toiminnassa puhaltavat kokonaan uudet tuulet. Esimerkiksi arkeologisia kenttätöitä ei enää hoideta pelkästään viraston sisällä.
Mäyräkoira pelastettiin kalliohalkeamasta kameran avulla
Pelastuslaitos käytti kameraa apuna koiran pelastamiseksi. Operaatio kesti useita tunteja.
Tulevaisuusselonteko etsii ideoita kestävään kasvuun ja hyvinvointiin - Mikkeli edelläkävijäksi?
Satamalahden suunnittelussa voitaisiin toteuttaa kestävän yhdyskuntasuunnittelun ja kaupunkisuunnittelun ideaa.
Ärhäkkä allergiakausi näkyy myös päivystyspolilla
Pahoista allergiaoireista kärsiviä on tänä keväänä todella paljon. Sairaalahoitoon potilaita ei ole vielä tarvinnut ottaa Mikkelissä.
Veijo Baltzar: Miranda antaa kasvot romanien holokaustille
Näyttely tuo esille rasismin, vainon ja etnisten suhteiden ongelmallisuutta. Suomesta näyttely lähtee kierrokselle muualle Eurooppaan.
Saimaan kielletyt kalaverkot poliisille
Saimaalta on jo poimittu talteen verkkoja kielletyiltä kuuttien elinalueilta.
Palopommi poltettiin pois päiviltä
Mikkelin Kiiskinmäestä toissapäivänä löytyneen sodanaikaisen lentopommin jäänteitä tutkitaan tarkemmin ensi viikolla. Pommi tuhottiin Karkialammen varuskunta-alueella keskiviikkoiltana.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.