Joulurauha on laskeutunut maahan
Suomen Turku on jälleen julistanut joulurauhan aattona puoliltapäivin. Valtakunta hiljentyi joulunviettoon vuosisatain halki säilyneen joulurauhaperinteen myötä.
Kansliapäällikkö Jouko K. Lehmusto luki juhlallisen tekstin Brinkkalan talon parvekkeelta Vanhalla Suurtorilla.
Pikkupakkasessa kerääntyi Suurtorille jälleen tuhansia turkulaisia julistusta kuulemaan. Lumeton maakaan ei vähentänyt joulutunnelmaa.
Turun Tuomiokirkon kellojen puolen päivän lyöntien jälkeen Lehmusto levitti juhlallisesti auki keskiaikaisen perinteen mukaisesti valmistetun pergamentin, ja luki perinteisen julistustekstin niin suomeksi kuin ruotsiksikin.
Tilaisuudessa esiintyi myös Laivaston soittokunta johtajanaan musiikkikomentajakapteeni Timo Kotilainen.
"Jumala ompi linnamme" –virsi laulettiin perinteiden mukaan juuri ennen julistusta. Joulurauhan julistamisen jälkeen kaikui yhteislauluna "Maamme". Tilaisuus päättyi tälläkin kertaa "Porilaisten marssiin".
Perinne jatkunut halki vuosisatojen
Joulurauha on julistettu Turussa lähes katkeamatta keskiajalta saakka. Viimeksi julistus jäi lukematta sotavuonna 1939. Nykyisellä paikallaan joulurauha on julistettu vuodesta 1886 lähtien.
Vanhin tunnettu joulurauhan julistus on 1600-luvulta peräisin olevaan tekstiin perustuva suomennos. Nykyisin käytössä oleva teksti perustuu maistraatin sihteerin muistista kirjoittamaan sanamuotoon Turun palon jälkeen 1827.
Brinkkalan talo sijaitsee Turun Vanhalla Suurtorilla. Se rakennettiin alunperin 1500-luvulla, mutta se paloi ja pystytettiin uudelleen 1600-luvulla. Nykyinen uusrenessanssinen julkisivu on peräisin 1800-luvulta. Talo on toiminut muun muassa hotellina, raatihuoneena ja poliisiasemana.
Joulurauhan julistus on välitetty kaikelle kansalle jo vuodesta 1935 radiossa, ja televisiossa julistus on nähty vuodesta 1983 alkaen.
YLE välittää tilaisuuden kaikille Euroopan Yleisradioliiton EBU:n jäsenmaille. Joulurauha välittyy maailmalle myös Ruotsin yleisradioyhtiö SVT Europa –kanavan kautta, kaikkiaan n. 140 maahan.
Joulurauhasta valmistumassa varmuuskopio
Perinteisestä Joulurauhanjulistus-pergamentista on tekeillä myös uusi kopio.
Kansliapäällikkö Jouko K. Lehmuston mukaan nyt käytössä oleva julistusteksti kuvituksineen pyrittiin kopioimaan mahdollisimman tarkasti.
Eroa on kuitenkin itse pergamentissa, sillä aivan samanlaisen materiaalin löytäminen osoittautui mahdottomaksi.
Huolellista työtä vaativan varmuuskopion tekee lietolainen kalligrafian taitaja Merja Koivuniemi. Työnsä hän aloitti jo viime vuonna, ja Lehmuston mukaan se alkaa olla viime silausta vaille valmis.
Nyt käytössä oleva taiteilija Tauno Torpon laatima julistuskäärö on puolen vuosisadan ikäinen, eikä sitä aiota korvata uudella kopiolla ainakaan ilman pakottavaa tarvetta.
Tuoreimmat aiheesta: Turku
Hukkuneiksi epäiltyjä etsitään Naantalissa ja Kuopiossa
Naantalissa on kadonnut nuorukainen, joka oli hypännyt Kuparivuoren kalliolta mereen vahvasti päihtyneenä. Kuopiossa katosi lauantai-iltana noin 70-vuotias kalareissulla ollut mies.
Kanootilla halki Turun keskustan
Aurajoen Kevätmelonta tuo kanoottiarmadan Halisista Förille. Aurajokisäätiö kutsuu mukaan myös perheet ja vasta-alkajat.
Varsinais-Suomen hätäkeskus tiedottaa, klo 06.10
Ruskolla Vahdon Kirkkotiellä rivitalopalon tilanne ohitse. Savunmuodostus vähentynyt.
Yksi kuollut rivitalo palossa Ruskolla
Huoneistopalo levisi rivitalon kaikkiin asuntoihin. Yksi ihminen on saanut surmansa ja yksi toimitettu sairaalahoitoon.
Kevätretkellä on hauskaa rapsutella eläimiä
Moni lapsi suuntaa kevätretkelle maatilalle. Loimaalla sijaitsevalla kotieläintilalla on käynnissä kevätsesongin huippu. Lapsiryhmiä risteilee pitkin pihoja. Suosikkieläin on pupu.
Saattohoito alkoi U-sairaalalle
Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri lopettaa remonttirahojen syytämisen vanhaan U-sairaalaan. Alkuperäisestä saneeraussuunnitelmasta on osin luovuttu, sillä huonokuntoisten osastojen korjaus olisi tullut liian kalliiksi.
Kameravalvonnan puuttuminen hämmentää Salossa
Salon kaupungin kolme vuotta sitten asentamat valvontakamerat eivät ole toimineet koskaan. Asia paljastui tällä viikolla Salon Seudun Sanomien jutussa. Osa kaupunkilaisista pelkää rikollisuuden kasvavan.
Aulis Ruostepuro oli Turun teatterielämän voimahahmo
Pitkän linjan turkulainen teatterivaikuttaja Aulis Ruostepuro on kuollut 86-vuotiaana.
Perunasta kasvoi varteenotettava tuliaiskukka
Jos joku ilmoittaa nykyisin tuovansa perunaa pöytään, niin välttämättä kyse ei ole ruokatarpeista. Peruna on myös kesäkukka, joka kelpaa vaativallekin puutarhaharrastajalle.
Rakastetut haahkat palaavat Aurajokeen
Haahkat nousivat kulttuuripääkaupunkivuoden yleisösuosikeiksi. Jokirannan silmäniloina haahkat tulevat olemaan seuraavat kymmenen vuotta.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.