Joulusaunaperinne on vanhempi kuin joulu
Saunan syntyhistoria ulottuu suomalaisessa kulttuurissa kristinuskoa pidemmälle. Vuosituhantisen perinteen synnystä ei edes ole tarkkaa tietoa. Ensimmäinen sauna oli maassa oleva, lämmitetty kuoppa.
Sauna on suomalaiselle kirkko, apteekki, kylpylä ja nuorisotila, sanoo Suomalaisen kirjallisuuden seuran arkistotutkija Juha Nirkko.
Nirkon mukaan sauna on ollut kulttuurissamme varsin kauan läsnä. Tarkkaa syntymää saunalle tuskin kukaan tietää. Sanana sauna tarkoittaa maakuoppaa tai poteroa, joka on lämmitetty.
Sauna liittyy kuitenkin läheisesti suomalaisuuteen ja kylmään ilmastoon, sillä sauna on kätevä tapa lämmittää ja lämmetä, sanoo Juha Nirkko.
Joulu ja sauna kuuluvat yhteen
Juhlapyhien viettoon on perinteisesti kuulunut työnteon lopettaminen, hieman paremman ruuan syöminen ja puhdistautuminen.
Suomessa puhdistautuminen tarkoittaa luonnollisesti saunaa, ja saunomisessa erityisesti juhlien aattopäivä on korostunut. Joulu- ja juhannusaattoon kuuluu sauna, sekä lisäksi Tapaninpäivään.
Ennen muinoin saunakulttuuri liitettiin kekriin ja talvipäivänseisaukseen. Nykyisen joulusaunakulttuurin katsotaan alkaneen näistä juhlista.
Saunassa kuuluisi aattona käydä ajoissa, iltapäivän aikana, sanoo tutkija Juha Nirkko.
- Ensin saunoo talonväki sitten henget, etteivät vainajat vihastuisi, tarinoi Nirkko.
Perinteen mukaan haltijoita, tonttuja ja suvun vainajia kunnioitetaan ja heillä on oma vuoronsa saunassa. Tähän perustuu myös jouluisin pöydälle jätettävän ruuan perinne, kertoo Juha Nirkko.
Joulusaunomiseenkin liittyy rituaaleja
Saunan voi löytää nykyisin kaikenmuotoisena, -kokoisena ja kaikenlaisiin tiloihin tehtynä. Minkälaisia saunatapoja siellä noudattaa on tutkijan mukaan itsestä kiinni.
- Jouluna saunassa on perinteen mukaan tapana käydä ajoissa. On myös vanha tapa heittää olutta kiukaalle ja edistää näin seuraavan vuoden hyvää satoa. Saunassa on saatettu myös lukea pieni loitsu tai rukous ja pyytää samalla henkistä puhdistusta samalla kun puhdistaudutaan maallisista lioista, kertoo tutkija Juha Nirkko.
Nirkon mukaan oluen kiukaalle heitolla on pitkät perinteet.
- Tiettävästi kiukaalle on joskus heitetty myös väkevämpiä aineita, ainakin jos on uskominen Aleksis Kiven Seitsemää veljestä. Tällä on ollut ehkä enemmän uskomuksellinen merkitys, kun on koetettu ennustaa hyvää vuotta ja vaikuttaa satonäkymiin, naurahtaa Juha Nirkko.
Sauna on vanha suomalainen perinne, vanhempi kuin joulu, tietää tutkija Juha Nirkko kertoa.
- Kristinuskoa ei ole ollut täällä vielä tuhattakaan vuotta, mutta saunottu on kyllä tavalla tai toisella jo tuhansia vuosia, sanoo Nirkko.
Suomalaisen kirjallisuuden seuran arkistotutkija Juha Nirkko on julkaissut aiemmin tänä vuonna kirjan SAUNA - pieni perinnekirja.
Tuoreimmat aiheesta: Etelä-Karjala
Ruokolahtelainen mies kateissa
46-vuotias mies poistui kotoaan tiistaina 15. toukokuuta kello 7-17 välisenä aikana. Mies saattaa liikkua mustalla Jeep Cherokee-merkkisellä autolla.
Salpalinjan korsut hyvässä kunnossa
Salpalinjan linnoitteiden mittava inventointi on valmistunut. Valtiovarainministeriö tilasi Museovirastolta kartoituksen puolustusketjun rakenteiden sijainnista ja yleiskunnosta. Salpalinjaa koskeva selvitystyö on yksi suurimpia arkeologisia inventointeja Suomessa.
Destialle murskauslupa Merenlahdella
Destia ei kuitenkaan saa aloittaa töitä, koska alue on luonnontilainen ja ympäristöluvasta saattaa tulla valituksia.
Etelä-Karjalan uudet ylioppilaat
Ylioppilastutkintolautakunta on ilmoittanut tänään kevään ylioppilaskokeiden tulokset lukioihin. Etelä-Karjalassa valkolakin painaa tänä keväänä päähänsä 550 uutta ylioppilasta.
Keskustele: Mitä vikaa kännissä?
Rakkaalla lapsella on monta nimeä, flänät, naamat, perseet, seitinohut iltapäiväkänni, humala, hutikka jne.
Ratarahti sai toimiluvan rautatiekuljetuksiin
Imatralainen Ratarahti Oy on saanut toimiluvan rautateiden tavarakuljetuksiin. Ratarahti on ensimmäinen uusi yritys, joka tulee Suomen rautatiemarkkinoille kilpailun avauduttua vuonna 2007.
VR sai kilpailijan tavaraliikenteeseen
Ratarahti saa aloittaa syksyllä tavarakuljetukset. Tavaraliikenteeseen myös haluava Proxion ei ole vielä jättänyt toimilupahakemustaan.
Maakuntahallitus haluaisi karhunkaatolupia laajemmalle alueelle
Etelä-Karjalan maakuntahallitus haluaa vähentää karhujen määrää itärajalla. Maakuntahallitus tekee maa- ja metsätalousministeriölle aloitteen karhun hoitosuunnitelmassa esitetyn vakiintuneen kannan aluerajauksen muuttamiseksi.
Haapajärven tyhjennys alkaa
Lappeenrannan Vainikkalassa on aloitettu pahasti rehevöityneen Haapajärven tyhjennys. Ensin veden tulo järveen katkaistaan, sen jälkeen järvi pumpataan tyhjäksi. Järven tyhjennys on suurin tällä tavoin toteutettava projekti Suomessa.
Imatran biovoimalaitokselle etsitään uusi paikka
Imatran tekninen lautakunta kumosi eilisessä kokouksessaan asemakaavamuutoksen, joka olisi mahdollistanut Imatran Energian biovoimalaitoksen rakentamisen Korvenkannan kaupunginosaan.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.