Joutsassa kerätty koivunlehtiä yli 30 vuotta
Todistustenjaon, lakituksen ja kukituksen lisäksi Joutsan lukiossa vaalitaan omintakeista koulujen päättymiseen liittyvää perinnettä. Vuodesta 1976 asti viimeisenä koulupäivänä on otettu kevätkirkkomatkalla talteen koivunlehti.
Joutsan lukiossa yli kolmekymmentä vuotta jatkunut koivunlehtiperinne kertoo, kuinka pitkällä kunakin vuonna kesä on ollut toukokuun lopulla. Kuivatut ja kuvatut lehdet ovat nyt myös kaikkien katseltavissa netissä.
-Joukossa on isoja, pieniä ja paleltuneitakin lehtiä ja ne kertovat, että kylmiä keväitä on ollut muun muassa vuosina 1980, 1985 sekä 1991. Analyysi 2000-luvun lehdistä on, että ne ovat suuria, eikä myöhässä olevia keväitä ole tällä vuosituhannella juurikaan ollut, kuvailee Joutsan lukion lehtori Keijo Kurki.
Kurki kertoo myös, että lehti on napattu talteen yleensä aina samasta koivusta ja laitettu matkalla kirkkoon prässääntymään virsikirjan väliin suvivirren kohdalle. Sieltä lehti sitten siirretään muovitaskuun, kansioon ja arkistoon ja näitä toimenpiteitä ennen lehti skannataan, että sitä voi ihailla koulun kotisivuilla.
Tuoreimmat aiheesta: Keski-Suomi
Cityeläimet saavat alkunsa aivomaailmasta
Jyväskyläläisen kuvanveistäjän Samuli Alosen käsissä pronssista syntyy mielikuvituslintuja ja -eläimiä. Alosen työ sai tällä viikolla tunnustusta, kun hän voitti Billnäsin Ruukin nuorille taiteilijoille järjestämän kuvataidekilpailun.
Saari tuikattiin tuleen - liekit vievät linnunpesät
Konneveden järvipelastajat antoi tulikomennon perjantaina iltapäivällä. Kuiva maasto ja kevyt tuuli pitivät huolen siitä, että Iso-Häntiäisen saari Konnevedellä syttyi hetkessä palamaan.
Kuvagalleria: Autolle uhitteleva metso ja teeren munat
Keskisuomalaiset ovat ikuistaneet toukokuisiin sääkuviin muun muassa kukkia, korvasieniä, karhunsammalta ja kosolti lintumaailman kevätkuulumisia.
Laukaan vesinäytteiden tulokset viivästyvät
Torikan vedenottamo pysyy suljettuna. Vedenottamon vedessä havaittiin toukokuun toisella viikolla rajat ylittävä määrät torjunta-aineita.
Kirkon musiikkijuhlat sulkee katuja
Peräti 5 500 laulajaa veisaa huomenna Suvivirttä Jyväskylässä Aren aukiolla. Esitystä edeltää juhlakulkue, joka sulkee katuja keskustassa.
Kiskojen kolke koukuttaa yhä
Interrail täyttää 40 vuotta. Reilaaminen ei ole enää pelkästään nuorten etuoikeus, sillä reilipasseja on tätä nykyä tarjolla myös senioreille ja keski-ikäisille.
Wärn vaihtaa Pelicansin JYP:iin
Max Wärn on purkanut sopimuksensa Pelicansin kanssa. Rooliinsa tyytymätön hyökkääjä Lahdesta Jyväskylän JYP:iin.
Satamakadun siltakansi otetaan käyttöön Jyväskylässä
Jyväskylän sataman työmaa edistyy. Satamakadun liikenne siirtyy Kuokkalan suunnasta uudelle katuosuudelle ensi maanantaina.
Hento tuuli takaa kulotuksen onnistumisen
Metsänhoitoyhdistys Keski-Suomi arvioi, että Multialla torstaina tehty laaja kulotus onnistui hyvin. Multian Karhialan kylällä poltettiin noin seitsemän hehtaarin alue. Tänään Konnevedellä poltetaan kokonainen saari.
Lakimuutoksen pelätään heikentävän kilpailua puukaupassa
Metsänhoitoyhdistyslain uudistaminen voi johtaa puukaupan kilpailun vähenemiseen ja puun hinnan laskuun, arvioi aluejohtaja Pauli Rintala Metsänomistajienliiton Järvi-Suomen alueelta.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.