Helsinki |

Joutsenen ahdinko kosketti lintuharrastajaa, perusti oman hoivatalon

Lohjalainen Ari Nordström hoivaa loukkaantuneita, luonnonvaraisia lintuja eläkepäivien ratoksi. Lohjan lintutalon uusi toipilas on nuori kanahaukka, joka törmäsi omakotitalon ikkunaan sellaisella voimalla, että uloin lasi hajosi. Haukka pääsee takaisin vapauteen tänä viikonloppuna.

Kanahaukka toipuu Lohjan lintutalossa.
Kuva: Ari Nordström
Lohja

Nuori kanahaukka täräytti päin vihtiläisen omakotitalon ikkunaa kuluvan viikon maanantaina. Uloin ikkunalasi hajosi ja lintu jäi niille sijoilleen silmät umpeen turvonneina ja nokka veressä.

– Lintu oli tosi huonossa kunnossa, aivan pökerryksissä ja ensimmäiset pari päivää näytti pahalta.

Ari Nordström hoivaa loukkaantuneita lintuja kotitilallaan Lohjalla. Ajatus lintutalon perustamisesta heräsi pari vuotta sitten, kun lintuharrastaja oli mukana pelastamassa loukkaantunutta joutsenta.

– Silloin tuli sitten illalla kotona mieleen, että pitäisikö perustaa oma lintutalo, kun kerran tilat on olemassa.

Lintuinnostus heräsi jo oppikoulussa

Lintutalon isäntä kiinnostui siivekkäistä jo oppikoulussa biologian opettajan esimerkin mukaisesti.

– Hän sai pienen oppilasporukan innostumaan linnuista ja siitä se lähti. Nuorena miehenä toki muut asiat alkoivat kiinnostaa ja harrastukseen tuli pikkutauko, mutta myöhemmin kyllä palasin sitten lintujen pariin, Nordström hymähtää.

Linnuista on tullut Nordströmin elämäntapa puolitoista vuotta toiminnassa olleen lintutalon myötä. Häneen voi ottaa yhteyttä suoraan, kun havaitsee epänormaalisti käyttäytyvän linnun läntisellä Uudellamaalla. Muualtakin lintuja voi tuoda, kunhan soittaa ensin.

– Kannattaa soittaa ensin, käyn hakemassa linnun tai sitten linnun voi tuoda suoraan tänne, miten nyt sovitaan. Ensin on kuitenkin hyvä keskustella puhelimessa tilanteesta.

Nordtrömille paras palkka tehdystä työstä ovat toipuvat linnut, mutta toki rahallekin on tarvetta.

– Olen myynyt t-paitoja lintutarhan hyväksi ja jonkin verran olen saanut ruokaa lahjoituksena linnuille. Lintutieteellinen yhdistys Hakki on myös lupautunut rahoittamaan toimintaa, jos varat loppuvat.

Kanahaukka pääsee pian takaisin luontoon

Vihdissä omakotitalon ikkunaan törmännyt kanahaukka odottaa vapautta Nordströmin ulkotarhassa. Alkuviikon apaattisuus on muuttunut terhakkuudeksi. Se kertoo linnun olevan valmis takaisin luonnon armoille.

– Hyvinkin nopea toipuminen on tapahtunut vaikean alun jälkeen, Nordström iloitsee.

Lintutalon isäntä aikoo vapauttaa vajaan vuoden ikäisen kanahaukan läheiselle pellolle. Jos haukka olisi iäkkäämpi, se pitäisi palauttaa löytöpaikkaansa takaisin omalle reviirilleen. Myös seuraava asiakas, pesästä pudonnut pulun poikanen, on jo tulossa. Mutta mikä mahtaa olla harrastajan oma suosikkilintu?

– Kyllä se tähän aikaan vuodesta on mustarastas, kun se viheltelee aamu- ja iltahämärissä. Siitä tietää ja tuntee, että kevät ja kesä on taas tulossa.

Tuoreimmat aiheesta: Helsinki

Pääuutiset

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä