Kotimaa |

Joutsenlahti puolustautuu voimakkaasti - syyttää poliisijohtoa

Rikoskomisario Juha Joutsenlahti on lähettänyt Yle Satakunnalle kirjeen, jossa hän kertoo tunteistaan ja käsityksistään Ulvilan surman tutkinnassa. Yleisradio ei tässä vaiheessa julkaise tekstiä sen sisältämän arkaluonteisen materiaalin takia.

Joutsenlahti
Juha Joutsenlahti. Kuva: Mari Itkonen / Yle

Rikoskomisario Juha Joutsenlahti arvostelee voimakkaasti poliisijohtoa Ulvilan surman tutkinnassa.

Joutsenlahti on lähettänyt valikoimilleen tiedotusvälineille 5-sivuisen kirjeen, jossa hän kertoo yksityiskohtaisesti kokemuksistaan ja käsityksistään. Hän muun muassa arvostelee poliisiylijohtaja Mikko Paateroa sekä omia esimiehiään Satakunnan poliisilaitoksella. Lisäksi Joutsenlahti kokee tulleensa alistetuksi ja aliarvioiduksi työssään.

Joutsenlahti paljastaa kirjeessä, että häntä koskeva epäily juontaa juurensa viiden vuoden takaisiin tapahtumiin Ulvilan surman tutkinnassa. Epäily koskee tunnistustilaisuutta, jossa Anneli Auer tunnisti porilaisen näyttelijän mahdolliseksi Ulvilan murhan tekijäehdokkaaksi.

Joutsenlahti sai kesällä 2010 työnantajaltaan kirjallisen huomautuksen julkisuudessa esittämistään kommenteista. Ulvilan surman käsittely Korkeimmassa oikeudessa on kesken. Joutsenlahtea koskevan rikosepäilyn esitutkinta jatkuu Valtakunnansyyttäjänvirastossa.

Yleisradio ei tässä vaiheessa julkaise rikoskomisario Juha Joutsenlahden kirjeen sisältöä tarkemmin sen sisältämän arkaluonteisen materiaalin takia.

 

Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä