Media |

JSN:n Uimonen toivoo netikettiopetusta lapsille ja aikuisille

Julkisen sanan neuvoston puheenjohtaja Risto Uimonen ei tyrmää nimimerkin suojissa kirjoittamista. Lapsille ja aikuisille tulisi Uimosen mielestä kuitenkin tähdentää, että omalla nimellä kirjoittava otetaan tosissaan, "puskista ampujan" viestistä vastaanottaja viis veisaa.

Twitter kännykässä.
Kuva: Yle / Lahti

Seinäjoella kokoustaneen Julkisen sanan neuvoston puheenjohtaja Risto Uimonen tunnistaa ihmisten tarpeen purkaa mieltään nimettömänä mediassa.

– Aina, kun lehdissä on ollut mielipidepalstoja, niin nimettömiä kirjoituksia on julkaistu siksi, että ihmiset saavat purkaa pahaa oloaan. Ei sitäkään voi väheksyä, Uimonen sanoo ja muistuttaa nimimerkillä kirjoittamisen olevan joskus paikallaan myös silloin, kun halutaan paljastaa epäkohtia niin, että kirjoittaja jää anonyymiksi.

– Sitä, että tästä tulisi vallitseva kulttuuri, minä kavahdan. Ei se nyt haittaa, jos joku joskus purkaa mieltään, kun siihen eivät muut lähde mukaan, Uimonen toteaa.

Tiedotusvälineet legitimoivat somen keskusteluja

Tiedotusvälineiden ylläpitämiä keskustelupalstoja valvotaan. Moderoinnissa noudatetaan Journalistin ohjeita.

– Ohjeet edellyttävät poistamaan asiattomat viestit. Jos ennakkomoderoimattomille sivuille pääsee tälläinen viesti, se on poistettava. Tämä on vähentänyt sekä kanteluita Julkisen sanan neuvostolle että tyytymättömyyttä nimimerkkikirjoittelua kohtaan, Risto Uimonen arvelee.

– Lehdellä, radiolla ja televisiolla on aivan toisenlainen vastuu kuin somella. Perinteiset tiedotusvälineet ovat sitoutuneet noudattamaan Journalistin ohjeita, jotka suojaavat yksityisyyttä ja edellyttävät, että muita ihmisiä kohdellaan kirjoituksissa asialllisesti.

Julkisen sanan neuvoston puheenjohtaja muistuttaa perinteisiä tiedotusvälineitä myös toisenlaisesta vastuusta sosiaalisessa mediassa esille nousevien keskusteluaiheiden suhteen.

– Perinteiset tiedotusvälineet nostavat välillä somen keskustelunaiheita pintaan. Se onkin se tavoite, mikä somen nimettömillä kirjoittelijoilla on, sillä perinteiset tiedotusvälineet legitimoivat mielipiteen. Antavat sille toisenlaisen painoarvon. Jos kirjoitus on jollain yksittäisellä keskustelupalstalla, sille yleensä lotkautetaan korvia, mutta jos se tulee tiedotusvälineisiin, se saa toisenlaisen huomioarvon ja siihen suhtaudutaan mahdollisesti vakavammin, Uimonen sanoo.

– Tavallaan tässä myös media, joka toimii Journalistin ohjeiden puitteissa, edistää tällaista keskustelukulttuuria.

Netikettiä kaikille

Sosiaaliseen mediaan kirjoittaminen tapahtuu nappulan painalluksella. Nopeuden tunnistaa myös Uimonen.

– Uusi väline netti, sosiaalinen media ja keskustelupalstat, joita tiedotusvälineet ylläpitävät, antavat mahdollisuuden hetkelliseen arvostelukyvyn sumenemiseen. Kun menee vain tietokoneen äärelle tai näppäilee älypuhelimella viestin, sen pystyy tekemään niin nopeasti, että se on ikäänkuin mitä sylki suuhun tuo, mikä kirjoitetaan ulos netissä. Jos tämä prosessi olisi vähän monimutkaisempi, niin kuin ennen vanhaan, kun paperille piti kirjoittaa viesti ja lähettää sanomalehteen, tilanne olisi toisenlainen, Risto Uimonen arvelee.

Uimonen toivoo netin käytöstapojen opettamista lapsille jo pienestä pitäen koulussa. Myös aikuisille netiketin tärkeyttä pitäisi tähdentää.

– Vastuulliset viestit ovat paljon parempia. Jos ihminen esiintyy omalla nimellään, se otetaan tosissaan. Jos puskasta ampuu nimettömänä, niin ammunnan kohde viis veisaa viestistä.

Tuoreimmat aiheesta: Media

Pääuutiset

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä