Häme |

Juha Metsäperä esiintyi runsaalle yleisölle Yle Hämeessä

Avointen ovien tapahtuma veti väkeä Yle Hämeen toimitukseen tiistaina Hämeenlinnassa. Palautetta kaivattiin ja saatiin: sekä nuoret että varttuneemmat toivoivat Yleltä lisää ikäisilleen sopivia ohjelmia.

Mikael Juntunen haastattelee Juha Metsäperää suorassa lähetyksessä Yle Hämeen avointen ovien päivänä

Iskelmäartisti Juha Metsäperä esiintyi Kustaa Kantelisen kitarasäestyksellä toimituksen aulatiloissa tarkkaavaiselle kuulijajoukolle. Tunnelmaan pääsi osallistumaan myös toimituksen ulkopuolella, sillä laulut ja haastattelut kantautuivat yleisölle suorassa lähetyksessä myös Yle Hämeen radioaalloilla.

Kuuntelijat ja katselijat pääsivät tapaamaan tuttuja radio- ja tv-ääniä, mutta samalla kertomaan, millainen olisi heidän unelmiensa Yle.

Hämeenlinnassa Yleltä toivottiin hyviä haastatteluja, ajankohtaisia aiheita - myös urheilusta - ja mukavaa musiikkia. Mutta on Yle myös nuorten kanava, sanoo hämeenlinnalainen Daria Zolotova.

- Varmaan kaikki luulee ettei nuoret seuraa Yleä, mutta itsekin seuraan dokkareita, katsoin esimerkiksi Titanic-dokkarin, koska olen tosi kiinnostunut niistä.

Risuja ja ruusuja yleisöltä

Ylelle toivomuksia ja palautetta esittivät avointen ovien päivänä niin nuoret kuin varttuneemmatkin.

- Jotain nuoriin liittyviä ohjelmia, mitä nuoria eniten kiinnostaa, työpaikkajuttuja mitkä on aiheellisia ja mitkä koskettaa ainakin nuoria ja vanhempia, pohti Jasmiina Lindroth Lopelta.

- Televisio-ohjelmat on minusta menneet aika huonoksi, ei tule meikäläisille sellaista ohjelmaa mitä viittis katella, sanoi Aarne Saukkio Janakkalan Turengista.

- Tykkään kuunnella aika paljon radiota, tykkään asiaohjelmista aika paljon, kaikenaiheisista, sanoi Katja Koskinen Hyvinkäältä.

- Jatketaan samalla linjalla, tämä on mennyt minusta aika hyvin tähän saakka kyllä, tiivisti puolestaan hämeenlinnalainen Jaakko Salonen.

Tuoreimmat aiheesta: Häme

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä