Juha Metso palkittiin Suursaaren kuvaamisesta
Kuvat suljetusta sotilassaaresta olivat vuoden 2010 kulttuuriteko Kotkassa. Kirjasarja menetetyistä alueista saa jatkoa.
Valokuvataiteilija Juha Metso on palkittu Kotkan vuoden 2010 kulttuuriteosta.
Kahden tuhannen euron palkinto myönnettiin Metsolle Venäjälle kuuluvan Suursaaren kuvallisesta tallentamisesta. Kulttuurilautakunta päätti valinnasta tiistaina. Metso on ottanut kuvat Suursaari-nimiseen kirjaan, jonka on kirjoittanut muusikko-kirjailija Kauko Röyhkä.
Kotkalainen Metso sanoo olevansa palkinnosta kiitollinen. Menetetyistä alueista kertova neliosainen kirjasarja jatkuu syksyllä teoksella "Rajantakainen Karjala", ja siinä käsitellään muun muassa Viipurin ja Laatokan alueita. Kolmannessa ja neljännessä osassa keskitytään Vienan Karjalaan sekä Petsamoon.
Tuoreimmat aiheesta: Kymenlaakso
Selkäongelmat kuriin työasentoja vaihtamalla
Staattinen istumatyö on yksi selkävaivoille altistavista tekijöistä. Kiinnostus seisomatyötä kohtaan onkin kasvanut parin viime vuoden aikana.
Pyöräilijää lyötiin kasvoihin Haminassa
Pyöräilijää pahoinpidellyt jalankulkija poistui Kaivokadulta kirjaston suuntaan. Poliisi tutkii tapausta pahoinpitelynä.
Kotkan suuret ryhmät eivät lämpene pormestarimallille
Pormestarimalli voisi kuitenkin olla yksi keino vähentää johtavien luottamusmiesten työtaakkaa.
Loppukevään Repoveden kävijän ei tarvitse murehtia itikoista
Kesäkausi on käynnistynyt ja Repoveden kansallispuistossa liikkuu paljon retkeilijöitä. Matkailuyrittäjät kehittävät Repoveden kävijöille tasaiseen tahtiin uusia palveluita.
Aune Mänttäri pyytänyt hotellialueen rajaamista pois kaavavalituksestaan
Haminan Tervasaaren kaavasta valituksen tehnyt Aune Mänttäri on rajannut osan kaavasta valituksen ulkopuolelle.
Tuholaistorjujan kesäpäivää työllistävät ampiaiset ja lutikat
Ilmojen lämmetessä monenlaiset hyönteiset heräävät koloistaan. Päänvaivaa aiheuttavat muun muassa talon rakenteisiin pesiytyneet muurahaiset tai ampiaiset. Myös lutikat ovat tehneet paluun.
Kotkassa öljyä tiellä Langinkosken kirkolta Kotkansaarelle
Linja-autosta on valunut noin 40 litraa öljyä tielle. Vana kulkee Langinkosken kirkolta Kotkantietä pitkin linja-autoasemalle asti sekä Puistotieltä Robin Hoodille. Tie on erittäin liukas.
Haminan Palloilijoilla edessään kiireinen viikonloppu
Ykköspesiksessä pelaavilla Haminan Palloilijoilla on tällä kaudella takanaan kolme ottelua, joista yksi on häviö ja kaksi voittoa. Pelinjohtaja Vesa Toikan mukaan viikonlopun otteluista lähdetään hakemaan lisää voittoja.
Puolueet vaativat tasa-arvoa vaalipiirin nimeen
Kymen piiri-nimessä Etelä-Karjala ja Etelä-Savo eivät pääse esiin millään tavalla. Saimaan vaalipiiri puolestaan ei kelpaa vaalipiirin puolueille, koska siinä unohdetaan kokonaan Kymenlaakso.
Perussuomalaiset haluaa Kotkaan pormestarin
Perussuomalaisten mielestä kaupunginjohto elää leveästi veronmaksajien rahoilla samalla kun kaupunki yrittää säästää. Pormestarimallissa kansalaiset pääsevät valitsemaan johtajansa.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.