Helsinki |

Juhani Sjöblom jättää Tuusulan kunnanvaltuuston

Tuusulan kunnanhallituksen entinen puheenjohtaja Juhani Sjöblom jättää Tuusulan kunnanvaltuuston. Kiistelty kokoomuspoliitikko päätti jo aiemmin olla asettumatta ehdolle eduskuntavaaleissa.

Juhani Sjöblom.
Kuva: YLE

Sjöblom perustelee vetäytymistään kunnanvaltuustosta korkeimman hallinto-oikeuden taannoisella päätöksellä, jonka mukaan häntä ei olisi pitänyt laajaan yritystoimintansa takia valita kunnanhallitukseen tai sen puheenjohtajaksi.

KHO:n linjauksen mukaan liiketoimintaa harjoittavassa yhteisössä johtavassa asemassa toimiva henkilö ei ole vaalikelpoinen, mikäli kunnanhallituksessa tavanomaisesti käsitellään asioita, jotka aiheuttavat liiketoiminnalle hyötyä tai vahinkoa.

Sjöblom omistaa 50-prosenttisesti Seepsula Oy -yrityksen, jonka toimiala on kiviaineksen jalostaminen ja kauppa. Lisäksi Sjöblomilla ja hänen lähipiirilään on merkittäviä maaomistuksia Tuusulassa.

Viikko sitten Sjöblom ilmoitti vetäytyvänsä eduskuntavaaliehdokkuudesta. Tuolloin Sjöblom perusteli päätöstään sillä, että kokoomuksen listalla on jo runsaasti yrittäjätaustaisia ehdokkaita.





Kommentoi aihetta (0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Käytäthän nimimerkkiä. Emme julkaise nimellä kirjoitettuja viestejä.

Pysythän aiheessa. Vain aiheeseen liittyvät viestit julkaistaan.

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Viestisi luetaan toimituksessa ennen sen julkaisemista. Haluamme tarjota sinulle mahdollisuuden hyvin perusteltuun, laadukkaaseen ja moniääniseen keskusteluun. Tarkemmat pelisäännöt voit lukea tästä linkistä.

Tuoreimmat aiheesta: Helsinki

Pääuutiset

Kotimaa

Kyllästyitkö Suomeen ja ankeisiin työnäkymiin? Näissä maissa töitä todennäköisimmin löytyisi

Kyllästyitkö Suomeen ja ankeisiin työnäkymiin? Näissä maissa on töitä vaikka muille jakaa

Suomen naapurimaista Ruotsi ja Norja ovat perinteisesti olleet suomalaista työntekijää houkuttelevia maita. Työtä olisi työttömyysprosenttien valossa myös muualla Keski-Euroopassa ja jopa välimerellisessä maassa aivan Pohjois-Afrikan kupeessa. Kun meillä oli syyskuussa 2014 työttömyysaste 8,8%, on se esittelemissämme maissa noin viiden prosentin tuntumassa - jopa alle.

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä