Juhannuksen onnettomuuksissa 18 uhria
Ainakin 18 ihmistä on kuollut juhannuksen aikana sattuneissa onnettomuuksissa. Hukkuneita on tähän mennessä löytynyt kymmenen.
Juhannuksen eri onnettomuuksissa on kuollut 18 ihmistä. Liikenteessä on kuollut viisi, vesillä kymmenen ja kaksi ihmistä on menehtynyt tulipaloissa. Lisäksi yksi sai surmansa poliisille toistaiseksi tuntemattomasta syystä.
Vakavin onnettomuus sattui Parkanossa, jossa kaksi nuorta sai surmansa juhannuspäivänä. Onnettomuudessa mopoauto ja hälytysajossa ollut ambulanssi törmäsivät risteyksessä.
Onnettomuus tapahtui puoli kahden aikaan iltapäivällä Mustajärventien ja Vaasantien risteyksessä valtatie 3:lla. Hälytysajoneuvon kuljettaja loukkaantui onnettomuudessa. Myös ambulanssi vaurioitui, eikä päässyt jatkamaan matkaansa. Tutkintalautakunta aloittaa onnettomuuden tutkimista.
Kuolonkolareita on sattunut myös Juankoskella, Hangossa ja Ulvilassa.
Juankosken onnettomuudessa neljän nuoren auto ajautui kovalla nopeudella mutkassa tieltä ja osui valaisinpylvääseen. Autossa takapenkillä ollut nainen sai surmansa. Muut autossa olleet eivät loukkaantuneet vakavasti.
Poliisi epäilee 18-vuotiaan kuljettajapojan olleen humalassa.
Nuori nainen kuoli varhain sunnuntaiaamuna Helsingissä sattuneessa huoneistopalossa. Parkanossa mies kuoli lauantain vastaisena yönä kolmikerroksisessa kerrostalossa sattuneessa huoneistopalossa.
Lisäksi lauantaina Tampereella löytyi omakotitalon pihasta kuollut mies, jonka henkilöllisyys ei ole poliisilla tiedossa. Poliisin mukaan mies ei ollut talon asukas.
Hukkuneita on kymmenen
Yhteensä juhannuksena on hukkunut kymmenen ihmistä.
Kokkolan Kälviällä keski-ikäinen mies hukkui Passojan kylässä olevaan kaivoslouhokseen.
Kankaanpään Veneskoskelta löytyi vanhempi mies hukkuneena pienestä lammesta.
Torniossa löydettiin joesta hukkuneena aiemmin päivällä kadonneeksi ilmoitettu nainen.
Hämeenlinnassa löydettiin aamulla hukkuneena hieman alle 50-vuotias mies. Hän oli pudonnut veneestä jo lauantaina illalla.
Vuonna 1935 syntynyt mies löytyi hukkuneena Sallan Pyhäjärvestä lauantai-iltana. Mies oli lähtenyt saunasta uimaan.
Lauantaina iltapäivällä kolmen aikaan noin 30-vuotias mies hukkui Äänekoskella.
Muut hukkumistapaukset ovat sattuneet Saarijärvellä, Rautalammilla, Paraisilla ja Espoossa.
Viime juhannuksena hukkui kaksi ihmistä.
Kiirettä maalla ja vesillä
Suomenlahdella meripelastuksen ovat pitäneet kiireisinä konevikaiset, kiville ajaneet ja ruorijuopot. Yhteensä merivartiostolla on ollut 76 erilaista meripelastus- ja avustustehtävää.
Ahvenanmaalla Hammarlandissa pelastettiin aamuyöllä veden varaan joutunut neljän ihmisen seurue. Heidät kaikki kuljetettiin sairaalaan ja yhden tila oli hengenvaarallinen.
Poliisi epäilee alkoholilla olleen osuutensa pienellä moottoriveneellä liikkuneen ryhmän vaikeuksiin.
Suurin osa pelastusviranomaisten tehtävistä on aiheutunut alkoholin liiallisesta käytöstä aiheutuneista seuraamuksista.
Myös poliisilla on ollut pyhien aikana kiireistä.
Esimerkiksi Kymenlaaksossa poliisilla oli 120 tehtävää juhannusaattoillan kello 18 ja juhannuspäivän aamun aikana. Tehtävistä valtaosa liittyi häiriökäyttäytymiseen ja juopumukseen.
Rattijuoppoja on ollut liikkeellä runsaasti. Heitä on tavoitettu juhannuspyhien aikana kaikkiaan 470. Ruorijuoppoja jäi poillisin haaviin 80.
Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa
Mikä muuttui ananasmehujupakan jälkeen - vai muuttuiko mikään?
Suomalaisilla kauppaketjuilla olisi tutkijan mukaan paljon parannettavaa tuotannon vastuullisuudessa kehitysmaissa. Pitkien tuotantoketjujen taakse on kuitenkin lähes mahdotonta nähdä ja valvoa niitä. Kaupan omien tuotemerkkien ihmisoikeusrikkomukset paljastanutta tutkijaa odottaa oikeuskäsittely Thaimaassa.
Siivouspäivän kirpputoreissa 2 800 myyntipaikkaa
Kierrätystapahtuma laajeni 89 paikkakunnalle. Mukana oli reilut 2 800 myyntipaikkaa.
Pussy Riot netissä: Meillä ei ollut edes aikomusta esiintyä festivaaleilla
Pussy Riotin nimissä kirjoitetun tekstin mukaan ryhmä ei koskaan kerro esiintymisistään etukäteen.
Venäjä kritisoi päätöstä Tampereen-konferenssista
Tampereen kaupungin johto kielsi aiemmin Venäjän uusia arvoja käsittelevän konferenssin pitämisen pääkirjasto Metson tiloissa, ja Suomi-Venäjä -seura perui samaan konferenssiin liittyvän Stalin-tilaisuuden Lenin-museolla.
Mullanhakupaikasta löytyi kranaatteja Torniossa
Sodanaikaiset kranaatit löytyivät mullanhakupaikasta, josta on viety multaa useaan taloon Torniossa. Viranomaiset tarkastavat uusien kranaattilöytöjen mahdollisuuden kaikkien multaa noutaneiden talojen osalta.
Talvivaaran nykypäästöt vasta esinäytöstä
Talvivaaran sulfaattipäästöt ylittävät lähivuosina moninkertaisesti aiemmat, lähilammet ja -järvet suolanneet jätevesijuoksutukset. Jotta yhtiö voisi jatkaa toimintaansa, se joutuu poistamaan kaivosalueelta vuosien virheratkaisujen keräämien vesien mukana lähes 50 miljoonaa kiloa sulfaattia. Viranomaiset ratkaisevat pian, minne ja millä aikataululla suolavedet lasketaan.
Pussy Riot pelkäsi henkilöllisyyden paljastumista - ryhmä katosi ja perui esiintymiset Suomessa
Pussy Riotia lähellä olevan luotettavan tahon mukaan he ovat turvassa, festivaalijärjestäjät kertovat. Tarkkaa tietoa peruuntumisille ei ole, mutta syy näyttäisi olevan huoli turvallisuudesta ja esiintyjien henkilöllisyyden paljastumisesta. Iltapäivällä ei tiedetty, ovatko kadonneet enää Suomessa.
Pirkanmaalla kaksi samanlaista nokkakolaria - loukkaantuneita kahdeksan, viisi vakavasti
Pirkanmaalla on sattunut lauantaina kaksi liki identtistä nokkakolaria. Yhteensä kahdeksan ihmistä on loukkaantunut, joista toisessa onnettomuudessa viisi vakavasti.
Valepoliisit varastivat rahaa turisteilta
Kolme poliisina esiintynyttä varasta vei rahaa kolmelta brasilialaisturistilta Helsingin Katajanokanrannassa perjantaina iltapäivällä.
Orivedellä nokkakolari, viisi vakavasti loukkaantunutta
Toinen autoista syttyi tuleen kolarin jälkeen, apuun tulleet autoilijat pitivät liekkejä loitola käsisammuttimin.
