Juhannuksen turmissa kahdeksan kuollutta
Ainakin kahdeksan ihmistä on kuollut juhannuksen aikana. Juhannuksena on sattunut kaksi hukkumistapausta, neljä kuolonuhrin vaatinutta liikenneonnettomuutta sekä yksi tulipalokuolema. Lisäksi nuori mies on kuollut puukotuksen uhrina.
Etelä-Savossa Mikkelin Anttolassa hukkui juhannusaattona iltapäivällä Saimaalla veneellä liikkeellä ollut keski-ikäinen mies.
Karstulassa sukeltajat etsivät veneen kaaduttua veteen pudonnutta miestä, joka löytyi hengettömänä kolmen tunnin etsintöjen jälkeen.
Auto-onnettomuuksia eri puolilla Suomea
Padasjoella, tiellä numero 24, Kauratteen kylän kohdalla sattui juhannuspäivänä illansuussa kahden auton yhteentörmäys, jossa toisessa autossa olleista kolmesta henkilöstä yksi menehtyi ja kaksi loukkaantui. Toisessa autossa olleista viidestä ihmisestä yksi loukkaantui.
Kouvolan Jaalassa myöhään juhannusaaton iltana sattuneessa ulosajossa menehtyi autoa kuljettajanut 24-vuotias mies. Myös kyydissä ollut mies loukkaantui vakavasti.
Pohjanmaan Kruunupyyssä sattui iltayhdeksän aikaan juhannusaattona ulosajo, jossa kuoli keski-ikäinen mies.
Sunnuntain vastaisena yönä kello yhden aikaan Simossa Lapissa sattui henkilöauton ja rekan yhteentörmäys. Henkilöauton kuljettaja kuoli onnettomuudessa.
Nuori puukotettiin hengiltä Helsingissä
Helsingin Tapanilassa juhannuspäivän vastaisena yönä kuoli 18-vuotias mies. Häntä puukotti 22-vuotias mies riidan päätteeksi kotijuhlissa, joihin poliisin mukaan oli tullut kutsumattomia vieraita. Enimmillään paikalla oli ollut noin kaksikymmentä henkeä. Poliisi on ottanut puukottajan kiinni ja tapauksen esitutkinta on käynnistetty.
Omakotitalossa Pietarsaaressa syttyi tulipalo aattona iltaseitsemän aikaan. Pelastusyksiköiden saapuessa paikalle talo oli ilmiliekeissä, ja siellä asunut nainen löydettiin menehtyneenä.
Poliisi puuttui liian riehakkaaseen juhlintaan
Helsingin kaupunkijuhannus on näkynyt keskustassa erittäin hiljaisena. Poliisin mukaan lukuisat tehtävät ovat keskittyneet lähiöihin, missä kotikäynneillä on selvitetty muun muassa useita pahoinpitelyjä.
Oulun poliisia ovat työllistäneet rähisevät humalaiset ja rattijuopot etenkin Kalajoella olleiden festivaalien vuoksi. Myös Turun saaristossa Nauvossa poliisin mukaan tarvittiin pari partiota rauhoittamaan railakasta juhlintaa juhannuspäivän vastaisena yönä.
Turun meripelastuskeskuksen mukaan juhannus on ollut työntäyteinen: tarkistettava oli lauantai-iltaan mennessä ollut 22 tapahtumaa. Helsingin ja Vaasan meripelastuskeskuksilla sen sijaan on ollut rauhallista ja toiminta on keskittynyt yleiseen valvontaan ja puhallutuksiin.
Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa
Hyvinkään ampuja ihaili Saksan armeijaa ja sotapelejä
Facebook-suosikkeja: Airsoft-taistelupeli, armeijan varustekauppa ja muumit.
Katainen: Eutanasiasta käytävä vakava keskustelu
Pääministeri ei ota kantaan eutanasian puolesta tai vastaan. Hän ei pidä eutanasiaa puoluepoliittisena kysymyksenä eikä suostu tekemään asiasta esimerkiksi kokoomukselle puoluekannanottoa.
Kauppojen ovet pääosin säpissä helluntaina
Etelä-Karjalassa ja Kymenlaaksossa kaupat saavat olla auki poikkeusluvalla. Myös pienet päivittäistavarakaupat saavat pitää ovensa auki.
Hyvinkään ampujan motiivi yhä pimennossa
Hyvinkään ampujan kuulustelut jatkuvat tänään koko päivän. Jutun tutkinnanjohtajan mukaan vangitsemisoikeuskäynti on todennäköisesti tiistaina.
Nuoret etsivät epätoivoisesti selitystä: "Miksi?"
Eteenpäin pääseminen vaatii syyn löytämisen. Nuoret haluavat kriisichatissa myös käytännön ohjeita, miten uhkatilanteessa toimitaan.
Hyvinkäällä kahden päivän suruliputus ampumistapauksen vuoksi
Hyvinkään kouluissa vietetään maanantaiaamuna hiljainen hetki. Kaupungintaloon avataan surukirja.
Teuraspuukon kylkiäisenä tuli sotalapsi
Lappu kaulaan, linja-autoon ja kohti tuntematonta. Kokkolalaisen Soini Kosken evakkotaival alkoi kuten niin monen muunkin suomalaisen sotalapsen. Ruotsissa käteen tarttui tuntematon nainen. Se oli Soinin mukaan hänen elämänsä lottovoitto.
Hyvinkään ampujan kuulustelut jatkuvat
Lähiaikoina poliisin on tarkoitus kutsua kuultaviksi myös ne paikallaolleet, joita ei vielä ole tavoitettu. Tähänastisten kuulustelujen perusteella ampumisten takana ei ole kiinniotetun epäillyn lisäksi muita, kertoo jutun tutkinnanjohtaja.
Hukkuneiksi epäiltyjä etsitään Naantalissa ja Kuopiossa
Naantalissa on kadonnut nuorukainen, joka oli hypännyt Kuparivuoren kalliolta mereen vahvasti päihtyneenä. Kuopiossa katosi lauantai-iltana noin 70-vuotias kalareissulla ollut mies.
SPR auttaa nuoria kaduilla, puhelimitse ja netissä
SPR auttaa nuoria viikonlopun ajan monin tavoin. Hyvinkään ampumavälikohtauksessa kuoli kaksi ihmistä.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.